Seniorit valloittavat sydämiä The Voice of Finland -kilpailussa.
VANHUUSIÄN ilmiöt antavat harvoin myönteistä puheenaihetta medialle. Vaivat, sairaudet ja katastrofit hallitsevat julkisuuskuvaa, mutta eihän vanhuus sinänsä ole mikään ongelma. Päinvastoin! Valtaosa meistä tavoittelee pitkää ikää elämänsä täyttymykseksi, jotkut epätoivon vimmalla nuoresta pitäen.
Nelosen The Voice of Finland -laulukilpailu tarjoaa nyt harvinaista herkkua. Positiivinen ikääntyminen näyttäytyy ruudussa hienolla tavalla, kun kilpailemaan pääsee 60–84-vuotiaita seniorilaulajia.
Estradille ei nouse mitään kovan elämän surkuttelijoita. Ääni ratkaisee, mutta myös asenne on kohdallaan, kun ämyreistä kajahtaa Born to be wild.
KUUNNELKAAPA kuopiolaisen Anneli Linnarannan, 75, uljas esitys Rakkauden jälkeen. Yhtään vähäisempi ei ole Lasse Selinin, 72, veto kuusikymmenluvun hitistä Muisto vain jää.
Tunteen palo salpaa kuulijan hengityksen Kalle Lehtosen, 84, Kertokaa se hänelle –laulussa. Kiveä on sydän, jota ei sulata Leena Hästbackan, 72, tulkinta kappaleesta Balladi elokuvasta Klaani.
”Meidän mummo on kova jätkä”, Anneli Linnarannan lapsenlapset kannustavat isoäitiä ylpeinä. Saman kaliiperin senioreita ovat kaikki The Voice of Finland –kilpakumppanit.
Kerran täällä eletään.
LAULUKILPAILUN taustahaastatteluista käy selville, ettei kenenkään elämä ole pelkkää mettä ja hunajaa. Sairaudet ja onnettomuudet ovat vahvistaneet luonteen lujuutta, kaikesta on selvitty.
Kuin yhdestä suusta seniorit kehottavat jokaista kuuntelemaan sisintään ja nauttimaan oman näköisestä elämästä. Vaikka ikää karttuu, voi lähteä esiintymään ja harrastamaan tai pukeutua niin kuin haluaa. Kerran täällä eletään.
Senioreissa on rohkeita persoonallisuuksia. Vanhoja konkareita olisi ollut mukava nähdä myös ohjelman juontajien ja tähtivalmentajien joukossa. ■ geron.fi
The Voice of Finland Senior esitetään Nelosella perjantaisin klo 20, finaali 10.6.
Arja Hakala
The Voice of Finland: Senior
Aivan ihana katsoa ja kuunnella. Perjantaisin iloitaan kyynelehtien.
Ohjelmassa esiintyvät seniorit ovat valmiita muusikoita.
Tuomaroijat Michael Monroe, Ressu Redford ja Tarja Turunen
Erinomaista tämä, että juuri he tuomaroivat.
He eläytyvät aidosti kunkin seniorin esitykseen.
Juontajat, eri toten Heikki Paasonen taitaa tsemppauksen taidokkaasti.
Ari Liimatainen
Kiitos kommentista. Elämänkokemus välittyy kyllä hienosti esityksistä.