Salamarakkaus sotkee elämänmenon parisuhdedraamassa.
Nyt kun olet minun. Ensi-ilta Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä 10.11.2021. Käsikirjoitus ja ohjaus Pasi Lampela. Lavastus ja puvustus Marie Antikainen, äänisuunnittelu Kati Koslonen, valosuunnittelu Lassi Kröger. Rooleissa Annukka Blomberg, Oliver Kollberg, Ilkka Pentti ja Virpi Rautsiala. ★★★
KUOPION kaupunginteatterin Nyt kun olet minun sopii teemojensa puolesta pikkujoulukauteen kuin nyrkki silmään. Mistään hupailusta ei ole kyse, mutta pitkittynyt korona-aika lienee pysäyttänyt monet pohtimaan elämän peruskysymyksiä: kuka minä olen ja mitä tämä kaikki on?
Kun epidemia on vielä muuttanut parisuhteiden dynamiikkaa ja tunnelma alkaa tuntua lukuisissa perheissä kaikin puolin väljähtyneeltä, mieleen saattaa helpostikin tulla ajatus siitä, onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella.
Tilaisuus tekee varkaan Pasi Lampelan vuonna 2015 kirjoittamassa ja alun perin Suomen Kansallisteatteriin ohjaamassa Nyt kun olet minun -näytelmässä. Yksi yö muuttaa kaiken. Nyt Lampela on ohjannut kolmiodraaman Kuopion kaupunginteatterin pienelle näyttämölle.
NELIKYMPPINEN Marjo (Virpi Rautsiala) on jo hyväksynyt roolinsa tässä elämässä. Hän on naimisissa, on kaksi lasta ja työ opettajana. Kesälomaa vietetään mökillä, tarkoituksena olisi käydä Savonlinnan oopperajuhlilla. Kun Marjon mies Mara (Ilkka Pentti) lähtee viemään lapsia isoäidin hoiviin ja Marjo jää mökille ystävättärensä Virven (Annukka Blomberg) kanssa, paikalle ilmestyy tietä kyselevä Tuomas (Oliver Kollberg).
Marjon elämänmeno muuttuu peruuttamattomasti. Salamarakkautensa hullaannuttama perheenäiti, vaimo ja opettaja haluaa jättää opitut velvollisuutensa ja tyhjät roolinsa. On vain Tuomas, hyvää seksiä, innostava keskustelukumppani, uusi rakas. Tällaista elämän olisi pitänyt olla aina. Tämä on elämää.
Vai onko sittenkään? Voiko velvollisuudet jättää noin vain? Onko se edes rohkeutta? Mitkä ovat syrjähypyn todelliset seuraukset? Olisiko parempi antaa periksi kuin haavoittaa? Mitä jos kaikki menee lopullisesti sekaisin? Mille elämänsä voi ylipäätään perustaa? Mikä on totta ja mikä valhetta?
Tunneilmaisussa volyymi on kasvatettu tappiin asti.
PARISUHDE voi olla draamaa, mutta näyttämöllä parisuhdedraama on oma taiteenlajinsa. Nyt kun olet minun ei kanna loppuun asti. Kun Pasi Lampela zoomaa kaiken Marjon mielenliikkeisiin, lopputulos jää väistämättä puolitiehen. Yksin Marjon identiteettikriisi ei ravistele esille uusia näkökulmia, saati elämänviisautta. Itsestäänselvyyksien märehtimiseksi menee, sille ei voi mitään.
Menee myös pahasti huutamiseksi. Työryhmään on kuulunut läheisyyskoordinaattori, joka on ohjannut näyttelijöitä mitättömissä seksikohtauksissa, mutta ehkä tilalle olisi kannattanut palkata puheopettaja. Tunneilmaisussa volyymi on kasvatettu tappiin asti selvyyden kustannuksella.
Virpi Rautsiala ja Ilkka Pentti tekevät muuten perusvarmat roolityöt. Annukka Blomberg on letkeä puuma, mutta Oliver Kollberg himmailee nuoren rakastajan roolin oudon ulkokohtaisesti. ■ geron.fi