Täydellinen on hyvän vihollinen

...aavan meren tuolla puolen jossakin on...

Kuten otsikko nasevasti kertoo: Täydellinen on hyvän vihollinen, sanoo italialainen sananlasku.

Varma keino epäonnistua on odottaa asioiden menevän täydellisesti. Jos pyrkii jatkuvasti täydellisyyteen, ei joko edes aloita ollenkaan taikka punkee naama punaisena kohti mahdotonta maalia. Taikka luulee pääseensä jonkinlaiseen täydelliseen lopputulokseen jonkin asian kanssa vain todetakseen myöhemmin ettei asianlaitan ollutkaan näin – ja silloinhan se pettymys vasta tuntuukin erityisen karvaalta!

Länsimainen yhteiskuntamme rakentuu hyvinkin paljon täydellisyydentavoitteluun. Ei tarvitse kovin montaa mediaa avataa kun sieltä iskee silmille kuva ihmisestä joka on sekä yritysjohtaja että supermalli että viiden lapsen vanhempi että maratoonari että meditaatioretriittien järjestäjä että olympiamitalisti, esikoiskirjailija ja influencer. Jos media kuvaa jonkun “epätäydellisen”, sanotaan vaikka ihmisen rullatuolissa tai kehitysvammaien, kiirehditään kertomaan kuinka monella tavalla hän kuitenkin on “saavuttanut jotain”. Näin epätäydellisyydestäkin saadaan täydellistä: rakennetaan sankaritarinoita. Jos on ihan tavallinen tyyppi ihan tavallisessa elämässään, työssään ja perheessään, miettii varmaan itse kukin että omat hommat näyttää kovin epätäydellisiltä.

Ja niinhän ne ovatkin – Ja se on vain hyvä asia!

En voi tarpeeksi alleviivata kuinka tärkeää mielestäni on epätäydellisyyden tavoittelu. Haluan kirjoittaa oodin kaikille jotka mielestään ovat rumia, outoja, tyhmiä, epäonnistuneita, tavallisia, elämän jakojäännöksiä joille ei tässä yhteiskunnassa oikein tunnu löytyvän paikkaa. Mutta faktahan on ettei sairaassa yhteiskunnassa voi pysyä terveenä eikä vääristyneissä kauneiskäsityksissä voi nähdä aitoa kauneutta. Me emme näe kaikkea sitä ihanaa epätäydellisyyttä ympärillämme yrittäessämme silmät sikkuralla etsiä täydellistä.

Ja sitten iski tämä maailmanlaajuinen epidemia. Täydellistä! Tämä aikaa antaa täydellisen (pun intented!) mahdollisuuden opetella pois täydellisyydestä: oikein mitään ei voi tehdä millään muulla tavalla kuin “Niin hyvin kuin mahdollista” kun koko maailma on jonkinlaisessa odotuksen tilassa. Kaikki on jotenkin väärin, kummallista, pelottavaa, epävarmaa aivan erityisellä tavalla. Välillä tuntuu, että ainoa mitä voi tehdä on odottaa parempia aikoja.

Yleensä kun ihmiset hakevat sitä kuuluisaa tasapainoa elämäänsä, heidän kuvitelmissaan tämä balanssi on jotain täydellistä, jä tässä me ajamme usein täysin metsään. Tasapainohan on juuri kaikenlaisien erilaisten voimen vaihtelua: aurinko-sade, pimeä-valo, ilo-suru, rakkaus-viha, nousuvesi-laskuvesi, kesä-talvi….

Ja eikös vaan olekkin Täydellistä että se on juuri näin? Kovin olisi kesä tylsä jos ei välillä olisi talvi, kylmä harmittaisi jos ei välillä olisi kuuma ja näin päin pois. Se ettei mikään ole ihan täysin täydellistä on ihan hyvä. Ja se on hyvä että kaikesta voi löytää hetken ajan jotain lähes täydellistä!

Jätä kommentti

*