Tiistaina se on edessä.
Suomen jalkapallomaajoukkueen historian tärkeimmässä ottelussa Turun Veritas-stadionilla on vastassa Armenia.
Kolme kierrosta ennen EM-karsinnan loppua Suomi on kiinni ikuisessa unelmassaan lopputurnauspaikassa. Tekemistä kuitenkin riittää, sillä Suomen etumatka pahimpiin uhkaajiinsa kaventui lauantaina Bosnia-Hertsegovinanalle kärsityn vierastappion myötä.
Ero Bosnia-Hertsegovinaan ja tiistain vastustajaan Armeniaan on yhä kaksi pistettä. Siitä Markku Kanervan suojatit saavat kiittää piskuista Liechtenstenia, joka varasti Armenialta kaksi pistettä noustuaan lauantaina tasapeliin kotikentällään.
Suomelle riittää todennäköisesti kisapaikkaan kaksi voittoa jäljellä olevista otteluista. Aivan varmasti sekään ei toisi toisi kakkospaikkaa, sillä uhkaajista etenkin Bosnia-Hertsegovina on kovassa iskussa.
Suomi kohtaa Armenian lisäksi Liechtensteinin kotonaan ja päätöskierroksella Kreikan vieraissa. En suosittelisi jättämään EM-paikan varmistamista Kreikka-pelin varaan, vaikka helleenit ovatkin pelanneet karsinnoissa huonosti.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei Suomi ollut lainakaan valmis lauantain peliin. Suomi jäi alusta lähtien isäntien kovan prässin kynsiin, eikä pystynyt missään vaiheessa avaamaan painetta. Huuhkajien syöttöpeli oli luokatonta, sillä useamman syötön saaminen omille oli ylivoimainen tehtävä läpi ottelun.
Bosnia-Hertsegovina iski kaikki maalinsa Suomen virheistä. Niistähän maalit lähes aina syntyvät, mutta nyt Suomi suorastaan tarjoili ne isännille.
Suomen peli on karsinnoissa ennen lauantaita toiminut Italia-otteluita lukuun ottamatta hienosti. Etenkin topparipari Joona Toivio–Paulus Arajuuri on ollut itse varmuus.
Nyt Arajuuri jouduttiin vaihtamaan kentältä ja hänen pelaamisensa tiistaina on oletettavasti hyvin epävarmaa.
Korvaajan löytäminen ei käy kädenkäänteessä, vaikka lähes varmasti Arajuuren korvaa nuori Sauli Väisänen. Väisänen on lahjakas, mutta virhealtis pelaaja. Armeniaa vastaan hänen luulisi kuitenkin selviävän hyvin, ellei Arajuuri ole pelikunnossa.
Suomi ei voittojaan helposti ota, vaikka Armenia joutuukin peliin ilman suurinta tähteään Henrik Mikhtaryania, joka pelaa Arsenalin lainapelaajana AS Romassa.
Armenia ei ole Bosnia-Hertsegovinan tasoinen joukkue – eikä varsinkaan vieraskentällä ilman Mikhtaryania.
Suomi lähtee peliin suosikkina, mutta kova iltapuhde on edessä. Liechtensteinkin on näyttänyt, ettei pisteitä nykyjalkapallossa saa ilmaisiksi edes lilliputtimailta.
Kisapaikka on ansaittava, jos Suomi EM-kisoihin mielii. Siksi myös Armenia on kaadettava kotikentällä ja pudotettava se viiden pisteen päähän.
Se vaatii Huuhkajilta täydellistä kurssin kääntämistä lauantain pelistä. Pelin avaamiseen on saatava rohkeutta, varmuutta ja pallolliseen peliin aimo annos itseluottamusta.
Anteeksi pyytelyyn ei tiistaina ole kentällä varaa.