Valintoja ja elämänvalintoja

Edessä loistava tulevaisuus...?

On taas se aika vuodesta kun media on täynnä aihetta valmistumiset, lakkiaiset ja koulunpäättö. Toisin kuin Suomessa, ei ruotsalainen lukio ole juurikaan yleistietoa lisäävä koulutus joka sallii 3 vuotta lisäaikaa miettiä tulevia uravalintoja. Täällä isketään jo 14-vuotiaat kovan kysymyksen eteen: mihinkäs lukioon sitten haet? Toisin sanoin: Mihin suuntaudut?/Mikäs sinusta tulee isona? Täällä ei siis niinkään korostu ne suuret elämänvalinnat poukkoilemassa hataroina ajatuksina uuden valkean lakin alla mutta itsellä nousee mieleen moni ystävä jotka silloin aikoinaan kamppailivat surkeina näiden asioiden edessä.

Itse olin se onnellinen ammatinvalinnan jo ennen puhumaanoppimista tehnyt harvinainen tapaus joka ilmoitti opinto-ohjaajalle jo 13-vuotiaana että musta tulee laulaja. Tie on toisilla mutkaisempi, toisilla suorempi mutta yhtä kaikki olivat kyllä koulujenvalinnat ja pääsykokeet ja oikeiden teiden valinnat kohti unelma-ammattia myös minulle tuskaisia siinä kaksikymppisyyden sekavassa elämäntarpomisessa….

Muistan sen ahdistuksen kun yliopilasjuhlissa joku vanhempi sukulainen kysyi juhlakalulta muka-hauskalla ja kepeällä sananparella “No mitäs sitä sitte?!” taikka “Jokos ne on syksyn suunnitelmat jo selvät?”. Moni hiljainen 19-kesäinen muuttui hetkessä jäykäksi sönköttäjäksi joka yritti tyhjentävästi selittää miksei ole vielä selvittänyt itselleen ja perheelleen tulevia urasuunnitelmia. Jokunen sanavalmiinpi sanoi heti kättelyssä että tulevaisuus-kysymykset ovat näistä juhlista pannassa.

Minun oikeudentajuuni ei tuolloin viisitoista vuotta sitten mahtunut, eikä mahdu vieläkään, että nuoren ihmsen pitäisi osata päättää, argumentoida ja erikoistua, tietää alle kaksikymppisenä että mikäpä musta tulee isona. Ajatus että 14 -15 -vuotiaiden pitäisi se osata tuntuu suoranaisen julmalta. Kaikki räikeät mainokset siitä ja siitä lukiolinjasta, tuntuvat varmasti monen yläkoululaisen silmiin lähinnä ilkeältä muistutukselta siitä, ettei tiedä mitä haluaa.

Lukemattomat ystäväni päättivät pitää lukion jälkeen välivuoden, kuka oli töissä hampurilaisen paistajana ja kuka pyöränkorjaanana, kaikilla oli loppujen lopuksi sama syy: eivät oikein tieneet että mihinkä sitä jatkaisi. Älykkäät, osaavat, sosiaaliset lahjakkaat tyypit pyörivät joitakin vuosia testailemassa erilaisia parisuhteita, päihteitä ja kasvukipuja. Nyt jokainen heistä on töissä, useimilla on korkeakoulututkinto sekä lapsi tai useampi. Piti vähän aikaa pyöriä ihmettelemässä ennen kuin ottivat suunnan. Löytyikö se suunta ikinä, sitä en ole itse asiassa tarkemmin edes kysellyt mutta elämässä he näyttävät nyt pärjäävän. Ei tullut syrjääntyneitä, vaan fiksuja aikuisia jotka ovat muutakin kuin tahkoa kiertäneet.

Puhuimme päivänä muutamana ystävieni kanssa jotka kaikki ovat ruotsalaisia ja opiskelleet ruotsalaisessa musiikkikorkeakoulussa. Minulle oli suuri yllätys aikoinaan Malmössa opinnot aloittaessani, kuinka yleistä oli “uppehåll”: paussi josta Suomessa puhutaan välivuotena. Lähes kaikki tuttavani ovat jossain vaiheessa pitäneet opinnoista paussia ja tehneet jotain muuta. Osa työskenteli musiikinparissa: oli kerääntynyt niin paljon jänniä projekteja että tuntui koulua tärkeämmältä keskittyä niihin, osa halusi kokeilla muusikontyötä, kuin testatakseen kannataako edes opintoja jatkaa. Moni halusi paussin koko musiikkikorkeakoulu-elämästä: reppureissasi, teki mitälie paskatöitä mistä rahaa sai, juhli, muutti, kokeili uusia asioita… Suomalaiskavereistani en muista yhtäkään joka olisi tehnyt saman. Jos joku sanoo ääneen miettivänsä koulunjättämistä, tuntuu ympäristö muuttuvat nopeasti kuoroksi joka huutaa sanoja kuten “Ettet sitten kadu vanhempana!”…

Kyllä nuorena jos joskus pitää saada tehdä kokeiluja ja vikavalintoja! Pitää saada kokeilla siipiään. Pitää saada tehdä itse valintoja, vaikkakin vähän hölmöjä. Pitää saada kokea valintojensa lopputulemat.

Yksi asia joka kouluvalintojen ja todistusten ja arvosanojen maailmassa lohduttaa minua yhä uudestaan on se fakta, etteivät ne yleensä määritä ihmistä ja hänen tulevaa elämäänsä tai edes ammattiaan kovinkaan paljoa. Minulla on loppujen lopuksi aika paskat koulutodistukset musiikinalalta mutta hieno ura. Minulla on huippuarvosanat ja stipendit filofiasta mutta ei kovinkaan montaa originellia teoriaa tai syvällisen viisasta ajatusta. Tunnen lukemattomia huippuammattilaisia jotka eivät koskaan saaneet päättötodistusta. Tunnen lukemattomia alanvaihtajia. Ja tunnen lukemattomia “hyvän koulun käyneitä” ja “turvallisen ammatin hankkineita” jotka ovat he-le-ve-tin onnettomia.

Summa summarum: Tee mitä haluat, ihminen. Toivottaa Filosofi Fält, ylioppilas vm 2003.

Jätä kommentti

*