Facebook on usein se media jonka kautta saan kuulla mitä Suomessa tapahtuu. Koska matkustan niin paljon, piti sanomalehtien tilauskin lakkauttaa (Ja netistä lukeminenhan on kamalaa ja pitäisi kieltää lailla. Haluan haistaa mustetta ja käännellä sivuja, kiitos vain). Kun jotain ajankohtaista tapahtuu, luotan Facebookin newsfeediin ja ajanhermoilla oleviin ystäviini.
Tänä aamuna minut yllätti jälleen juhlapyhä josta ruotsalainen kalenterini ei ollut muistuttanut. Se pirulanen oli käskenyt juhlia Gustav Adolfin päivää. Koska minulla ja kyseisellä gubella ei ole henkilökohtaista tunnesidettä päätin pitää ihan tavallisen työpäivän.
Tavallinen työpäivä siitä tulikin, istun koneella ja kirjoitan. Aihe vaan vaihtui lennossa, kiitos muistutuksen että tänään Suomessa on tosiaankin ruotsalaisuden päivä. Jäin todella aprikoimaan, mitä se tarkoittaa. Mitä tarkoittaa ruotsalaisuus tämän päivän Suomessa?
En voinut välttyä isoveli-pikkuveli -kompleksin miettimiseltä. Ensimmäinen asia mikä tuli mieleeni oli se outo alemmuudentunne jota Suomi tuntuu niin usein kokevan Ruotsii verratessa. Kun ne voittaa aina Euroviisuissa ja niillä on H&M, IKEA ja meidän Nokiallakin menee niin huonosti, ne osaa pelata palloakin ja on kauniita ja muodikkaita ja hyvinvoivia siellä… Puhumattakaan siitä traumasta joka vieläkin elää sen jonkun sodan takia silloin kauan sitten. Juu, ne valtas meikäläisten maat joskus vuonna kuokka ja kirves.
Voisiko keskittyä siihen tosiasiaan että meidän historiamme nivoutuvat todellakin tiukasti yhteen? Emmekä ole ainoat! Voisiko muistaa että aivan jokaisen maapallon valtion kulttuuri koostuu useista kulttuureista? Samojen rajojen sisällä asuu ihmisiä jotka jakavat erilaisia henkilökohtaisia ja yhteisiä juuria. Meillä on sitä “suomalaista kulttuuria”, karjalanpiirakoita ja saunaa ja kanteleensoittoa, jotka kyllä nekin jaetaan monen muun kansan kanssa.
Voisiko kerran vuodessa ottaa rusinat pullasta ja vähän juhlia sitä hyvää mikä länsinaapurista on saatu? Jos vaikka kaivaisi ne kolme osaamaansa ruotalaista fraasia naftaliinista ja kiljaisi ne kollegalle ihan vaan näyttääkseen itselleen ettei ne ruotsintunnit nyt Niin kamalia traumoja jättäneet.
Voisi hyvästellä sen ikivanhan vertailun “Ruotsissa on sitä ja tätä jota meillä ei oo” (taikka toisin päin) ja keskittyä siihen että molempien valtioiden rajojen sisällä on paljon hyvää, yhteisissä jakamissamme kulttuurien osasissa on paljon hyvää, molempian omissa osasissa mitä toinen ei jaa, on myös hyvää mutta kaikkea ei tarvitsekaan jakaa. Suomenruotsalaisuudessa ja ruotsinsuomalaisuudessa on paljon hyvää.
Ihmisiä on kautta aikain muuttanut ja vaeltanut, kulttuurit ovat nivoutuneet ja limittyneet. Voisiko sen nähdä positivisena asiana, ajatellen että se hieno maa ja kulttuuri mitä Suomeksi sanotaan, se mistä minä ainakin olen valtavan ylpeä ja mitä niin kovasti rakastan, se on monen asian summa. Me elämme kaikki monikulttuurisuudessa ja monikulttuurisuudesta, olemme eläneet jo tuhansia vuosia.