Odotin myöhässä olevaa lentoa Suomessa ja päätin tappaa aikaa YLEAreenan parissa kun kerrankin eivät maiden rajat estäneet suomalaissarjojen katselua. Valitsin Muuttopäiväkirjat -nimisen dokumenttisarjan jossa seurataan nuorten parien yhteenmuuttoa, olen aina ollut kiinnostunut ns. “tavallisista ihmisistä” ja aluksi olikin mukava seurata muuttopuuhia ja asunnonetsimistä, aihe kun on omassa elämässä juurikin läsnä.
Jossain vaiheessa vaan alkoi ahdistaa tapa millä aivan jokainen noista pariskunista kommunkoi keskenään: jatkuvaa nälvimistä ja suoranaista vittuilua, vähäteltiin toista ja hänen kiinnostuksenkohteitaan. Kun sanottiin jotain nättiä, tuli se jonkinlaisella epäaidolla lässytysäänellä kuin suojellakseen aitoa itseään, eihän nyt avoimena omana itsenään saata sanoa totuutta toiselle, sehän olisi jestas sentään itsensä haavoittuvaiseksi saattamista! Muistaakseni yhdessä kohtauksessa koko sarjan aikana (kyllä, oli pakko katsoa sitten joka ikinen jakso koska alkoi niin paljon kiinnostaa mihin tämä kaikki on menossa!) yksi (1) pari halasi ja helli toisiaan. Yhdessä kohtauksessa vaihdettiin suukko jonka jälkeen pussattava pyyhki suunsa ja katsoi kameraan kuin sanoakseen “yök”.
Siis mitä ihmettä?! Nuoria terveitä, parhaassa iässä olevia ihmisiä jotka ovat vapaasti kumppaninsa valinneet ja ovat suhteessaan niin pitkällä ja vakavissaan että yhteenmuutto onajankohtaista! Vain yksi pariskunnan puolikas toisteli moneen kertaan että “Päivääkään en vaihtaisi pois”, suurin osa vaikutti olevan jonkinlaisessa limbossa puolivillaisessa suhteessa joka on parempi kuin yksinolo mutta ei missään nimessä suurta rakkautta, riemua ja iloa, intohimoa tai kosketuksia ja läsnäoloa. Aivan jokainen kommunikoi tavalla joka ainakin minulla sai niskakarvat pystyyn…
Nyt ottamatta lainkaan kantaa yhden tv-sarjan dramattiisiin leikkausvalintoihin (olen tietoinen että ihan kiva arki olisi tylsää tv-viihdettä) en voi olla vetämässä yhteyttä lehtijuttuun otsikolla “Piikitteletkö vai paijaatko” (Marianna Stolbow Anna -lehti 10.10/2019). Stolbow kuin puki sanoiksi sen mihin olin itse herännyt parisuhteessa ruotsalaisen kanssa. Minun puheenparteni oli ennen Hra Tukholmalaisen tavattuani juuri tuo piikittelevä ja sarkastinen sivauttelija joka oli sitä mieltä että “huumorillahan minä nyt vaan”. Pidin puoliskoani turhista herkistelevänä nipottajana kun hän ensimmäisiä kertoja mainitsi että toisellakin tavallahan voisi tietenkin rakkaalleen puhua… Viimein tajusin (aika monen) selittelyn jälkeen että asiahan on itse asiassa hyvin yksinkertainen: Me teemme valinnan, millä tavalla haluamme kommunikoida tässä suhteessa. Se oli aika hurja totuuden hetki. Tapa jolla olen puhunut 34 vuotta menee nyt uusiksi. Ei ole ollut helppoa! Päästän yhä suustani tuon tuostakin aivan karmeita sammakoita ja sitten on pakko myöntää tippa linssissä seisovalle armaalle että en ihan oikeesti tajua että miksi edes sanoin tuollaista. Hävettää.
Jos jostain taputan itseäni hartialle on se fakta että olen sentään tästä nykyään tietoinen. Yritän kasvaa ja kehittyä, haluan olla parempi puoliso, haluan pystyä sanomaan hyvät ja huonot asiat suoraan ilman sarkasmin viittaan suojattuja lapsellisuuksia. Kun kuuntelen pariskuntien puheita, huomaan kuinka monelle on aivan päivänselvää kutsua kumppani alentavilla nimillä tai nauraa hänen virheilleen pahanenteisesti.
Muta miksi ihmeessä olisimme valinneet sen kumppanin jos hän nyt on niin pöljä ja tekee tyhmiä valintoja eikä häntä haluta edes halata tai hänelle kertoa miten tärkeä hän on? Missä kiikastaa? Uskon että tuon tv-sarjankin nuoret aivan aidosti rakastavat toisiaan mutta se tapa jolla se tulee ulols (ja varsinkin tapa jolla se Ei tule ulos) herätti oikeasti katsomaan koko suomalaista yhteiskuntaa tässä valossa: miksi rakkautta ilmaistaan niin rumasti? Suomalainen musta huumori on todellakin tunnettu juttu maailmalla, väittäisin. Meille se näyttää olevan niin arkipäiväistä että olemme jo kiinni jonkinlaisessa ilkeilyn kulttuurissa. Jotenkin olin elänyt luulossa että nuorempi sukupolvi olisi jo kommunikaatiotaidoissaan vähän parempi mutta näköjään ei…
Ihan pienenä haasteena kaikille parisuhteessa eläville: Tarkastele puheenparttais parin päivän ajan. Piikitteletkö vai paijaatko?
