Kriisinhallinta ja yhteinen vastuu

Maailmalta kaikui kesän aikana huolestuttavia ja jopa järkyttäviä uutisia toinen toisensa perään. Brexit, Turkin vallankaappausyritys, Bagdadin pommi-isku, Nizzan terrori-isku, Münchenin ammuskelu, joukkomurha japanilaisessa vammaispalvelukeskuksessa ja niin edelleen. Moni miettinee, mitä maailmallemme on tapahtumassa ja mistä tällainen silmitön pahuus kumpuaa. Epävakautta ja inhimillistä kärsimystä on enemmän kuin yksi ihminen voi käsittää. Hyvin nopeasti iskujen jälkeen on kiiruhdettu toistamaan: “Pelolle ei saa antaa valtaa” ja “Emme pelkää”.  Jäävätkö nämä lauseet tyhjiksi sloganeiksi vai johtavatko turvallisuutta vahvistaviin tekoihin, riippuu meistä jokaisesta.

Maailma on entistä pienempi. Euroopassa tapahtuvat väkivaltaisuudet tulevat lähelle. Jokainen uusi terroristinen väkivalta uutinen nostaa kysymyksen, onko tämä mahdollista meidän koto- Suomessamme? Miten me rakennamme ja ylläpidämme turvallisuutta yhä monimutkaisemmaksi käyvässä tilanteessa? Miten kaikesta tästä huolimatta voimme luoda lapsillemme ja nuorillemme tulevaisuudenpelon sijaan tulevaisuudenuskoa?

Terve pelko on luonnollinen elämää suojeleva tunne. Siksi sitä ei pidä kieltää sulkemalla silmät tosiasioilta. Pelkoa ei myöskään tule lietsoa. Pelko voi johtaa äärimmillään myös raivoon ja vihaan, joka sumentaa harkintakyvyn ja johtaa vastakkainasettelun, vihatekojen ja pelon lisääntymisen kierteeseen. Pelko on tervettä, jos se ohjaa meitä järkeviin turvallisuutta ja vakautta ohjaaviin ratkaisuihin yksilö, yhteiskunta ja kansainvälisellä tasolla. Jokainen voi omalta kohdaltaan vaikuttaa tähän valitsemalla, kuuluuko riidankylväjien vai rauhanrakentajien joukkoon. Se, jolla on terävin kieli, ei välttämättä ole paras konfliktin purkaja ja turvallisuuden tuoja.

Siellä, missä järki ja tunne kohtaavat, alkaa viisaus. Oikealla tiedolla on kriisitilanteissa rauhoittava merkitys. Huonotkin uutiset pitää asettaa oikeisiin mittasuhteisiin. Vaikka silmiemme eteen tulee tiuhaan tahtiin järkyttäviä uutisia, kaikki ei kuitenkaan ole muuttunut vaaralliseksi. Viime viikolla uutisoitiin, miten Suomi sijoittui kansainvälisessä tutkimuksessa maailman toiseksi turvallisimmaksi maaksi. Turvallisuuden tunne Suomessa on edelleenkin vahvaa. Voimme luottaa turvallisuusviranomaisten toimintaan. Toimiva ja avoin keskusteluyhteys ihmisryhmien ja eri tavoin ajattelevien välillä ennaltaehkäisee vastakkainasettelua. Demokraattisen yhteiskuntamme vakaus on asia, jota emme voi liikaa arvostaa.

Se, millaisen yhteenkuuluvuuden ja turvallisuuden tunteen pystymme antamaan lapsillemme, kertautuu vuosien saatossa turvallisuuden vahvistumisena. Terve itsetunto antaa välineitä kohdata vaikeitakin tilanteita ja kohdata toisia inhimillisesti, myötätuntoisesti ja arvostaen.  Monissa tutkimuksissa on todettu, miten lapset, jotka on jätetty muusta ryhmästä ulkopuolelle, käyttäytyvät myöhemmin aggressiivisemmin ja vähemmän muita huomioiden. On kaikkien etu, että jokainen voi jo lapsesta saakka kokea osallisuutta ja tämän kautta halua aikuisena rakentaa parempaa yhteistä huomista.

Suurten kysymysten äärellä inhimilliset peruskysymykset – elämän arvostaminen, olenko arvokas, kuulunko joukkoon, omien ja toisen rajojen kunnioittaminen, empatia – ja tunnetaidot – nousevat arvoon arvaamattomaan. Näistä rakentuu taito suojella itseä ja luoda turvallisuutta myös epävakaina aikoina.

Kommentit

  • ville.vipu

    Onko tämä n.s. breksit pahan ilmenemismuoto??!

    • Aino Kanniainen

      Hyvä tarkentava kysymys. Kiitos siitä. Brexit ei toki ole pahuutta vaan kansakunnan tahdonilmaus. Tarkoitin lähinnä epävakautta ja epätietoisuutta, joka iihen liittyy. Miten asia etenee ja hoidetaan, antaa ajallaan vastauksia, mille suunnalle tuo kääntyy ja kenen kannalta on hyvä tai huono. Kaikki nämä uutiset saavat ihmiset pohtimaan, mitä maailmassa on tapahtumassa.

Jätä kommentti

*