Kalahavaintoja Kallavedellä

Tänään lähdettiin iltapäivällä jo hyvissä ajoin kalaan. Keli oli lämmin ja tuuliennusteetkin siedettävät. No keli oli lämmin, mutta tuuliennusteet ihan jotain muuta kuin piti. Muka kolme metriä sekunnissa. Aallokko ja tuuli olivat niin järkkyjä, että luovutus ja kotiin lähtö olivat mielessä, sillä kalojakaan ei näkynyt.

Reissun suuntana oli Kelloselkä, mutta koukattiin sinne Hietasalon kautta. Kalojahan me ei luonnollisesti löydetty tuntikausiin. Tuli se kuuluisa Nykäsen Matin bon voyage tunne. Ollaan koettu tämä joskus aiemminkin.. tyhjyys.

IMG_8592

Mutta mutta, ilta käänsikin kalastusreissun ihan päälaelleen. Minä löysin kuhia! Oi tätä ilon päivää. Ajoin Kelloselällä erään seiskan patin yli ja mitäs se down vu sinne piirsikään.. No möykkyjä! Ei muuta kuin ankkuri käyttöön pitkästä aikaa ja tasuri veteen. Koko illan olin uitellut eri tasureita saamatta yhteenkään mitään merkkiä. Muistin sitten kaverini Maurin sanat viime viikonlopulta, kun kuhalla oli ollut mahassa ahventa ja särkeä. Hmmm…

Minulla on rasiassa yksi tasuri, jolla en ole koskaan saanut edes tärppiä. Uskon vian olevan värissä. Se on kevennetty Sanek-merkkinen tasuri ja todella hienoa käsityötä. Uikin hirmuisen hienosti. Mutta väri on tähän asti ollut toimimaton. Ahkerasti sitä kuitenkin olen uitellut, voihan se joskus kaloille maistua. No se joskus oli tänään.

FullSizeRender.jpg 2

En edes muista miten monta kuhaa sillä tänään nostin. Kalakaveri pilkki vieressä ja sen tasurit eivät kiinnostaneet, suurin osa tärpeistä tuli minulle. Viiva irtosi pohjasta ja ui ihanan määrätietoisesti tasurille ja tärppi. Se tuntui niin mukavalta pitkästä aikaa. Tai pitkästä ja pitkästä, en ole tuollaisessa kuhien ilotulituksessa ollut koskaan. Suurin osa kaloista oli alamittaisia, semmoista 35-40cm, mutta onneksi kolme mitallista sain mukaan. Pääsee taas herkuttelemaan. Lisäksi sain noin kiloisen ja puolitoista kiloisen hauen, jotka päästettiin takaisin.

IMG_8567.JPG

Illan ainoa ottipeli oli minulla Sanekin tasuri. Kokeilin muitakin tasureita ja paria eri väristäkin Sanekia, ei mitään. Sitten kun laittoi sen feikkisären, heti lähti viiva pohjasta vastaan. Tai melkein heti :) Jossain vaiheessa iltaa laitoin kameran tallentamaan, en tiedä onko sinne ylipäätään tallentunut mitään. Katson sen huomenna ja pistän Youtubeen videon, jos jotain mukavaa matskua löytyy..

Kalan syönti loppui välittömästi, kun päällemme saapui kaatosade. Itku pitkästä ilosta.

IMG_8582.JPG

 

Kommentit

  • Yrjö Pimiä

    Kokeileppa tota tasuria virkussa sillai kun jigiä jossain karin syrjällä. siihen ottaa miehekkäät ahvenekkin.

    • Jaana Jekkonen

      Varmasti toimisi niinkin, mutta pelottaa, jos jää pohjaan kiinni :)

Jätä kommentti

*