Ikääntyneiden oma ääni pääsee harvoin kuuluviin mediassa.

JOULUN alla uutisoitiin palotarkastajan ”kohupäätöksestä” poistattaa televisio siilinjärveläisen Akuliinan palvelukeskuksen yhteistilasta. ”Vanhukset tyrmistyivät”, kertoivat sekä Uutis-Jousi että Savon Sanomat. Iltalehti repäisi otsikon ”Palotarkastaja vei vanhusten television”.

Akuliinassa on 30 vuokra-asuntoa, ja palotarkastaja on tulkinnut kerrostalon aulatilan poistumisreitiksi, jossa ei saa säilyttää tavaroita. Tilasta ja käytäviltä on jouduttu siirtämään television ja pöytäryhmien lisäksi muun muassa huonekasveja.

Asiaan palattaneen, sillä pelastusviranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla. Kukaan ei kiistä paloturvallisuuden tärkeyttä, mutta yhteiset virkistyshetket television ääressä ovat hyvin merkityksellisiä.

TAPAUKSEN uutisoinnissa kiinnitin huomiota siihen, että yksikään asukas ei esiintynyt omalla nimellään.  Iltalehden ”eri lähteistä” saamien tietojen mukaan vanhukset olivat pahoilla mielin. Uutis-Jousessa ja Savon Sanomissa tuntoja tilitti ”eräs asukas”.

Uutisissa vanhuus nähdään monesti vain yhteiskunnallisena ongelmana tai terveyttä uhkaavana vaaratekijänä. Yksilöinä vanhukset jäävät näkymättömiksi. Tutkija Jari Pirhonen kysyi muutama vuosi sitten väitöskirjassaan, minne ja miksi Martti katoaa muuttaessaan palvelutaloon. Nyt Martilta oli viety televisio.

Tutkimus osoittaa, että palvelutalon asukkaiden hyvää elämää voidaan tukea kiinnittämällä erityistä huomiota heidän autonomiaansa ja toimijuuteensa sekä heidän persoonansa tunnustamiseen ja osallisuutensa tukemiseen. Palvelutalossakin ihmisellä on etu- ja sukunimi. Tolkullisena ihmisenä hänellä on oikeus sanoa mielipiteensä sanomalehdessä tai olla sanomatta.

Näkymättömien vanhusten on päästävä näkyviin.

VANHAT ihmiset ovat ylipäätään aliedustettuja mediassa. Vanhuutta kuvataan stereotyyppisesti, ja ikääntyneiden oma ääni pääsee harvoin kuuluviin. Ylen kotimainen tv-ohjelmisto tarjoaa tästä nykyään räikeimmän esimerkin.

Jari Pirhosen mukaan vanhojen ihmisten pitää saada sanoa ja näyttää, että ”minä olen tässä”. Yleinen hyväksyntä palvelujärjestelmän symbolisella tasolla ei ole tarpeeksi, vaan jokainen vanha ihminen on nähtävä arjen käytännöissä yksilönä ja persoonana.

Meitä puolestapuhujia kyllä riittää, mutta samalla voi syntyä vääränlainen kuva yhtenäisestä vanhusten ryhmästä, joka on ikänsä takia automaattisesti ulkopuolinen ja toisista riippuvainen.

Näkymättömien vanhusten on päästävä näkyviin. ■ geron.fi

Klikkaa blogikirjoitus somekanaviin alla olevilla painikkeilla. Kiitos että välität!