En ole koskaan käynyt Prismassa
Miksi pitäisi mennä merta edemmäs kalaan?
Miksi pitäisi mennä merta edemmäs kalaan?
Taiteilijana Samuli Heimonen kokee työstävänsä omia ajatuksiaan.
Rock’n Rollators menee yli siitä, mistä aita on jo kaatunut.
Sateenkaariseniorit ovat taistelleet vuosikymmeniä oikeuksiensa puolesta.
Pidän ilmapiiristä, jossa saa taaplata tyylillään.
Vaipan vaihto ja ruokituksi tuleminen eivät ole elämisen arvoista elämää vanhana.
Kohtuullisilla hinnoilla ja tunnollisella palveluksella toivon saavuttavani arvoisien ostajien luottamuksen.
Onko kaikki kaunis ympärillämme huomaamatta?
Seniorit valloittavat sydämiä The Voice of Finland -kilpailussa.
Karita Mattila vaihtoi viihteelle.
Puoliso pitää valtuuttaa huolehtimaan asioista.
Kuopion kaupungilta edellytetään parempia hoivapalveluja.
En ole koskaan maksanut kahvipaketista normaalihintaa.
Vanhat ihmiset muuttuvat persoonina helposti näkymättömiksi.
Oikeusasiamiehelle voi tehdä kantelun, jos hoidon laatu ei ole riittävää.
Kuopiolaisyleisö nautti tyylikkäistä tulkinnoista.
Ikääntyneiden määrä on jo selvästi suurempi kuin lasten lukumäärä.
Uudistuksessa hupenivat kaikkien voittojen todennäköisyydet.
Yksinäisyys ennustaa korkeampaa syöpä- ja sydäntautikuolleisuutta.
”Halusin, että minulla on mies, joka rakastaa minua ja jota minä saan rakastaa.”