Viikonlopun kalastelut ovat taas paketissa ja tavoitekalani kuha jatkaa edelleen eloaan Kallavedessä. En nähnyt siitä vilaustakaan. Kovasti kyllä yritin ja eilenkin järvellä meni melkein puolille öin. Käväistiin kotona käyttämässä silmiä kiinni ja taidettiin olla tänään aamulla ekoina vesillä. Aika turhaan tuli kartutettua univelkaa, sillä tänään saaliina oli vain yksi noin 1,5 kiloinen hauki.
Isot kalat ovat olleet piilossa monta päivää. Silppua löytyi tänäänkin joka paikasta, mutta parvien alla normaalisti kyttäilevät körmyt olivat poissa. Viisi tuntia jaksettiin etsiä kaikuluotaimen avulla isompia kaloja, mutta kun siellä oli tyhjää, niin eipä sitä huvin vuoksi jaksanut tasuria heiluttaa. Kierrettiin ties kuinka monta luotoa Hietasalon ympäristössä ja hämmästelen oikeasti miksi siellä ei ollut kalaa.
Ihan pikkuisen turhauttaa, mutta onneksi keli oli ihana. Välillä oli ihan peilityyntä ja yhdessä vaiheessa jopa tuntui, että merinovillakerrasto, toppahousut, pipo ja paksu kelluntatakki olivat liikaa. Ai miten niin muka ”ylipukeutunut”? :) Jokohan sitä juhannuksen jälkeen uskoisi kesän tuloon ja jättäisi toppahousut kotiin.. Mutta olen aikamoinen vilukissa, mieluummin liian lämmin kuin kylmä. Onhan se tietysti vähän outoa, että minun kalastusvaatteet ovat samat ympäri vuoden..
Niin, otsikko jo kertoikin, että haukia tuli. Eilen illalla sain pari 1-1,5kg pötkylää tasurilla ja koska pakastin on täynnä, kalat pääsivät takaisin. Tänään tasurit eivät toimineet ollenkaan. Heittelin jigejä ja kokeilin eri värejä. Heitän yleensä vain 1-3 heittoa yhdellä värillä ja kyllä sen nopeasti huomaa, mikä väri toimii. Esimerkiksi pari viikkoa sitten värin vaihdon jälkeen 36 senttinen ahven nappasi ekalla heitolla, kun vaihdoin toimivan värin..
Tänään muutaman eri värin jälkeen pistin tumman vihreän jigin, jossa oli hilettä. Heitin suunnilleen samaan kohtaan, mihin aiempiakin värejä. Kun väri on oikea, merkki tulee aika nopeasti. Tällä kertaa merkki tuli muutamassa sekunnissa, jigi ei ehtinyt laskeutua edes pohjaan ja luulin sen tarttuneen johonkin verkkoon tai kasveihin veden alla. Aloin kelaamaan ja sitten vasta tajusin, että kalahan siellä on kiinni. Aika syvälle oli hauki jigin puraissut, mutta hyvin sain sen kuitenkin irroitettua. Tämäkin yksilö pääsi lopulta jatkamaan matkaansa. Silloin näköjään tulee haukia, kun niitä ei niin tarvitsisi, mutta odotappas kun löydät netistä jonkun herkullisen haukipullien ohjeen ja päätät käydä hakemassa muutaman hauen Kallavedestä raaka-aineeksi. Parin kolmen viikon yrittämisen jälkeen haukipullaresepti saattaa vaihtua lihapullareseptiin, nimimerkillä kokemusta on.
Poti
Eilen oli loistopäivä ja keli täällä Kuusankoskella ja Kymijoella. Aurinko paistoi ja tuuli jonkunverran ja kalju sai liikaakin aurinkoo :D UL-settii ja 2,5″ lunker city fin-s fish jigiin tarttui ennätyskuha 62cm ja 2235gr. Mukava oli väsytellä kun vapa oli kaksinkerroin… nyt starttaan kohti Pessankosken rantaa ja tavoitteena ois muutama pannukatkee ahvena. Kireitä siimoja sinne savoon.
Jaana Jekkonen
Hienon kalan olet saanut, onnea! Tuon kokoinen kelpaisi minullekin :) Tuliko kala mistä syvyydestä ja mihin aikaan?
Poti
Oiskohan ollu tos kohtaa jokea 3-4 metrii vettä ja puol viien aikoihi iltapäiväl nappas.
Erno
Ainakin Joensuun seudulla menossa todella heikko kuhavuosi. Viime kesänä oli jigikuhia ylhäällä tähän mennessä 42 kpl, tänä kesänä 12. :(
Jaana Jekkonen
Toivotaan, että kuhat tulevat piiloistaan. Onneksi tässä on vielä kesää jäljellä :)
plokkariukki
Tuli aamulla souveltua tunnin verran Suonteen selkää kuntoilun vuoksi jokunen uistimenvitkutin siimanperässä, tuppas tulemaan haukia nii kauhiast, että pois pit lähtee, minä kun syön mitä kalastan, paitti tieten alamitat kuhat ja taimenet. Kuhat on vielä tältä kesältä kasvamassa, mutta eipä ole sattunut sellaista sopivaa soutukeliäkään, jolloin ne airopelissä löytäisin. On se kalastaminen kivvoo!
Jaana Jekkonen
Siellä on ollut sitten hauki hyvällä syönnillä. Ja niin on kalastaminen kivvoo ja ihanata :)