Outi Heiskanen tulee vaikuttamaan vielä haudan takaakin

Outi Heiskanen.

Outi Heiskanen vuonna 2013. Yksityiskohta. Kuva: Pertti Nisonen

Muistisairaus ei vie ihmisen arvoa – elävänä, tuntevana ja rakastettuna.

AKATEEMIKKO Outi Heiskanen, 84, kuuluu maamme tunnetuimpiin taiteilijoihin, ja Ateneumin taidemuseo esittelee parhaillaan hänen virtuoosimaista tuotantoaan. Retrospektiiviseen näyttelyyn on koottu laaja kattaus grafiikkaa, piirustuksia, maalauksia ja installaatioita.

Näyttelyn avautuessa ilmestyi taidehistorioitsija Tuula Karjalaisen kirjoittama elämäkerta Outi Heiskanen – Taiteilija kuin shamaani (Siltala 2021), jossa Karjalainen kertoo ystävästään jo menneen ajan aikaluokassa. Karjalainen perustelee imperfektiä Heiskasen pitkälle edenneellä muistisairaudella ja toteaa, että ”hän ei ole kuollut mutta ei ole enää tavoitettavissa”. Ratkaisu on luvalla sanoen huono.

Outi Heiskanen elää hoitokodissa, mutta Karjalaisen kerronnassa hän on poistunut keskuudestamme: ”Ihmisenä hän oli monisärmäinen, usein ahne ja viimeiseen asti vaativa sekä itsekäs, oikukas, mutta myös oivaltava, salliva ja lempeä. Kaikessa aina luova, epäsovinnainen ja karismaattinen. Rakastettava.”

IMPERFEKTI on menneen ajan aikamuoto, joka ilmaisee tilanteen päättyneen. Jos sanoo, että ihminen oli rakastettava, ilmaisee samalla peitetysti, että asiaintila on muuttunut. Minua kylmää ajatellessani seurauksia muistisairaan kannalta.

Muistisairaan ihmisen mitätöinti menneeseen on alentavaa ja epäasiallista. Se loukkaa ihmisarvoa ja osoittaa, että muistiystävälliseen yhteiskuntaan on vielä matkaa. Kun elämäkerturi kirjoittaa, että Outi Heiskanen vaikutti useiden elämään, hän on hakoteillä. Heiskanen elää ja vaikuttaa – ja tulee vaikuttamaan vielä haudan takaakin.

Sanoilla ja niiden käyttäjillä on suuri valta. Ateneumin taidemuseon nuori opas kertoi hymysuin eläkeläisryhmälle, että hän aikoo puhua kierroksella Outi Heiskasesta menneessä aikamuodossa, koska taiteilija on muistisairaana hoitokodissa ja elämäkerran kirjoittaja on päätynyt tähän ratkaisuun. Olin yhtä järkyttynyt kuin eläkeläisetkin.

”Ihmeellistä on ollut saada olla ihminen.” Outi Heiskanen

MUISTISAIRAUKSIIN on liittynyt pitkään kielteinen leima, jopa häpeää. Torjuvat asenteet ovat viivästyttäneet hoitoon hakeutumista ja eristäneet ihmisiä julmasti yhteisöstä. Muistisairaiden täytyy saada jo elää yhteiskunnassa muiden hyväksyminä. Mitätöiminen on henkistä väkivaltaa.

Kokemus omasta ihmisyydestä ja arvosta rakentuu niin sanoista kuin kohtaamisista toisten kanssa. Muistisairaan on saatava asiallista, ystävällistä ja kunnioittavaa kohtelua tasavertaisena aikuisena. Hänestä tulee puhua ja kirjoittaa elävänä, tuntevana ja arvostettuna. Sairaus ei vie ihmisen arvoa.

Outi Heiskanen on kiteyttänyt elämäänsä sanomalla, että ”ihmeellistä on ollut saada olla ihminen”. Hän kirjoitti päiväkirjaan parikymmentä vuotta sitten kuin samaani: ”Unohtamisesta jää jälki, mikä on ollut ei katoa, vaikka se ei näy, se vaikuttaa.” ■ geron.fi

Jätä kommentti

*