Karpolla oli asiaa

Dokumenttielokuva valottaa Hannu Karpon ajatusmaailmaa. Kuva: Napafilms Oy

Kaikki tietävät Karpon, mutta harva tuntee miehen karvahatun alta.

TOIMITTAJA Hannu Karpo, 78, teki seitsemällä vuosikymmenellä tuhansia ohjelmia virkamiesten mielivallasta, herrojen päähänpistoista ja lain tulkitsijoiden oikuista.

Suoratoistopalveluissa julkaistu dokumenttielokuva Karpo (2020) käy läpi Hannu Karpon uraa ja käänteitä, jotka synnyttivät koko kansan tunteman ilmiön.

– Kansalaiset pitivät Karpoa tärkeämpänä kuin eduskunnan oikeusasiamiestä tai oikeuskansleria. Viimeinen oljenkorsi oli Hannu Karpo, siviilioikeuden emeritusprofessori Urpo Kangas toteaa elokuvassa.

HANNU Karpo raportoi suomalaisten kohtaamista vääryyksistä 27 vuotta Yleisradiossa ja 25 vuotta MTV:llä. Elämäntyön huipensi Karpolla on asiaa -ohjelmasarja, jonka jaksot keräsivät 1983–2007 miljoonayleisöjä.

Karpo otti ronskisti käsiteltäväksi epäoikeudenmukaisia ihmiskohtaloita ja yhteiskunnallisia aiheita, jotka koskettivat tavallisia kansalaisia. Hän ei kumartanut kuvia eikä pokkuroinut byrokraatteja. Hän oli hyvä hyville ja paha pahoille.

Karpolla on asiaa -ohjelma nosti kuuluisuuteen myös kylähullun maineessa olevia ihmisiä ja omalaatuisia yksityisajattelijoita. Julkisuuden valokeilaan pääsivät muun muassa Nilsiän öljysheikkinä tunnettu Tauno Kuosmanen ja hyrynsalmelainen säänennustaja, sammakkoprofessori Taisto Heikkinen.

DOKUMENTTIELOKUVA valottaa Hannu Karpon tekemisiä ja ajatusmaailmaa karvareuhkan alta. Elämänmeno ja journalismi olivat Karpon aikaan toisenlaisia, ja koko kansan rakastama toimittaja saattoi käyttää ällistyttäviäkin keinoja.

Kuopion markkinoilta ostetuilla suksilla ei voinut hiihtää. Katso video.

Ehkä aika ajoi ohjelmaformaatin ohitse, mutta eivät pienen ihmisen sorto ja mielivalta ole mihinkään kadonneet. Kyllä olisi Karpolle töitä. Mitä sanoo eläkeläinen Hannu Karpo?

– Vituttaa, ei siinä sen kummempaa. Nykyisin en ole mitään, eikä kelloa voi kääntää takaisinpäin. Tämä oli tässä. Tuhansia ohjelmia, miljoonia katsojia… Kiitän matkaseurasta. ■ geron.fi

Karpo. Ohjaaja Ari Matikainen, tuottaja Liisa Karpo.

Jätä kommentti

*