Finnpulpin haamu – Kallaveden neitsyys katkolla?

Finnpulpin biotehdashankkeen tulevaisuudenkuvat ovat herättäneet aiheellista keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa. Näin valtava hanke vaikuttaisi koko maakuntaan ja kauemmaksikin. Eniten pelkäävät lähellä asuvat ja/tai mökkeilevät. Kaikki muut pelkäävät Kallaveden puolesta. Pelottelussa on otettu käyttöön argumentteja, jotka eivät kyllä taida olla ihan oikeutettuja.

Ymmärrän pelkääjiä hyvin. Ns ”nimby”- efekti (not in my back yard, ei minun takapihalleni!) sanelleekin suoraan alle kilometrin päässä olevien suhtautumisen. Me muut kuopiolaiset taas edellytämme, että vesikraanasta tuleva aine ei sairastuta lastenlapsiamme, lapsiamme eikä meitä.

SS Lukijan sanomissa 13.9.2016 diplomi-insinööri Ossi Haatainen taustoitti kiihkottomasti asioita, jotka Kallaveden yleisen pilaantumisen pelkääjiä mietityttävät. Sellun keitto ei ole mitään rakettitiedettä. Sitä on harjoitettu ja kehitetty maassamme vuosikymmeniä. Vertaus Talvivaaraan ontuu: siellä  taisi olla paljon asioita arvailujen ja toiveiden varassa.

Muistan, kuinka 1950- ja -60-luvun taitteessa metsätöitä tehtiin vielä pokasahalla. Silloin pitkä, tumma naava hirtti terän sahausrakoon. Ilma oli puhdasta ja naavaa paljon. Parikymmentä vuotta myöhemmin naavaa ei näkynyt missään, koska ilmansaasteet (lähinnä rikkidioksidi) olivat hävittäneet sen. Tilalle tuli hopeanharmaa ns. paisukarvejäkälä, joka ei rikkiä säikähtänyt. Sitä oli niin paljon, että vanhat kuusikot saivat harmaan yleissävyn. Selluteollisuuden päästöt ilmakehään alkoivat vähentyä nopeasti 1980-luvulla, kun savukaasujen suodattimet kehittyivät ja ne lain voimalla kaikkialle vaadittiin. Nyt naava on vähitellen palautunut lähes lapsuusvuosieni tasolle. Paisukarvejäkälä on joutunut väistymään sen tieltä.

Myös vesistöjen saastuminen on saatu pysäytettyä ja niiden tila jopa parantumaan. Kappaletavara ei enää uisketele suoraan viemärin suulta Kuopionlahteen kuten vielä 1960-luvun lopulla. Uimarantojen sulkeminen terrveyssyistä  kesähelteillä on pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Yhteiskunnan asettamat, luontoa suojaavat lait kyllä vaikuttavat aikanaan, kunhan ne saadaan säädettyä ja valvottua, että niitä noudatetaan.

Valtavan tehtaan purkuputken pään sijoittaminen on sitten kokonaan eri asia. Uskommeko virtauseksperttejä, kun he väittävät parhaan paikan olevan Kelloselällä? Tämähän on joka tapauksessa yläjuoksulla eli huonolla suunnalla  Hietasaloon nähden. Jos putkea jatketaan 12 km etelään, ovat Kuopion Veden imusiivilät kyllä turvassa, mutta millaiseen akanvirtaan purkuvesi siellä joutuu? Maailmasta täytyy löytyä sen verran tietokoneita, hydrologista tietoa ja insinööritaitoa, että nämä asiat saadaan selvitettyä. Eihän mokoman purkuputken jatkamisen hinta voi muuttaa tämän kokoluokan hankkeen kannattavuutta yhtään minnekään. Ainakaan pitkässä juoksussa.

Ympäristöviranomaiset ovat tässä kyllä vähintäänkin temppelin harjalla lupia myöntäessään. Luvat pitää määritellä siten, että raakaveden laatu taataan jatkossa vähintään nykyiselle tasolle. Taloudellinen vastuu tästä pitää sälyttää yksiselitteisesti pilaajalle.

Me emme saa menettää tätä tilaisuutta. Jos maailmalta saadaan niin paljon rahaa, että moinen jättihalke voidaan tuteuttaa, markkinat on varmasti jossakin kartoitettu. Metsämme ovat globalisaation oikkujen olkopuolella oleva uusiutuva luonnonvara, jonka kasvu vain kiihtyy ilmaston lämmetessä. Puuta tulee riittämään. Ylitiheät, pilalle riukuuntuvat nuoret kavatusmetsämme tuottavat juuri tällaisen tehtaan tarvitsemaa puuta. Sen oikea-aikainen talteen otto varmistaa tuottavan metsänhoidon ja tuo maakuntaan tuhansia pysyviä työpaikkoja.

Vuosituhannen taitteessa, Nokia-huumassa soitettiin jo maamme puunjalostusteollisuuden kuolinkelloja. Kuitenkin pohjoiselle havusellulle avautuivat uudet, laajat markkinat. Kierrätys tuli säännöksi ja uusiotuotteiden valmistuksessa alettiin tarvita pitkäkuituista selluloosaa, johon eukalyptus ei kelpaa.

Maailma ja Suomi olivat kuusikymmentä vuotta sitten hyvin erilaisia kuin tänä päivänä. Muistan maantiedon kirjasta hiukan tuunatun puunjalostustehtaan kuvan, joka oli varustettu seuraavalla tekstillä:

”Maa on mainio meill`                                                                                                                                                                                                                           Elo elpynyt ympäri maata                                                                                                                                                                                                                  Tehtahat jyskien käy                                                                                                                                                                                                                            Pieneksi pirstouu puu                                                                                                                                                                                                                        Ja kaupungit uljahat kasvaa”

Kävimme Kaijan kanssa tänä aamuna talviverkoilla. Tyyni, sateeton aamu, pakkasta kymmenkunta astetta. Puolitoista tuntia ulkoilmassa. Hiihtoa pienessä umpihangessa, avantojen avaus, saaliin vastaanotto, verkkjen selvitys, ne pyyntiin uudestaan.  Hiihto takaisin, puolentoista kilon tuore kuha repussa.

Kuha rupesi lisääntymään Kallavedessä 1980-luvulla, tasajalkaa kuusikoiden naavan kasvun kanssa…

Jätä kommentti

*