Nyt kun juhlavuosi on hiljennyt ja Suomi palaa tavalliseen villasukka-tepasteluun ja “ei tehrä tästä ny numeroo”- hyssyttelyyn on paljon mielenkiintoisempaa katsoa pienen välimatkan päästä mitä jäi käteen.. Miten alkaa juhlavuosi Suomi 101?!
Tämähän se vasta juhlavuosi onkin! Maa valitsee demokraattisilla vaaleilla uuden presidentin, vieläpä hyvin todennäköisesti valtavaa kansansuosiota nauttivan istuvan pressan toiselle kaudelleen. Mukavaa ja helppoa. Suomi on jättänyt juhlahumun ja karnevaalit, nyt palataan arkeen johon kuuluvat tammikuun pakkassäähän juuri sopivan kuivat vaalipaneelit.
En voi olla miettimättä, miten pienellä huomiolla tällainen homma onnistutaan sivuuttamaan tällä puolella lahtea. Yksinkertaisesti tuntuu vaan siltä ettei juuri ketään kiinnosta kuka siellä itänaapurissa istuu korkeimmalla pallilla. Kun viimeinkin päästiin täälläkin mukavasti tottumaan ajatukseen että Suomi on itse asiassa Olemassa, sieltä tulee kaikenlaista mielenkiintoista (kuten artisteja joita kiitettävästi buukattiin kulttuuritapahtumiin pitkin vuotta 2017 kun joka harvasen festivaalilla näytti olevan Suomi-teema), jätettiin ilo lyhyeksi. Nyt pikkuveli-valtion asiat eivät taaskaan juuri kiinnosta. Siellä se on ja on siellä varmaan joku presidenttikin…
Suomi100-Konserttit ja viihdyke kelpasi ja Saijonmaa raikasi mutta presidentinvaaleista tunnutaan olevan aika hiljaa. Kyllähän viihde on aina mielenkiintoisempaa kuin arkinen aherrus.
“Onko nämä vain välivaalit?” sopii kysyä. Jos tilanne olisi kutkuttava 50-50 kahden jännittävän ehdokkaan välillä, olisi tilanne varmasti toisin.
Sopii toivoa että tulee taas joku kiekkokisa kohta. Silloin ainakin näkee ne ikuiset PERKELE -otsikot, voitti sitten Suomi tai Ruotsi. Media tykkää konflikteista, karnevaalista ja suurista tunteista. Puolilämmin pikavaali ei täytä kriteereitä.