Hiihdon ylistys 2

Elettiin maaliskuun puoliväliä, mutta tämä lauantai muistutti marraskuuta. Vain valoa oli enemmän. Räntää satoi aamusta iltaan, se suli suoraan pois kaikkialta muualta, paitsi vanhan lumen päältä. Entinen lumi – kokotalvinen – haukkoi henkeään rännän alla, kastui ja painui kasaan. Uusi lumi alkaa olla vanhan surma, kuten ennen maalla sanottiin.

En ollut käynyt suksilla pariin päivään.

Illan hämärtyessä lämpötila alkoi lähestyä nollaa. Viimeiset kuurot muuttuivat erilaisiksi. Satoi pienen pieniä valkoisia, pyöreitä palloja, kuin mannaryynejä, jotka tuntuvat kasvoissa ja rapisevat tuulilasissa. Tuuli hieraantui länneltä luoteen kautta pohjoista kohti. Käytökseni alkoi muuttua. Sammuttelin valoja ja kurkin pimeiden huoneiden ikkunoista ulos, yläviistoon. Kun sitten tähtiä alkoi vilahdella pilvien rakosista ja lämpötila ulkona painui reilusti pakkaselle, puin nopeasti kumisaappaat ja päällysvaatteet. Ryntäsin ulos, pimeään, ja aloin kahlata melkein umpihankea lammen rantaan. Kaija kysäisi lähtiessäni jotakin, mutta en oikein joutanut vastaamaan.

Lammen jäällä totesin, että puolisääreen ulottuva lumi oli tiivistynyt melko ohueksi, mutta pinta oli vielä täysin valkoinen. Hyyhmää oli hiukan pintalumen alla, mutta ei niin paljoa, että se olisi roiskunut, kun juoksin muutaman koeaskeleen. Hyviä merkkejä kaikki. Suomensin niitä Kaijalle, kun palasin sisälle.

Seuraavana aamu – sunnuntai – valkeni lupaavan aikaisin. Idän taivas loimusi kauttaaltaan oranssina, pakkasta viitisen astetta ja kaikkialla puissa hento kuura yön jäljiltä. Aivan tyyntä ja täysin selkeää.

Söimme tukevan aamupalan ja yritimme lukea lehtiä. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä netin ennuste lupasi aamupäiväksi huippusäätä jäällä hiihtoon. Lämpötila nousee nollan pintaan, mieto luoteistuuli viriää ja iltapäivällä aurinko peittyy pilveen. Sadetta ei tiedossa. Lähdemme nopeasti ja ajamme autolla Viinaniemeen, jääladun alun kohdalle. Puoli yhdeksältä laskemme jääladulle, huikaisevaan aamuaurinkoon, kohti Savisaaren pohjoispäätä menevälle ladulle. Sovimme, että Kaija palaa autolla kotiin hiihdettyään riittävästi ja minä tulen myöhemmin hiihtämällä kotiin saakka.

Hiihdän kilometrin Niuvanportin rantaan ja lähden siitä latu-uraa pohjoiseen, Julkulan suuntaan. Heti, kun haitallisesti risteilevät moottorikelkan jäljet harvenevat, ryöstäydyn neitseelliselle lumelle. Edellisen päivän räntäsade on voidellut pinnan aivan tasaiseksi. Sen pinta on jäätynyt niin kovaksi, että suksisauvan perhossompa tuskin koskettaa lunta edes tasatyönnöissä. Luistelupotku pitää, kun sen tekee varovasti.   Vastatuuli tuntuu hiukan. Katson taakseni: tasatahdin jälkeä e jää lainkaan, vain luistelupotkujen haavat kuultavat jotenkin. Keli on uskomaton.

Ensimmäisen tunnin ajan varjoani, joka alkaa lyhentyä hiljalleen. Tuuli on pohjoisluoteesta ja haen saarten länsi- ja lounaisreunoja, joissa ei tuule niin paljon kuin aivan aavalla. Nautin maisemasta, valosta ja vapauden tunteesta, kun valitsen etenemisreittejä uusiin salmiin. Moottorikelkan jäljet harvenevat harvenemistaan. Ketään ei näy missään. Laivonsaaren pohjoiskärjen tasalla huomaan oikealta, Julkulan suunnalta tulevan luisteluhiihtäjän ja kurssimme lähenevät. Nuori mies menee minua nopeammin ja lähden seuraamaan häntä. Hän jää lepäämään pienen Heposaaren rantaan aurinkoon ja tuulensuojaan. Olin ajatellut levätä siinä itsekin ja pysäytän vauhtini parikymmentä metriä hänestä. Vaihdamme muutaman sanan kelistä ja reiteistä. Hän aikoo suunnata suoraan Haminalahden pohjaan, joka erottuu juuri ja juuri suoraan etelän horisontissa. Järjestän sukset alleni ja suon lonkilleni lepotauon. Seuraan etääntyvän luisteluhiihtäjän vartalon rytmikästä kallistelua. Se etenee nopeasti ja erottuu pian vain epämääräisenä huojahtelevana puikkona. Aurinko lämmittää saaren tyvenessä. Syön hiukan lunta ja kuuntelen. Kuuluu vain tuulen hento humina selkäni takana männyn latvoissa ja ja muutama lokin uikahdus. Ensimmäiset näistä ovat tulleet järville ja nälkä on kova. Verkkoavannoille jääneet jätekalat syödään tarkkaan. Luonnon oma puhtaanapitolaitos toimii.

