Porkkanalaatikkoa avokadolla

Olin joulunpyhinä Iisalmessa, pitkästä aikaa. Jollain tavalla se lapsuusmaisemiin palaaminen tuntuu aina tutulta, toisaalta se yllättää. Sen jälkeen kun muutin ulkomaille, ovat kotimetsät tuntuneet olevan kaukana, vaikkei kilometrejä Etelä-Ruotsiin loppujen lopuksi niin paljon ole. Joka ikinen kerta kun olen ensin odottanut lentoa, sitten eri busseja, junia ja autokyytejä ja loppujen lopuksi saapunut sen pienen kiemuraisen kotipolun varteen, yllätyn ajatusta ettei siellä mikään ole muuttunut.
Luulen monen samastuvan tähän tunteeseen. Jotenkin kaikki on yhtä äkkiä niin tuttua, elämä valahtaa kuin itsestään samoihin uomiin jotka jätti puoli vuotta sitten. Jostain on metsää kaadettu, naapuri ehkä maalannut talonsa, mutta hieman uudistuneenakin maisema on niin läpeensä tuttu. Tämä kaikki korostuu kun kotimatka vaatii pitkälti etukäteen varattuja lentolippuja ja oma arki on kaukana.
Ja moni asiahan on muuttunut. Minä olen muuttunut. Itsehän on erilainen kuin eilen, viime viikolla, viime kuussa.
Olen oppinut rakastamaan Skoonen viljapeltoja, merta, ja kevättä joka alkaa kaksi kuukautta aiemmin kuin Savossa. Kun palaan sinne, täyttävät nämä lähellä olevat asiat taas päiväni ja Savo on se kaukainen maa jonne palataan sitten jollain seuraavalla kerralla. Kotiinpaluun ajatus on helppo ja lohduttava koska sen tietää taas tulevan, ja silloin on kaikki taas samalla tavalla, uutta mutta tuttua.
Olen työmatkoillani tavannut aika lailla ulkosuomalaisia, ja miettinyt paljon sitä nostalgiaa mikä synnyinmaahan liittyy. Moni kantaa Suomen reissuiltaan asuinmaahansa niska vääränä Fazerin sinistä ja muumimukeja, muita suomalaisia tavatessa puhutaan Suomesta. Aina kun pohdin omaa suhdettani ulkosuomalaisuus tai ruotsinsuomalaisuus-termeihin, palaan ajatelemaan seuraavaa:
Meillä ihmisillä on usein hassu tapa pitää omia aatoksiamme niin erityisinä. Oletamme että omat tunne-elämykset ovat niin valtavan ainutkertaisia. Sitten huomaa taas jakavansa ajatuksiaan muiden kanssa todeten että aika samanlaisia me ihmiset vaan ollaan… Matkatessani jälleen yhden kerran VR:n kyydillä kohti Helsinki-Vantaata, on eväslaatikossani porkkanalaatikkoa avokadolla. Nauran itsekseni uudelle kokeilulle (joka on muuten maittavaa – suosittelen!) ja totean itsekseni että melkein me kaikki kai olemme nykyään tällaisia eri kulttuurien yhteensulautumia jonka symbolina hassu evääni sai nyt toimia. Minä olen vain yksi monista jotka ovat päätyneet kauaksi kotoa.
Toisen joululoma on saattanut kulua Mikkelissä, toisen Pariisissa. Joku on syönyt kinkkua, toinen juonut margaritoja. Toivottavasti Teilläkin oli kuitenkin siellä ja sitä tehdessä kotoisa olo!

Jätä kommentti

*