Istahdin torille, Kuopion kuuluisalle Moalimannavalle. Kohta siihen istahti viereeni toinenkin. Tarjosin torilta ostamiani mansikoita.Se avasi keskustelun. Helppoa kuin mikä.Pian vieruskaveri oli kertonut sairaskertomuksensa, avioeronsa ja ulkomailla asuvan tyttärensä tarinat.

Palasin torilta rännikatua kävellen.Vastaani tuli hopeahapsinen mummo hopeapäiseen keppiinsä nojaten.Hän pysähtyi erään kerrostalon ikkunan kohdalle,katsoi minua ja totesi: Siinä se on aina ollut,mutta eipä näy nyt. Tiedustelin että mitä hän kaipasi.-No,se kissa. Hän kertoi kävelevänsä päivittäin korttelin ympäri ja kävi katselemassa naapurin kissaa. Ilmeisesti ainoaa ystäväänsä. Mummo oli huolissaan siitä, ettei sille vain olisi sattunut mitään. Lohduttelin häntä ehdottamalla, että jospa sillä on ruoka-aika.Juttelimme tovin ja jatkoimme matkaamme kumpikin omaan suuntaamme.Tunsin itseni hyödylliseksi.Olinhan kuunnellut heitä tovin.

Jatkoin rännikatua alas.Nuori äiti toppuutteli reipasta pientä poikaansa, joka suorastaan hurjasteli minipolkupyörällään.-Muista pysähtyä ennen risteystä! Poika totteli kyllä ja jarrutti niin rajusti että kaatui. Itkuhan siinä pääsi.Äiti riensi lohduttamaan lastaan.Kohdalle sattui nuori mies, joka kohteliaasti kysäisi :Tarvitsetko apua?  -Kiitos kysymästä,en tarvitse vastasi äiti ja palkitsi avuntarjoajan hämmästyneellä hymyllä. Rinnassa ihan lämpimästi läikähti.

Matkani jatkui satamaan laivoja katselemaan. Pari iäkkäämpää miestä asteli rannalla rintarinnan. -Sehän hörpöttää jo tuo laeva.totesi toinen.- Joo,helepommin liikkuu kun konneet on käönnissä,vastasi kaveri. Ihan väkisellä veti suuta hymyyn minullakin , syntyperältään jäyhällä kainuulaisella.

Kainuun ja Savon murteet ovat hyvin samantapaisia. Jäin miettimään. Miten lienee luonteen laadun laita? Kainuussa kertoivat,että savolaiset ovat kieroja ja niillä on aina ketun häntä kainalossa. Tokkopa totta lienee,niinhän nuo lupsakkailta vaikuttaa meikäläisen mielestä.