Lepään vielä muutaman minuutin. Lähden kohti länttä ja Lamperilaa. Tuulee oikealta ja vastatuulen jarru ei enää haittaa. Tuuli tuo ohutta pilviharsoa pohjoisesta. Se viivyttää sopivasti lumen pehmenemistä. Jatkan Laaninsaaren eteläkärjen ohi edessä olevien saarten väliin ja kaarran hiljalleen myötätuuleen, eteläkaakkoon. Puijo ja Haapaniemen savut ovat hävinneet saarten taa ja olen jo hetken epävarma suunnasta. Aurinko näkyy kuitenkin pilviharson läpi ja auttaa suunnan pidossa. Sitten saan ne näkyviin. Erotan ne juuri ja juuri, Puijon kyhmy torneineen ja savut siitä hieman oikealla. Ne vain näyttävät olevan kummallisen lähellä toisiaan… Sitten suhteutan: etäisyyttä niihin on  reilusti yli kymmenen kilometriä, joten en näe harhoja. Kuonansalmesta suuntaan suoraan myötätuuleen, eteläkaakkoon. Huomaan oikealla neljän luisteluhiihtäjän ryhmän. He tulevat vauhdilla länsirannan suunnassa Lamperilasta päin. Välimatkaa on noin puolitoista kilometriä. En erota raajoja, vain vartaloiden rytmikkäät nyökkäilyt. He kiitävät samanlaisin liikkein ja vakioetäisyyksin kuin antilooppiparvi savannilla. Tuuli tuntuu täysin hävinneen. Tämä harha syntyy siitä, että menen suoraan myötätuuleen ja suunnilleen samalla nopeudella.

Kun tulen pohjoisesta Viitaniemeen kylkeen, niin luonto järjestää minulle vielä yhden elämyksen. Aivan läntisen rannan lähellä ovat eilisillan ryynikuurot puuteroineet lumen pinnan sametiksi, joka on äärimmäisen luistavaa ja suksi kulkee siinä täysin äänettömästi. Vyöhyke on aivan rannassa, leveydeltään parisenkymmentä metriä. Karsikonsaaren jälkeen seuraan samettivyöhykettä suoraan etelään. Tuuli työntää selkää. Hiihdän kuin hurmiossa. Antiloopit ottivat suunnan Tervaruukkiin, he etenevät vasemmalla, Vuohisaaren luona.

Huomaan vaihtavani yhä useammin tasatahtiin. Tunnustan itselleni, että lonkat varoittelevat. Kaksi tuntia hiihtoa on takana. Koukkaan Haapasaaren kylkeen tyyneen kohtaan, mökkilaiturille lepäämään. Keskipäivän lämpö on alkanut jo pehmentää lunta tässä, johon viilentävä tuuli ei osu. Syön vähän lunta, annan suun lämmetä ja sitten vielä lisää. Kun nousen ja lähden jatkamaan, väsymyksen ensi merkit tuntuvat ruodossa. Pilppaan on reilun varttitunnin liuku. Suuntaan Salonpään ympäri. Tuuli alkaa taas työntää ja pääsen vauhtiin.

Vasemmalla, Neulaniemen kyljessä alkaa erottua tasainen hiihtäjien jono Tervaruukista Pilppaan ja takaisin. Liikkeellä on hiihtäjien lisäksi ihmisiä juosten, kävellen, läskipyörillä, koirien kanssa… Moottorikelkkojen roustereunaiset , jäätyneet urat lisääntyvät. Niiden kanssa on oltava tarkkana, ettei kaadu vauhdissa. Luita siinä ei katkeaisi, mutta mustelmia tulisi. Latuhurmioni tasoittuu. Onneksi ollaan niin kaukana torilta, että laturaivovirusta ei täällä esiinny.

Nousen varovasti jäistä rinnettä Pilpan majan pihaan, menen sisälle ja otan mehun sekä tuoksuvan, tuoreen pullan. Tupa täysi, kahvi- ja mehumasiinat tohisee, myyjät puikkelehtivat rivakasti. Tyypillinen asiakas lähellä eläkeikää, pieniä ryhmiä ja vaimeaa, raukeaa keskustelua. Eräs rouva nousee omasta välistään penkiltä, sanoo: Vielä nousi jalka penkin yli! Ymmärtävät hymynaamat kääntyvät, pyllyt liikahtavat tilaa antaen. Kuivailen naamaria ja sihtailen tuttuja. Ei näy tällä kertaa.

Juon mehun ja vettä päälle. Pullan syön ahmien. Palautan astiat ja jätteet, kiitän ja lähden. Loppumatka kotiin menee privaattireittiä: metsän moottorikelkkauraa, vanhaa Savon radan pohjaa ja puron viertä. Teen vielä kotilammen jäällä viiden minuutin kierroksen. Lumi kantaa sielläkin hyvin, mutta suksi jättää jo selvästi näkyvän jäljen. Tulen laiturille. Eiliset, pimeässä saapastelemani jäätyneet jäljet näkyvät laiturin päässä. Kun nousen jyrkän rinteen takapihallemme, se tuntuu tavallista pidemmältä… Huikkaan alakerrasta Kaijalle, hän on ollut jo noin tunnin kotona. Ääni kuulostaa tyytyväiseltä. Painun suihkuun.

Minulla oli kännykän träkkeri päällä hiihtoreissulla, näitä nykyajan härpäkkeitä. Se melkein tyhjensi akun, mutta kertoi, mm että nettohiihtoaika oli melkein kolme tuntia, keskitahti viisi ja puoli minuuttia, energiaa kului 2274 kcal. Niin, ja vielä sen, että palautumisaika on 80 tuntia.

Uskotaan, mutta jos nämä kelit jatkuu, niin en jaksa odottaa noin pitkään!

 

 

Jätä kommentti

*