Naiset kirsikkana kasvavan jalkapallon isossa kakussa

Melkein 100 vuotta. Vaan ei suotta.
Tällä kaudella naiset nähdään ensimmäisen kerran Kuopion Palloseuran väreissä jalkapallon pääsarjassa.
KuPS on pystynyt kirkastamaan vahvaa brändiään jopa odotuksia enemmän sen jälkeen, kun Pallokissojen edustusjoukkue siirtyi KuPS Oy:n alaisuuteen.
Naispelaajia ei ole pelkästään otettu mukaan KuPS:n väreihin, vaan joukkueeseen on satsattu kunnolla varsinkin sen jälkeen, kun se sai kabinetin kautta liigapaikan.
Tähän saakka naisten jalkapalloa ovat Kuopiossa pyörittäneet muut seurat.
Naisten jalkapallotoiminta oli pitkään varsin pienimuotoista, mutta vuosituhannen vaihteesta lähtien laji on Suomessa löytänyt kasvunsa juuri naisten puolelta.
Jalkapallo on maan suurin lajiliitto 140 000 lisenssipelaajallaan, ja naisten osuus pelaajista on nykyisin peräti 25 prosenttia.
KuPS:n tavoin naisten tärkeyden ovat Veikkausliigaseuroista oivaltaneet Helsingin Jalkapalloklubi, espoolainen Honka ja Tampereen Ilves. Kaikki neljä kuuluvat pelaajamäärältään maan suurimpien seurojen terävimpään kärkeen ja ovat edustettuina myös Naisten Liigassa.
Suomalaisen maajoukkuetason jalkapallon menestys on ollut naisten harteilla. Siinä, missä miesten maajoukkue unelmoi edelleen lopputurnauspaikasta, naiset ovat pelanneet niin 2005, 2009 kuin 2013 EM-turnauksessa.
Miehillä riittää siis kirittävää – opittavaa naisilta.

Pelaajamäärän kasvun merkitys ja tärkeys on jalkapallossa ymmärretty viime vuosina laajasti. Ei ole sattumaa, että KuPS lähti laajentamaan toimintaansa naisten puolelle. Samalla tiellä ovat eurooppalaiset jättiläiset Juventuksesta lähtien.
Naisten myötä pelaajamäärät kasvavat ja lajin globaali ylivoima lisääntyy entisestään. Itse urheilun lisäksi naisissa piilee myös valtava potentiaali katsojina ja kuluttajina, jota ei tähän mennessä ole saatu hyödynnettyä läheskään parhaalla mahdollisella tavalla.
Lauantaina Kuopiossa tehdään historiaa, kun KuPS:n miehet ja naiset kamppailevat pääsarjan pisteistä samana päivänä Savon Sanomat Areenalla.
Molemmat hakevat kolmen kamppailun jälkeen vielä avausvoittoaan, ja on mielenkiintoista nähdä, kummalta se onnistuu ensin.
Näyttää siltä, että KuPS on osannut ottaa markkinoinnissaan hyödyn historiallisesta päivästä. Torstaina molemmat edustusjoukkueet jalkautuivat kaupungille houkuttelemaan väkeä katsomoon.
Vaikka lankalauantai pääsiäisen pyhien välissä on haastava päivä väen houkuttelemiseen katsomoon, niin nyt näkemistä riittää koko rahan edestä.

Kuopiolaisen juniorityön helmet Anni-Maija Kauppila, Paula Auvinen, Neea Berg, Ella Vanhanen ja kumppanit ansaitsevat samanlaisen yleisön tuen kuin toistaiseksi selvästi suuremmille yleisöille pelaavat miehetkin.
Stadionilla on tapahtumia jo ennen otteluita, ja tällaista puuhakkuutta KuPS:lta voisi odottaa kaikkien kotiotteluiden yhteydessä. Otteluita on syytä tulevaisuudessa markkinoida aikaisempaa pontevammin ja keltamustien värien täytyy näkyä kaupungilla aina otteluiden alla.
Lauantain peleissä KuPS kohtaa toisen mitaliehdokkaan Hongan. Naisilla on vastassa Jyväskylän Pallokerho, jolle kahdella edellisellä kaudella mahtavat 39 maalia paukutellut pohjoismakedonialainen hyökkääjä Gentjana Rochi nähdään nyt KuPS:n paidassa.
Se on yksi päivän mielenkiintoisimmista yksityiskohdista.

Jätä kommentti

*