ikigai

Olen tehnyt elämässäni jos jonniinlaista. Kesätöitäni ovat olleet mm. talojen maalaus, muuttourakointi, konttorisiivous, Iisalmen Halpahalli, kulttuuritoimiksessa freelancerointi mm. teatteri,- ja konserttiarvioiden muodossa, sivuduuneina opiskelijana tienasin tonnikalaa näkkileipäni päälle mm. krokimallina (kyllä, minua ilahdutti aina suuresti kertoa koulukavereille että tienaan extraa alastonmaalina) ja narikkatyttönä, kirjoittamalla kolumneja ja raatamalla nuorten musiikkileirillä nimellä Äärirajoillla (joka siis kokemuksena oli täysin nimensämukainen).

Olen lähes aina tehnyt hyvin monotonisia, yksinkertaisia hommia. Musiikinopiskelu ja silkka selviytyminen koettaessa kasvaa aikuiseksi parikymmpisenä eksyneenä ihmislapsena veivät kaiken niin sanotusta aivotilastani joten vapaalla oli mukavaa olla aivot narikassa ja Anna narikassa. Tästä ehkä paras esimerkki on olla alastonmallina: kun taideopiskelijat piirsivät niin sanottuja croquis-piirroksiaan, elävää mallia eli savolaisittain krokia, oli minun työni vain olla liikkumatta. Heitin vaatteet ja aivot pukuhuoneeseen ja istuin, seisoin tai makoilin lämpölampun alla. Se kuullostaa helpommalta kuin on: kokeile olla Täysin samalla asennossa 5 minuuttia, fyysisestihän se on hyvin kivuliasta. Mutta se yksinkertaisuus….olla vain. Easy money, tapasin vitsailla.

Sama yksinkertaisuus toistui siivoustöissä ja talonmaalauksessa, tosin sillä ihanalla lisäarvolla että tekijä näkee kättensä jäljen! Kuinka vapauttavaa on ihmiselle joka opiskelee jotain abstraktia laulutekniikka päivät pitkät päästä lepäämään tuollaisen työn ääreen. Keho toistaa samanlaisia liikkeitä, tekijä tekee juuri ja vain sen mitä työnohjaaja on käskenyt, kaikki on selkeää, ennaltamääriteltyä , ennalta-arvattavaa. Mikä helppous! Mikä helpotus!

Äitini muisteli että olin rakastanut seitsemän aamuja Halpa-Hallissa: silloin sai rauhassa vain purkaa kuormaa ilman että asiakkaat tulivat keskeyttämään, sain uppoutua monotoniseen tekemiseen ja tiesin tasan tarkkaan mitä tehdä. Jokainen työtehtävä oli äärimmäisen yksinkertainen: tämä ulos pussista, aseta henkariin, nosta henkari tuonne… jne. Niin kivaa kun välillä olikin olla asiakaspalvelutehtävissä, oli se myös raskasta. Viallista tuotetta palauttava tai oikeaa kokoa vaatteelleen etsivä turhautunut ihminen voi olla aikamoinen aikapommi ja minun oli mahdotonta ymmärtää miksi niin moni halusi purkaa vihansa nuoreen kesätyöntekijään joka koetti kärsivällisyydellä selittää että “Minä en tee näitä sääntöjä enkä näitä vaatteita ja voin vain pahoitella ja ohjata teidät eteenpäin”.

Se on vähän niinkuin siellä rankametsässä riehuminen tai puutarhanhoito, metsässä haahuilu tai saunassa kipinöiden kuuntelu, kuin meditaatio: toistaa yksinkertaista mantraa ja uppoutua siihen koko kehollaan. Oli se sitten vaatteiden viikkausta tai pölyn pyyhkimistä, alasti istumista tai maalinrapsutusta, ei nykymaailmassa varmaan löydy montaa niin arvokasta asiaa kuin saada olla jonkun yksinkertaisen asian äärellä täysin siihen uppoutuneena, unohtaa jatkuva informaatiotulva ja ajattelu. Vasta myöhemmin tajusin kuinka suuri symboliarvo näinä “kuntouttavan työtoiminnan” aikona on sillä ajatuksella että tekee jotain monotonista työtä ja kokee että “Minä riitän, tämä rittää, tämä on ihan tarpeeksi hyvä”.