KURKISTUS TOIMISTOLLE OSA 1

 

Kuun alussa muutimme Myllyn Luovien alojen keskuksesta Kasarmikadulle, missä meillä on seitsemän nuoren yrittäjän yritysyhteisö nimeltä Kasarmi.

Kasarmilaisten viisi yritystä toimii markkinoinnin, muotoilun ja ohjelmistotekniikan aloilla. Meitä kaikkia yhdistää yhteiset arvot ja asenteet yrittäjyydestä sekä elämästä noin niinkuin yleensä.

Parasta Kasarmilla on aivan mahtava työyhteisö ja rento ilmapiiri.

Tilat ovat mukavan raikkaat ja valoisat, juuri sopivat luovaan työskentelyyn. Paljon on huonekaluja tehty omin voimin, mutta kerron niistä sitten myöhemmin lisää.

Meidän mielestämme Kuopion Kasarmikadulle on syntynyt jotain todella ainutlaatuista. Jotain, mistä olemme todella ylpeitä ja mitä haluamme esitellä myös muille. Ja siksipä järjestämme tänään myös uuden yhteisen toimistomme avajaiset. Aivan mahtavaa! Koko kulunut kuukausi on laiteltu paikkoja kuntoon, remontoitu ja sisustettu ja nyt alkaa olla vihdoin valmista.

Avajaisiin on tulossa paljon Kuopiolaisia nuoria kasvuyrittäjiä, joten luvassa on varmasti innostavia keskusteluja ja rentoa yhdessä oloa ja upouudistuneen toimistomme ihailemista.

Meillä on täällä Kasarmilla aina myös ihan avoimet ovet, eli tännepä saa tulla käymään ihan milloin vain, tai jos satut olemaan tänään liikkeellä ja kiinnostunut nuorten yrittäjien arjesta ja kuulumisista tai haluat tulla muuten vain verkostoitumaan olet erittäin tervetullut mukaan!

 

12285652_10206672471222911_777698095_n

Kuvassa tyytyväinen toimistokoiramme, Oiva.

Iloista viikonloppua!

Laura

Rabit

Jätä kommentti

*