Ystäväni lääkäri tapaa aina toistella kuinka rakastaa “suomalaisuuttani”. Lainausmerkeissä siksi, että mielipiteemme suomalaisuudesta eroavat hetkittäin. Itse koen tietenkin että hänen otantansa on melko pieni kun hänen elämässään on yksi ainoa läheinen suomalainen. Hän tietenkin kokee että monenmoiset piirteet jotka minä katson persoonallisuuteni erityisyyksiksi, ovat suomalaisuuden ilmentymiä ja osa jotain laajempaa kansanluonnetta.
Kun saunon, hiihdä, kaipaan metsään tai kiroilen, olen suomalainen. Siinä ei auta selittää että valtiosta nimeltä Suomi löytynee tuhansia jotka eivät niinkään välitä edellämainituista…
Kerran jälleen tokaistessaan saman vanhan “Jag älskar att du är så finsk” jatkoi hän sitten kertomalla ajastaan synnytyslääkärinä ruotsalaisessa synnytyssairaalassa. Väittämä oli, että suomalainen synnyttäjä huutaa vähemmän.
Yksi sellainen ponteva “Nggggh” ja se on siinä! väitti hän ilman ironian häivää.
Rakas ystävä, tuo oli rasistisinta mitä olen koskaan sinulta kuullut, vastaan. Enkä tietenkään usko että hän uskoisi lauseeseensa itsekään. Kunhan liioittelee, yrittää keräillä vähän rakkauden lisäpisteitä sanomalla jotain ylistävää suomalaisesta naisesta, siitä kuuluisasta sisusta.
Vaan ei, hän on täysin tosissaan. Kertoo mikä korviahuumaava kirkuminen on synnytyssalissa kun turkkilainen synnyttää, mikä ero on hillityn skandinaavin ja ekspressiivisen etelä-eurooppalaisen välillä. Ja mikä periksiantamaton hiljaisuus vallitsee kun suomalainen synnyttää.
Minun on pakko uskoa siinä vaiheessa, kun olen yrittänyt parikin kertaa vielä hannata vastaan, selittää persoonaeroista ja tilannekohtaisuudesta ja lopulta hän kysyy tiukasti:
Anna, oletko ollut töissä synnytyssalissa? Et ole. Noniin.
Kuvittelen mielessäni hauskoja tilastotietoja desibeli-mittauksista hammaslääkärituoleissa, tatuointi-, ja lävistysstudioissa tai kuntosalien painonnosto-nurkkauksissa. Siellä se Jarmo tai Tarja puree hammasta ja miettii että Minä en perkele inahdakkaan. Mietin häitä, hautajaisia, uutiskuvia sodan runtelemista ihmisistä jotka huutavat täyttä kurkkua, elämän suuria hetkiä jolloin tunteet ovat pinnassa. Ei ole loppujen lopuksi kovinkaan pitkä aika siitä kun karjalassakin keräännyttiin joukolla itkemään initiaatioriittejä näissä muutosvaiheissa.
Huutikohan synnyttäjä kovempaa silloin kun vauva pungettiin ulos saunassa loitsun kera?