Läpyskät ja minä ulkomailla

Oltiin viikko Kanarialla. Ilmasto OK, homma toimi. Toimi kuten huippuunsa viritetty teollisuuslaitos, jota pitää käynnissä – turistien raha. Kaikki tuttua: kipeät jalat kolmantena päivänä, korvanlehdet ja niska purppurana, hotellin ruoka vaihtuu pikantista eksoottisesta tutuksi. Meri ja aurinko lumoaa, suomipoika vapautuu, pykimät kantapäistä ja peukaloista tekevät katoamistemput.

Mutta jotakin uutta: vajaa vuosi sitten hankin iPadin ja älykännykän säilyäkseni edes sellaisella tasolla kun laskujen maksu muualta kuin pankin tiskiltä vaatii. Ja että pystyisin seuraamaan maailman tapahtumia painetusta sanasta, liimautumatta postilaatikon kylkeen odottelemaan paperilehden tuloa. Siispä otin läpyskät mukaan.

Toiveet olivat korkealla. Luen illan pimennyttyä iPadista mullikkaa ja Hesaria,ehkä vaivihkaa myös Ilta-Sanomia. Kotimaan räntäsateita on myös  tyydyttävää seurata. Hotelleissa on kuulemma WiFi-verkot, jotka ottavat läpyskäni huomaansa heti, kun vihjaan asiasta respassa ja saan ilmaiset tunnukset. Salasanoja ei kandee muistella eka kerran jälkeen, kun olen vihkinyt elektroniikkani ja verkot toisiinsa.

Totuus oli, no, karumpi. Ilmainen verkko (BASIC siansaksaa Canarian Princess) toimi jotenkuten mullikalle ja Ilta-Sanomille, mutta Hesaria en saanut ladattua. Jouduin joka kerta loman loppupuolelle asti syöttämään käyttäjätunnuksen aina, kun aloitin uuden latauksen tai yhteys katkesi. Ja se katkesi usein!  Parina viimeisenä päivänä toiminta hieman parani.  Liitto alkoi oikeasti tulla lihaksi vasta viiveellä. Hotellissa oli myös maksullinen kilpailija (FAST siansaksaa Canarian Princess), joka väijyi laitteitani ja tarjosi itseään (hinta 5 EUR/vrk)… Jätin kokeilematta.

Älykännykkä oli herjaillut jo kuukausia, että se pitäisi päivittää. Se jopa onnistui. Kännyni onnitteli minua: nyt sinä sen sitten teit, jäljellä vielä muutama muodollisuus: salasana!!! En muistanut. Vehje meni juntturaan. Sain sen heräämään vasta Suomessa.

Viimeinen koettelemus Kuopion lentoasemalla: pitkäaikaisen pysäköinnin lippu oli kuulemma ollut liian lähellä kännykotelon magneettista sulkijanappia ja lipun magneettijuovat vainajina. Kansalaistaidon tunnilla 60-luvun kansakoulussa ei tätä oltu mainittu.

Kun olin nuori, Suomessa hipit toistelivat: Kuule, sinua rakastetaan. Myöhemmin Esko Seppänen sarkastisoi: Kuule, meitä natotetaan. Nyt haluan sanoa kaikille suurten ikäluokkien kohtalotovereille: Kuulkaa, meitä kusetetaan.

Siinä Suomessa, jossa kasvoin, opiskelin ja tein ammattiurani ensimmäiset vuosikymmenet, oli vielä toisenlaista. Ammatin perusteet opetettiin kouluissa hyvin. Todellinen ammattitaito saavutettiin vasta pitkän kokemuksen kautta. Hiljaista tietoa liikkui ilmassa. Se piti aistia, sitä piti kunnioittaa ja osata soveltaa. Nyt maailma on sakeanaan globalisaatiota, valeuutisia, populismia, uusia päivityksiä, magneettijuovia… Kehityksen ratas nopeutuu nopeutumistaan. Meinaan tippua kyydistä, mutta sinnittelen viimeiseen asti.

Kävin tänään hiihtämässä, täydellinen sää ja keli, ja aurinko tallella. Huomenna lähdetään talviverkoille, toivo madekeitosta viriää.  En ikävöi ulkomaille taas pitkään aikaan.

Jätä kommentti

*