Elämä kantaa – mutta rajansa kaikella

Niin kuin taivaassa.

Oona Airola ja Jaakko Lahtinen esiintyvät musikaalissa Niin kuin taivaassa. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Suurmusikaali jättää kylmäksi jopa koronakurimuksessa.

Niin kuin taivaassa -musikaali, Helsingin kaupunginteatteri. Kay Pollakin, Carin Pollakin ja Fredrik Kempen musikaalin suomennos Aino Piirola, laulujen suomennos Maija Vilkkumaa, ohjaus ja koreografia Jakob Höglund, kapellimestari Eeva Kontu, lavastus Sven Haraldsson, puvut Samu-Jussi Koski. Rooleissa mm. Tuukka Leppänen, Oona Airola, Antti Timonen, Sanna Majuri, Olli Rahkonen, Emilia Nyman, Anna Victoria Eriksson, Sinikka Sokka, Puntti Valtonen, Tuomas Uusitalo, Jaakko Lahtinen. ★★

TEATTERI tarjoaa kaivattua lääkettä korona-ajan yksinäisyyteen ja ahdistukseen, kun yleisörajoitukset poistuivat lokakuun alussa. Helsingin kaupunginteatterin Niin kuin taivaassa -musikaali tuntui etukäteen varmalta valinnalta – täynnä musiikin voimaa, toivoa ja elämäniloa.

Musiikkinäytelmä kertoo kapellimestari Daniel Daréuksen (Tuukka Leppänen) paluusta lapsuuden kotiseudulleen pieneen pohjoisruotsalaiseen kylään. Sydänongelmista kärsinyt huippumuusikko kaipaa hiljaiseloa, mutta löytää itsensä pian tapahtumien pyörteestä johtamasta kirkkokuoroa. Sekalaisesta seurakunnasta löytyy paitsi ystäviä myös vanhoja haavoja ja todellinen rakkaus.

Tukholmassa vuonna 2018 kantaesityksensä saaneen musikaalin on säveltänyt euroviisuissakin mainetta hankkinut Fredrik Kempe. Hän korostaa, että Niin kuin taivaassa kertoo rakkaudesta: Tärkeintä on rakkaus toinen toistamme kohtaan. Se ei ole koskaan väärin.

Niin kuin taivaassa -musikaali kertoo kuuluisan kapellimestarin paluusta kotiseudulleen. 

JOUDUN tunnustamaan, että minulle Niin kuin taivaassa osoittautui katkeraksi pettymykseksi. Odotukset mieltä ylentävästä ja riemua tuottavasta musikaali-illasta jäivät toteutumatta. Esityksen jälkeen kävelin kauniin syksyisessä Tokoinrannassa ja pohdin, kuinka tällainen suurtuotanto voi jättää katsojan näin kylmäksi.

Liika on aina liikaa. Ison näyttämön jokaisella roolihenkilöllä on oma ongelmansa tai vajavuutensa: alkoholi, uskonto, kirkko, ahdaskatseisuus, kiusaaminen, väkivalta, yksinäisyys, vamma, rakkaudettomuus… Vaikka esityksen on annettu venyä kolmeen tuntiin, maalaiskylän sosiaalisten kysymysten suurkatselmus jää tällä sabluunalla väkisinkin pintapuoliseksi. Kun laulujen suomentaja sortuu vielä selittämään pahemman kerran, aletaan jossain välissä liukua jo epätoivon rajoille.

No, elämä kantaa. Onni kääntyy. Rakkaus ei kuolla voi.

Tilaa Geron-uutiskirje.

Saat ilmoituksen uusista Geron-blogiartikkeleista sähköpostiin.

MUSIKAALIN valopilkkuina tuikkivat Sinikka Sokka, Miska Lundberg ja Jaakko Lahtinen. Sokan rooli iäkkäänä Olgana on vain käsikirjoitettu alun alkaenkin turhan katveeseen. Lundberg soittaa viulua 14-vuotiaana Danielina tunteita nostattavasti, kun saa mahdollisuuden.

Kehitysvammaisen Toren roolin esittää Jaakko Lahtinen. Helsingin kaupunginteatterin päätös ottaa mukaan kehitysvammainen näyttelijä on hieno esimerkki siitä, kuinka taidelaitos voi kantaa vastuunsa kehitysvammaisten integroitumisesta. Ehkä Niin kuin taivaassa -musikaali kannatti tehdä tämän takia, sillä Lahtisen roolisuoritus on napakymppi.

Olen muuten aina inhonnut elämä kantaa -fraasia. Nyt siitä on tehty myös sietämätön korvamato.  ■ geron.fi

Kommentit

  • Arja Hakala

    Lähtökohtaisesti Me kaikki ollaan tasa-arvoisia ihmisiä.
    Vammaiset, ikääntyneet, sairaat, terveet, nuoret ja vanhat. Aivan kaikki.

    Olen huomioinut myönteisen muutoksen ihmisissä, että puhuvat omista asioistaan niin kuin itse kokevat. Kysyvät mitä mieltä olen.
    Hyvä suuntaus puhumisessa.

    Aiemmin esimerkiksi kaksi (2) vuotta sitten puhe kääntyi kuulijalle ventovieraaseen ihmiseen ja negatiivisessä mielessä.

    Myönteisellä mielellä mennään etteenpäin eletään.

Jätä kommentti

*