Kvartaali 50 vuotta

Tullaan Kaijan kanssa aamupäivällä mökille. Keskikesän ”suvituuli” sivaltaa luoteesta, järven taaimmaisesta sopukasta, 8 kilometrin selän yli. Pilvipouta, lämpötila hätäiset 12 astetta. Laiturin päästä avautuu melko kuoppainen aallokko. Että tällainen keskikesä…Mökin kaikki sähkölistat äkkiä päälle ja tulet kolmeen uuniin.

Olen miettinyt jo kaupungista lähtiessä, miten aion tyydyttää luontevasti päivän liikunnan tarpeeni.Omistan hiukan metsää läheisessä saaressa, jossa olen asunut lapsena, 1950-luvulla. Siellä on pari vuotta sitten istuttamiani kuusen taimia, jotka pitäisi aukoa näkyviin heinikosta. Otan mukaan jykevät puutarhasakset, könyän kajakkikaksikkoon ja lähden puskemaan aallokkoon. Vastatuuli alkumatkalla on niin kova, että melon viisi minuuttia niin kovaa kuin jaksan. Olen kokenut meloja ja kajakki on ihan turvallinen. Sen keulaan olen asettanut painoksi kivenmurikan.

Kuusentaimet on istutettu rehevään maahan, vanhaan peltoon. Alkukesä on ollut kylmä ja juhannuskukat ovat täällä auenneet vasta nyt, vajaa viikko juhannuksen jälkeen. Horsma ja mesiangervo – vieläkin kukattomina- ulottuvat puolireiteen. Paikka on suojainen ja huumaava tuoksu ympäröi minut. Istutuksessa asettamani merkkikepit ohjaavat taimien luo. Auon ne näkyviin ja tallaan kaiken kasvuston litteäksi taimien ympäriltä. Liian lähelle kasvaneet lepän ja haavan versot katkon poikki puutarhasaksilla. Tiheimmissä kohdissa joudun kyykistymään ja kitkemään käsin aivan taimissa kiinni kasvavat kuusentaimien kilpailijat.

Erityishuomion saanut tulevaisuuden kuusi

Maaston muodosta hahmotan koko ajan, millä kohdalla lapsuusajan niittyä ollaan.  Muistan noilta ajoilta erityisen sakean huopaohdakkeen alueita. Kasvi kiinnosti lapsena, kun siinä oli jännän pehmeät juurilehdet ja kukka  muistutti partasutia. Omille lapsilleni nimesinkin sen partasutikukaksi.  Nyt – yli kuusikymmentä vuotta myöhemmin – sitä kasvaa edelleen  samoissa paikoissa.

Tulen alueelle, jossa on toissa talven hakkuun jäljiltä suuri, maatumaan alkanut havukasa. Haen katseellani siitä taimea ja huomaan melkein seisovani sen päällä! Istutin sen täydennyksenä vuosi sitten, enkä laittanut silloin merkkikeppiä. Se seisoo matalana, mutta tomerana heinättömän alueen keskellä, ilman varjostavia kilpailijoita. Herkistyn kuvaamaan sitä. Sillä on loistavat mahdollisuudet kasvaa jättikuuseksi. Jos elän vielä kaksikymmentä vuotta, niin näen sen nuorena, kasvuvoimaa uhkuvana tulevaisuuden puuna, jonka rungon ympäri koukkuiset kourani juuri ja juuri ulottuvat. Laitan merkkikepin, hyvästelen kuusen ja jatkan työtä.

Miksi metsän puut saavat huomiotani näin paljon? Metsä on ollut minulle intohimo jo lapsesta saakka. Kun lapsuuden kesinä lantun kitkemisen mahdollisuus alkoi tuntua ilmassa, minä muina miehinä hain vesurin ja lähdin harventamaan vesakoita. Siskoni eivät ehkä pitäneet sitä ihan oikeudenmukaisena, mutta minä olin toista mieltä.

Nämä pellot on isoisäni tehnyt pelkällä hartiapankilla tänne saareen noin yhdeksänkymmentä vuotta sitten. Ollessani rippikouluiässä lupasin itselleni metsittää ne, mutta se jäi silloin tekemättä. Kärsin asiasta huonoa omaatuntoa 50 vuotta, ja leppä sekä haapa valtasivat ne osittain. Nyt olen kaatanut lepikon, rahdannut saareen boorilannoitteen, kylvänyt sen ja istuttanut kuuset. Jatkan heinähoitoa ja risusavottaa niin pitkään kuin jaksan. Lunastan nuoruuteni lupauksen.

 

Istun lepäämään kannolle pellon aurinkoisimpaan reunaan. Huomaan maassa paljon kukkivaa metsämansikkaa. Kimalaiset ja kukkakärpäset touhuavat pölytystyössä. Täällä pitää käydä mansikassa heinäkuun loppupuolella.

Tein elämäntyöni rakennusalalla, mutta metsä on ollut rauhoittumiseni paikka läpi ruuhkavuosikymmenien. Metsänhoito on hyvin pitkäjänteistä ja palkitsevaa touhua. Nykyajan poukkoilevassa kvartaalitaloudessa se on kummajainen, jonka aikajänne on vuosikymmeniä. Lääkäriviisaat puolestaan ovat tutkineet, että parhainta tasapainoharjoitusta ihmiselle on luonnossa liikkuminen. Vihreä ympäristö laskee verenpainetta. Omat leikatut lonkkani kiittävät pehmeällä alustalla askeltamisesta. Moottori- tai raivaussahan käynnistäminen metsässä aloittaa aina lahjomattoman kuntotestin.

Lupasin Kaijalle, että homma kestää puolitoista tuntia. Puoli tuntia myöhässä lopetan ja lähden rantaan, kajakille. Jatkan toisella kertaa. Liikunta ja kumartelu tuntuu koko kropassa. Metsän jokainen pihlaja on valkeana viileän kesän täydellisiä, pursuvia ja tuoksuvia pihlajan kukkia. Taittelen niistä tukevan kimpun Kaijalle.

Paluumatkalla menen myötäiseen jo hieman rauhoittuneissa mainingeissa. Taivas alkaa seestyä. Loppuviikoksi onkin luvassa mainiota kesäsäätä…

 

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

*