Mualiman navalla meno alkaa olla kuin Piritorilla

Kuopion portti.

Kuopion keskusta rakennetaan nyt tupaten täyteen. Kuva: Kuopion kaupunki / Vicente Serra

Kuopiolaisilla päättäjillä on sokea piste.

VIIKONLOPPUNA Helsingin Sanomat uutisoi toimittaja Anna-Stina Nykäsen matkustaneen paikkaan, jossa on enemmän päihdeongelmia kuin missään muualla. Kerkesin jo odottaa riehakasta reportaasia jostain Sörnäisten metroaseman liepeiltä, kunnes käänsin lehteä ja totesin Nykäsen saapuneen Kuopioon.

Vaikuttava juttu kannattaa lukea. Toimittaja on haastatellut muun muassa Sirkkulanpuiston asumisyksikön ihmisiä. Kirjastolaiset kertovat, että vessassa myydään nappeja ja piikitetään. Väkivalta on lisääntynyt ja raaistunut huumekaupassa.

”Monien elämä voisi olla toisenlaista, jos ongelmiin tartuttaisiin ajoissa”, Anna-Stina Nykänen kirjoittaa. Nyt ihminen voi käydä kymmenen vuotta koulua ja tulla sieltä ulos niin, ettei häntä kiinnosta mikään eikä hän usko pystyvänsä mihinkään. ”Tarvitaan hyvää tahtoa”, sanoo Sirkkulanpuiston toiminnanjohtaja Petri Ruuskanen.

PALUUMUUTTAJANA olen pannut merkille, että Kuopion keskusta on ränsistynyt henkisesti ja fyysisesti. Päihteet ja mielenterveyden ongelmat näkyvät mualiman navalla. Sankaripuistossa pössytellään pilveä kaikessa rauhassa. Ale Pupin kulmilla ja Sokoksen takana meno on kuin Piritorilla sillä erotuksella, että Helsingissä voi nähdä poliisin puuttumassa tapahtumien kulkuun.

Viime talvena liukastuin jäätiköllä, mutta onnistuin pääsemään Savotalon terveysasemalle. Siellä se maailmanlopun meininki vasta olikin! Työntekijät joutuvat sietämään päihdekäyttäjien mökellystä ja örveltämistä päivittäin, mutta tilannetta seuratessani toivoin, ettei oma avuntarve yllätä kovin usein.

Kuopiolaisten hyvinvointi tuskin paranee, vaikka keskusta rakennetaan nyt tupaten täyteen asuntoja. Päinvastoin, kiireessä syntyy sutta ja sekundaa. Toinen toistaan ahtaammin survottuja kerrostaloja nousee jopa rännikatujen varsille, eikä viherrakentamiselle näytä jäävän pienintäkään sijaa. Uutuuttaan slummiutuneiden keskustakortteleiden tuulitunneleissa haisee virtsa ja kaikuu rautaporttien kolea kalke.

Täällä voidaan huonommin kuin missään muualla.

KUOPIOLAISILLA päättäjillä on tässä jokin sokea piste. Tuntuu, että hyvinvointipalveluihin ja ympäristöön kiinnitetään huomiota toden teolla vasta, kun jokin hallintoviranomainen tai iso viskaali patistaa. Muuten ollaan kuin Ellun kanat ja panostetaan ennemmin urheiluun ja höpöpuheeseen.

Juhlapuheissa Kuopio on hyvän elämän pääkaupunki, joka pursuaa terveyttä, elinvoimaa ja arjen rikkautta. Kuopio kasvaa ja vetovoima jatkuu vahvana. Kaupungissa on hyvä vire.

Vauhtisokea kaunomaalailu naurattaisi, ellei kyse olisi tavallisten ihmisten toimeen tulemisesta. Tosiasiallisesti täällä voidaan huonommin kuin missään muualla Suomessa. Puuttuu hyvä tahto.  ■ geron.fi

 

Kommentit

  • Kaupunninpoika

    On taas liioiteltu huolella. Päihteitten väärinkäyttäjiä kyllä näkyy katukuvassa, mutta ei kyllä kirjoittajan kuvaamalla tavalla. Liekö koronaharmitukset painetaan yhden ihmisryhmän niskaan, Savossa kyllä tunnetusti syyllisiä etsitään. Ammuskelut Petosella ovat oikeasti ikävä asia.
    Rakentamista paisuteltiin, kyllä nykyaikaiseen kaupunkiin kuuluu tiivis rakentaminen. Savisaaren, Neulaniemen ja Laivon voisi jättää virkistyskäyttöön, keskustan lähistöllä on vielä runsaasti rakentamatonta tilaa.

    • Ari Liimatainen

      Kiitos kommentista. Tuo Anna-Stina Nykäsen juttu oli kyllä liioittelematta erinomainen.

  • ST

    Hyvää herättelyä. On erittäin tärkeää puuttua ajoissa ja ennaltaehkäisevästi mielenterveys- ja päihdeongelmiin.
    Surulla olen seurannut uutisointia entisen kotikaupunkini epäonnistumista nuorten mielenterveysasioiden hoidossa ja syrjäytymisen ehkäisyssä.

    Olen todella huolissani lapsista ja nuorista sekä perheistä, jotka jäävät liian usein oman onnensa nojaan. Se näkyy kolumnistin kuvailemana kasvavana levottomuutena, jota ei voi enää siivota katukuvasta. Kuinka monta nuoren tekemää äärimmäistä väkivaltarikosta täytyy tapahtua, ennen kuin ryhdytään toimiin?

    Ongelmainen maine myös karkottaa ennen pitkää kaltaiseni nuoret, korkeakoulutetut ihmiset kaupungista.
    Kuopion kannattaisi panostaa ennaltaehkäisevään sosiaalipolitiikkaan, ennen kuin kaupungin imago on pysyvästi pilalla.

    • Ari Liimatainen

      Kiitos kommentista. Ennaltaehkäisevä sosiaalipolitiikka olisi tosiaan kaivattua.

Jätä kommentti

*