Asiantuntija vertaa nykyisiä vanhuspalveluja hölmöläisten peiton jatkamiseen.

KIRJAT ovat kirjoittajan puhetta lukijalle, yhteyden rakentamista, keskustelun avaamista ja myös yritystä vaikuttaa. Hiljaiset keskustelut kirjojen, artikkelien ja oman pään sisällä liikkuvien ajatusten kanssa ovat usein kiihkeitä ja innostavia.

Gerontologian professori Marja Jylhä kuvaa ihastuttavasti kirjojen merkitystä ja kirjoittamisen motiiveja uudessa teoksessaan Vanhuustutkijan koronavuosi — Myöhäiskeski-ikä ja pitkäikäisyyden vallankumous (Vastapaino 2021).

Korona-ajan herättämät ajatukset limittyvät vanhuustutkijan päiväkirjassa tutkimustietoon ja maailmanpolitiikan tarkkailuun. Heti alkajaisiksi Jylhä pohtii, alkaako vanhuus 70-vuotiaana – kuten Suomessa yritettiin koronaepidemian käynnistyessä määritellä – ja mitä kaikkea rajanvedosta voi seurata.

VANHUS-sanaa on pidetty kunnianimikkeenä, mutta nykyisin moni karsastaa ilmausta. Jopa Marja Jylhän korvaan ”vanhus” särähtää samoista syistä kuin vaikkapa ”diabeetikko” tai ”dementikko”. Nimike tuntuu esineellistävältä ja niputtavalta, aivan kuin monisärmäinen ihminen pelkistettäisiin yhteen ainoaan ominaisuuteen.

Sanat kertovat käyttäjänsä ajatusmaailmasta. Ne tarjoavat identiteettejä ja ominaisuuksia, jotka eivät tunnu puheen kohteesta välttämättä omilta. Jylhä puolustaa ihmisen oikeutta olla ylpeästi ja arvokkaasti vanha silloin, kun elämää ja kokemusta on tarpeeksi takana.

Joka tapauksessa ikänimikkeiden horjuvuus ja ilmiselvät vaikeudet löytää sopivan kuuloisia sanoja kertovat vanhenemisen muuttumisesta ja yhtenäisen vanhuuskäsityksen murenemisesta. Ikä ei todellakaan ole vain numero, Jylhä toteaa.

VANHOJEN ihmisten palvelujen ongelmista puhutaan koko ajan. Juuri nämä palvelut ovat olleet vuosikausia julkisen vallan keskeinen säästökohde, ja säästämällä on haluttu paikata niin sanottua kestävyysvajetta. Ei ole varaa, sanotaan.

Marja Jylhän mukaan varaa olisi, mutta meillä on vanhuspalveluissa vallitsevana kaksi huonoa toimintatapaa: hölmöläisen peitonpaikkaus tai vaikeneminen. Vaikka käsillä on jokaista suomalaista koskeva järeä haaste, todellisia ratkaisumahdollisuuksia ei uskalleta pohtia ääneen. Asia on vaikea kaikille puolueille.

Entä jos vanhoja ei olisi? Jylhä kysyy kirjassaan. Huhheijaa, siinä häviäisi kestävyysvaje, mutta samalla menetettäisiin paljon. Joku on päinvastoin sanonut, että tulevaisuus on vanhojen. Vanhojen ihmisten asemasta, mahdollisuuksista ja aktiivisesta toiminnasta kasvaa aina vain suurempi osa koko maailman yhteistä tulevaisuutta.

Maailma, toimi tämän mukaan! Ikäihminen, ota paikkasi! Marja Jylhä julistaa vanhuustutkijan syvällä rintaäänellä. ■ geron.fi