Kun osat vaihtuvat

Helsingin sanomat (30.10.2015) nosti esille Kun muistisairaus iskee, kannattaa tehdä testamentti ja sopia raha-asioista pian. Joskus voi itsekullakin olla edessä se päivä, jolloin itse ei enää kykenekään hoitamaan omia asioitaan. Tällaiseen tilanteeseen on hyvä varautua ajoissa- oman itsen ja läheisten vuoksi.

Yksi päivä voi muuttaa paljon. Reilu vuosi sitten alkoi minun matkani huolen ja toivon vaihteleviin tunnelmiin. Alkoi matka tehtävääni iäkkään äitini edunvalvontavaltuutettuna. Tehtävään, johon äitini oli minut jo vuosia aiemmin “pahan päivän varalta” valtuuttanut. Tehtävään, joka ei kysynyt sopiiko tämä aikatauluihini. Sopi, koska asioilla on tärkeysjärjestys. Ja kaikella on tarkoituksensa. Osat olivat vaihtuneet. Nyt oli minun vuoroni suunnitella kalenterini niin, että siellä oli tilaa käydä lähes viikoittain reilun 150 kilometrin päässä olevan äitini luona.

 
Olla tytär ja edunvalvontavaltuutettu, on tehtävä, johon liittyy yhdistelmä vahvoja tunteita ja käytännön asioiden järjestelemistä. Alkuun olin kuin Liisa ihmemaassa, mitä kaikkea edunvalvontavaltuutetun tehtävän vahvistaminen ja itse tehtävä sisältääkään. Alkoi sukellus ikääntyvien palvelujärjestelmän uumeniin. Huomasin katsovani maailmaa aivan uusin silmin toisen heikentyneen toimintakyvyn näkökulmasta. Kaupassa katselin helposti puettavia mukavia vaatteita. Mistä löytyy sukkia, jotka ovat samalla joustavat ja samalla ehkäisevät liukastumista? Miten ruokahuolto järjestyy ja siivous? Entäpä kodin turvallisuus ja liikkumista helpottavat apuvälineet? Oli asioitava virastoissa, pankeissa, Kelassa, maistraatissa.

 
Kalenteriini tuli uudenlaisia merkintöjä: äidin lääkäriaikoja, soittoaikoja ja palvelusuunnitelmapalavereita. Oli yhteistyötä kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kanssa, jotta äidillä on turvallista olla kotona. Vuoden kuluessa tutuksi tulivat myös päivätoiminta, ruokapalvelu, sairaalajaksot ja kotiutukseen liittyvät asiat sekä lopulta pitkäaikainen laitoshoito. Meidän kohdallamme yhteistyö ja yhteydenpito äidin voinnin muutoksista ja hoitolinjauksista sujuivat myös hyvin. Kesken työpäivän tulleet puhelut äidin hoitopaikasta menivät aina muun edelle.

 
Kuluneen vuoden aikana etäällä asuvana “etäomaishoitajana” koin kiitollisuutta kotihoidon ja palveluasumisen työntekijöille, jotka vuorollaan tulivat auttamaan äitiäni arkitoimissa, huomioivat vointia ja sen muutoksia. Ja soittivat minulle, jos jotain huomioitavaa oli. Minua pidettiin ajan tasalla. Tiesin heillä olevan muitakin vanhuksia työlistallaan. Siksipä äidin luona ollessani saatoin ilmoittaa heille, että tällä kertaa minä hoitelen äitiä ja he voivat tällä kertaa antaa hieman enemmän aikaansa jollekin toiselle yksinäiselle vanhukselle.

 
Huoli kotihoidonkin turvin kotona pärjäämisestä kasvoi vähitellen. Monenlaisin miettein lähdin usein ajelemaan Iisalmesta Leppävirran kotia kohti.
– Äiti, kerrothan jos et enää pärjää. Järjestetään lisäapua tai etsitään vahvemman tuen paikkaa.
Jos äidilläni ei olisi ollut läheisiä ja ystäviä, jotka pitivät yhteyttä loppuun saakka, olisi hän ollut liian paljon yksin ja yksinäinen omassa kodissaan. Lopulta pitkäaikaisen laitospaikan järjestyminen tuntui kuin suuri taakka olisi otettu harteilta.

 
Saamani luottamus tuntui yhtä aikaa rakkaalta, raskaalta ja kuitenkin niin rikkaalta. Kuljin matkan, joka jätti vahvan jäljen. Sain seurata, miten äitini kävi läpi elämänvaiheitaan – vaiheita, joissa oli vahvasti läsnä suomalaisen yhteiskunnan eri vuosikymmenet. Erityisen tärkeältä tuntui myös mahdollisuus olla äitini vierellä hänen viimeisissä hetkissään toivottamassa hyvää matkaa. Kun kohtaa kuoleman, oppii jotain elämästä. Nyt on surun ja kaipauksen aika.

 
Näin jälkikäteen arvioituna ihailen yli 90- vuotiaan äitini kaukokatseisuutta, miten hän oli varautunut oman vointinsa mahdolliseen muutokseen. Tämä oikaisi monia byrokratian koukeroita ja helpotti asioiden hoitamista. Ja jätti tilaa olla tyttärenä myös äidin rinnalla kulkijana. On tärkeää varautua tulevaan silloin kun ajatus on vielä kirkas. Se, että olin nimenomaan äidin etukäteen valtuuttama edunvalvontavaltuutettu oli monessa suhteessa helpompaa, kuin jos olisin ollut ilman valtuutusta nimetty edunvalvoja. Varautuminen on viisautta.

Jätä kommentti

*