Muistelu antaa voimaa

Muisteleminen rohkaisee vuorovaikutukseen tässä ja nyt. Uutuuskirja herättää muistoja erityisesti ikämiehissä.

MYÖNTEINEN muistelu on loistava keino tukea mielen hyvinvointia iäkkäänä. Samalla kun muistellaan menneitä, käynnistyy luontevasti keskustelu nykyisistä asioista ja tulevaisuudesta. Siitä syntyy muistelun voima.

Kun muistelu korostaa vahvuuksia ja taitoja, muistot alkavat toimia arjen voimavaroina.

Parhaimmillaan muisteluhetki on voimaannuttava kokemus niin kertojalle kuin kuuntelijalle. Muistelu luo yhteenkuuluvuutta ja rikastuttaa myös kuulijaa. Siinä oppii paljon elämästä ja historiasta. Jos ikä erottaa, muistelu yhdistää.

MUISTOT eivät ole aina onnellisia, koska elämä ei koostu pelkistä hyvistä hetkistä. Joskus muistojen tukahduttaminenkin voi olla tarpeen.

Kannattaa silti muistella positiivisia asioita. Elettyä aikaa ei kuitenkaan pitäisi ihannoida niin, että kaikki tuntuu muuttuneen entiseen verrattuna huonommaksi.

MUISTELU tarjoaa monipuolisia puheenaiheita ja antaa sisältöä elämään. Se vetoaa syvälle tunteisiin ja on myös tehokasta aivojumppaa.

Vaikka muistellessa katsotaan taaksepäin ja puhutaan menneistä, muisteleminen rohkaisee vuorovaikutukseen tässä ja nyt. Muistellessa tulee kertoneeksi haaveista, toiveista ja tavoitteista. Voisikohan niitä vielä toteuttaa?

Myönteinen muistelu vanhana tukee voimavarojen löytämistä ja hyödyntämistä. Se antaa voimaa.

Miehiä työssä

OLEN juuri julkaissut Miehiä työssä -valokuvakirjan, joka sisältää kuvia Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista 1900-luvun alkupuolelta. Retroteos soveltuu sekä hyväntuuliseksi selailukirjaksi että ikääntyneiden muisteluun.

Kirjassa on koko joukko rakennusmiehiä, urheilijoita, poliiseja, motoristeja ja palomiehiä. Työpäivän jälkeen nuoret miehet heittävät niskaan nahkatakin. Urheilukentällä pelataan palloa ja kallioilla istuskellaan muuten vain.

Miehiä työssä -kirjan kuvitusta. Mies ja moottoripyörä Konela Oy:n pihassa. Helsingin kaupunginmuseo, Väinö Kannisto, 1951

MENNEEN ajan mustavalkokuvat vetoavat tunteisiin. Uskon, että kirja herättää muistoja erityisesti ikämiehissä.

Voi pojat, laivat olivat puuta ja miehet rautaa.

Miehiä työssä (BoD, 100 sivua) on julkaistu kirjana, e-kirjana ja verkossa. Verkkojulkaisu soveltuu yhteiseen muisteluun hoivakodeissa ja palvelutaloissa.

Jätä kommentti

*