Yhdelläkin on merkitystä

Suomi on suurten kysymysten edessä. Koko maailma on vielä suurempien kysymysten äärellä. Uutiset ovat täyttyneet viime viikkoina hallituksen leikkauslistoista ja pakolaisten hädästä.

Tosiasia on, että Suomi velkaantuu lähes miljoona euroa joka tunti. Koska velka on maksettava takaisin, on velkaantumisen pysäyttämisellä kiire. Jos laitamme pään pensaaseen ja jatkamme entiseen malliin: ”On ihan hilkulla, että komissio päättää Suomen leikkauksista” (YLE 20.9.15).

Yhteiskuntasopimusta ei ole syntynyt. Keskustelu on juuttunut asemasodaksi asettamalla työnantaja- ja työntekijäpuoli vastakkain. Tässä vaiheessa pitäisi olla selvää, että olemme kaikki samassa veneessä. Jos Suomen kilpailukykyä ja vientiä ei saada vetämään, ei ole työnantajilla tarjota töitä työntekijöille. Silloin ei myöskään tule valtion kassaan verotuloja, joilla hyvinvointivaltiota pidetään yllä.

On sekä hallituksen että ay-liikkeen etu, että saamme talouden taas kasvu-uralle. Jos jollekin asialle sanoo ”Ei käy”, on esitettävä vaihtoehtoinen ratkaisu, millä samaan tavoitteeseen päästään. Ymmärrän hyvin, että esitetyt leikkaukset sattuvat kipeästi. Tunnen myös myötätuntoa niitä kohtaan, joiden talous on jo nyt kuukaudesta toiseen selviytymisihme. Siksipä nyt jos koskaan tarvitsemme neuvottelun ja sopimisen taitoja. Vastustamisen sijaan on hyödyllisempää suunnata energia ratkaisujen etsimiseen. Kysymyksellä: ”Mitä minä voin tehdä yhteiskunnan eteen?” on suurempi vaikutus kuin ”Mitä yhteiskunnan pitää tehdä puolestani?”.

Vaikka kuinka haluaisimme säilyä lintukotona, emme myöskään voi sulkea silmiä Lähi-idän sotien ja väkivaltaisuuksien aiheuttamalta pakolaisvirralta. Myös ilmastonmuutos lisää luonnonkatastrofien määrää ja inhimillistä hätää. Kukaan ei vielä voi tietää, millaisen pakolaisvirran koko Eurooppa tulee kohtaamaan. Euroopan on yhdessä jaettava vastuuta ja etsittävä kestäviä ratkaisuja, miten vastaamme pakolaisten avun tarpeeseen. Myös Suomen on haettava ratkaisu, jonka kanssa voimme elää tulevaisuudessa ilman häpeää. Vaikka turvapaikanhakijoita on paljon, on jokaisen asia tutkittava yksilöllisesti. Näin maahantulo säilyy hallittuna ja kaikille osapuolille turvallisena.

Kovenevien arvojen maailmassa on yhä vaikeampaa puolustaa ihmisyyttä ja inhimillisyyttä ilman vastalauseiden myrskyä. Siltikin uskallan väittää, että Suomi ja maailma tarvitsevat selviytyäkseen inhimillisyyttä, jossa ihmisarvo on edelleenkin kiistaton. Kuva rannalle huuhtoutuneesta pakolaislapsesta ei voi olla koskettamatta. Ei ainakaan minua. Meidän on tehtävä oma osamme.

Pakolaistulvan edessä oma mahdollisuus auttaa voi tuntua toivottomalta. Vertauskuvallisesti seuraava tarina kertoo, että yhdenkin auttamisella on merkitystä.
Vanha mies poimi aaltojen rannalle huuhtomia simpukoita yhden kerrallaan heittäen niitä takaisin mereen. Moni jäi poimimatta. Nuori poika seurasi häntä katseellaan kysyen: ”Mitä sinä teet?”
– Pelastan simpukoita, mies vastasi. Annan heille mahdollisuuden jatkaa.
– Mutta, mutta eihän tuolla ole mitään merkitystä, niitä on liian monta.
Mies pysähtyi.
– Sillä on merkitystä sille, joka pääsee takaisin mereen.

Sillä on merkitystä juuri hänelle, joka pääsee sodan jaloista turvaan. Sillä on merkitystä, että säilytämme inhimillisyyden myös itseä suurempien kysymysten edessä.

Jätä kommentti

*