Kirjoitin joitakin vuosia sitten kolumnin otsikolla “Porkkanalaatikkoa avokadolla” ja muistan tasan tarkkaan sen kohdan Nerkoolla missä juna välillä Iisalmi-Lapinlahti kiiruhti syödessäni kyseistä pöperöä. Jollain tavalla tuo kummallinen kombinaatio tuntui silloin symboloivan jotain merkittävämpää elämässäni, jonkinlaista sekamelskasörsseliä ja odottamatonta iloa joka kuullostaa ajatuksena pahalta mutta käytännössä toimii paremmin kuin yksikään junanvessa.

Kun tuossa päivänä muutamana olin jälleen uuden jouluperinteeni äärellä, avokado sekoitettuna tällä kertaa punajuurilaatikkoon, muistin tuon vanha otsikkoni. Totesin että joku pieni hassu asia joka jossain vaiheessa on tuntunut uudelle ja kummalle, muuttuu aika nopeasti arkiseksi ja tutuksi. Meidän isovanhempamme sukupolvi eivät olleet lapsena kuulleetkaan sanoja kuten pasta, pizza tai kebab, vanhempamme eivät hekään kasvaneet falafelin tai avokadojen voimin. Minun sukupolvelleni nuo ovat jo arkea.

Joulu on kaikista kalenterimme juhlista varmaan se perinteisin, se juhla jolloin suurin osa ihmisistä tuntuu haluavan toistoa. Ihmiset toistavat samaa joulua kuin lapsuudenkodissa tai samoja perinteitä joita ovat tehneet täysin samalla tavalla kymmeniä vuosia. Pienen pieni ero vanhasta tuntuu usein valtavalta: jos kuusi tuodaa sisään vuorokausi tavallista aiemmin, tuntuu kuin maailmanjärjestyksessä olisi joku oudosti….

Vietin ensimmäistä jouluani poissa Suomesta ja oli hassua seurata ympärilläni tapahtuvaa perinteistä joulua joka minulle ei ollut perinteinen. Katsottaessa tv-ohjelmia joista seuralaiseni osasi kirjaimellisesti ulkoa joka sanan, oli kontrasti melkoinen kun minä näin ne ensimmäisen kerran. Tuollaiset vuosittaiset perinteet ovat mielenkiintoinen ikkuna toisen ihmisen elämään, menneisyyteen ja tapoihin. Kysy ihmiseltä hänen perhejouluistaan ja tiedät hänestä melko paljon ja melko merkittäviä asioita!

Kun joulupäivänä pulahdin avantoon ja rannalle pysähtyvät lenkkeilijät puhkesivat spontaaneihin taputuksin ja hurraa-huutoihin, sain taas muistutuksen suomalaisuudestani. Olin huomaamattani laittanut tottuneesti päähän pipon jossa luki suurin kirjaimin “SISU”. Nauroin sisäänpäin kaikille stereotypioille jotka vahvistuivat alastomana laiturilla kiroilevan suomalaisakan kuivatessa pyyhkeeseen jäisiä varpaitaan. Vain kossupullo ja puukko puuttuivat.

Se, mistä olen omassa pienessä multikulttuurisessa elämässäni hyvin kiitollinen on se sopusointu jolla kaikenlaiset perinteet, tavat, kielet ja kulttuurit sulautuvat yhteen hyvin saumattomasti. En enää juuri reagoi avokadoa porkkanalaatikkooni kuoriessa, piparini leivoin ruotsalaisten lusse bullar:ien eli jouluisten sahramipullien muotoon kierukalle. Ja tiedän että näin elää tänäkin vuotena 2019 suurin osa suomalaisista, moni varmasti tietämättään! Meille kulttuurien sulautuminen on jo niin itsestäänselvää ettei sitä enää edes huomaa. Harva sen pizzan tai pastan alkuperää juuri miettii…

Kiitos sinä lukija joka olet ollut tällä sivulla lukemassa – blogit jatkuvat samaan vanhaan malliin myös armon vuonna 2019 eli Savonsanomain nettisivuilla tavataan!

Ja oikein erityiskiitos kaikille palautteen laittajille, sähköpostitse, kommenttiosioon, sosiaaliseen mediaan, vanhempieni kautta suusanallisesti ja Iisalmen kaduilla kulkiessa tulee kaikenlaista feedbackia julkaisukelvottomasta kauniiseen kiitokseen. Paras kiitos kirjoittajalle on se että luetaan eli kiva kuulla että mielipiteitä nousee pintaan, suuntaan jos toiseen.

Aina vaan parempaa vuotta kaikille tasapuolisesti!