Vaikenemisesta vastuulliseen sananvapauteen

Olemme sukupolvi, joka sai vastaanottaa Suomi 100 juhlavuoden.  Vuoden vaihtuessa toivomme ja toivotamme toisillemme onnellista Uutta Vuotta. Itsenäisyys, joka ei suinkaan ole itsestäänselvyys, on vaatinut aiemmilta sukupolvilta suuren uhrauksen.

Vuoden 1918 sisällissodan kokemuksista ei puhuttu. Talvi- ja jatkosodan jälkeen sodan kokeneet kätkivät kokemuksensa mielensä sisälle. Vaikenemisen taustalla oli halu suojella omaisia inhimillisen sietokyvyn rajat ylittäviltä kokemuksilta ja keskittyä paremman tulevaisuuden rakentamiseen. Vasta viime vuosina sotasankaruuden lisäksi on tuotu esille tutkimuksia siitä, miten ylisukupolvinen trauma siirtyy toiseen ja kolmanteen sukupolveen perheen ja suvun sisällä. Suomalainen maisema- runossa Bertold Brecht on todennut: ”Katsokaa kansaa, joka vaikenee kahdella kielellä”.

Ihmisissä on ihmeellistä selviytymisen kykyä. Sotasukupolvella oli unelma onnellisemmasta tulevaisuudesta. Työ oli heille terapiaa. He loivat pohjan hyvinvointiyhteiskunnalle ja rakensivat uudelleen kärsineen maan. Tästä kuuluu suuri kiitos Heille.  Meidän tehtävämme on jatkaa heidän aloittamaansa työtä. Presidentti Niinistö totesi uudenvuodenpuheessaan osuvasti: ”Satavuotiaan Suomen tärkein sanoma voisi olla: Sinä voit hyvin kun kukaan ei voi pahoin. Siis auta minkä voit”.

Yhteiskunnallisessa kehittämisessä tavoite on viedä asioita parempaan suuntaan. Tämän tueksi on hyödyllistä tunnistaa ja edistää talousajattelun lisäksi myös muitakin tekijöitä, jotka vahvistavat ihmisten hyvinvointia. Tietoa on saatavissa niin arkikokemuksesta kuin onnellisuustutkimuksista. Onnelliset ihmiset omistautuvat mm. vakaasti elämänmittaisille tavoitteille ja pyrkimyksille. Heillä on selviytymiskykyä elämässä eteen tulevien haasteiden kohdatessa. He ovat ensimmäisinä auttamassa työtovereita ja ohikulkijoita sekä osaavat iloita toisten menestyksestä ja jakaa huolet toisten epäonnistumisesta. He käyttävät myös aikaa perheen ja ystävien kanssa. He osaavat myös ilmaista kiitollisuutta kaikesta, mitä heillä on sekä pyrkivät elämään tässä hetkessä ja suhtautuvat tulevaisuuteen optimistisesti. ( Sonya Lyubomirsky. Kuinka Onnelliseksi?)

Jos haluamme tuottaa positiivista kasvua ja kehitystä, meidän on kylvettävä siemeneksi jotain hyvää. Vallitseva yleinen ilmapiiri ja sosiaalisen median negatiivisuutta tihkuva keskustelu toimivat kuitenkin vastoin onnellisuustutkimusten oppeja. Jos tarkoitus olisikin hyvä, niin keinot ovat surkeat, mikäli ne ovat pelkästään virheiden etsimistä, arvostelua, kampittamista ja jopa vihapuhetta. Epäkohdista on tärkeä puhua. Rakentava palaute asioista vie paremmin kohti tavoitetilaa kuin ihmiseen tai ihmisryhmiin menevä täystyrmäys.

Olemmeko me kansaa, jossa osa vasta nyt opettelee puhumaan ja menee vaikenemisesta toiseen ääripäähän meuhkaamiseen ja huutamiseen, jossa sananvapauden nimissä koetellaan jopa laillisuuden rajoja? Toivottavasti tämä on lyhyt välivaihe kohti vastavuoroista toisia arvostavaa keskustelukulttuuria. Sananvapaus on arvo, jota tulee vastuullisesti vaalia.

Kuntavaalikevään kynnyksellä muistutan, että kunnat, seutukunnat ja koko maa tarvitsevat yhteisen hyvän rakentajiksi meitä kaikkia – ehdolle asettujia ja äänestäjiä.  Vielä presidentin puhetta lainatakseni:” Toinen sanoma voisi olla: Tunne kohtuudella vastuusi, edes omasta itsestäsi. Siis tee, minkä kykenet”. Se riittää.

Jätä kommentti

*