Usein hyvät ideat syntyvät ihan sattumalta. Minun piti tehdä suolainen piirakka aineksista, joita sillä hetkellä sattui olemaan. Pienen tuumailun jälkeen täytteen pääraaka-aineeksi valikoitui tonnikala. En väheksy tonnikalaa, mutta täytyy myöntää, että en ole leiponut tonnikalapiirakkaa vuosiin. Uutta twistiä piirakkaan tuli kun keksin maustaa täytteen fenkolin siemenillä ja sitruunalla. Pinaatti antoi hieman väriä ja ”kaurakerma” toi pehmeyttä sekä mehevyyttä täytteeseen. Pohjana käytin valmista taikinaa, joka sattui olemaan gluteenitonta. Pohja toimi piirakassa tosi hyvin, eikä siitä maun puolesta huomannut, että se oli gluteenitonta. Yhtä hyvin pohjan voit pyöräyttää itse. Ohje itse tehtyyn tavalliseen pohjaan löytyy postauksen lopusta. Vaikka itse kehunkin, niin piirakasta tuli tosi maukas.
Fenkolinen tonnikalapiirakka
(8 palaa)
1 pkt (350 g) gluteenitonta piirakkataikinaa (pakaste, Vuohelan Herkku)
Täyte
1 (120 g) sipuli
1 prk (200 g) tonnikalapaloja öljyssä
100 g pinaattia (pakaste)
1/2 rkl öljyä
1 tl sitruunan raastettua kuorta
1/2 rkl sitruunan mehua
1/2-3/4 tl fenkolin siemeniä
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 dl tilliä hienonnettuna
1/2 dl persiljaa
3 dl kaura kasvirasvasekoitetta (Pirkka)
2 kananmunaa
n. 2 dl (100 g) juustoraastetta
- Sulata pohja pakkauksen ohjeen mukaan tai valmista itse pohja alla olevan ohjeen mukaan. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuokaan (halkaisija 24 cm). Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin.
- Kuori ja hienona sipuli. Valuta tonnikala. Kuullota sipulia öljyssä. Lisää tonnikala ja pinaatti. Anna pinaatin sulaa, mutta älä paista. Mausta sitruunan kuorella ja mehulla, huhmaressa hienonnetuilla fenkoleilla, suolalla, pippurilla, tillillä sekä persiljalla. Sekoita kaura kasvirasvaseos ja munat keskenään.
- Levitä tonnikalaseos pohjan päälle. Ripottele pinnalle puolet juustoraasteesta. Kaada kaura-munaseos vuokaan ja tasoita pinta. Ripottele loppu juustoraaste pinnalle.
- Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 25 minuuttia. Tarjoa haaleana salaatin kanssa.

Fenkolinen tonnikalapiirakka jäi kerrokselliseksi kun levitin puolet juustoraasteesta tonnikalatäytteen päälle, kaadoin muna-kauraseoksen pinnalle ja ripottelin loput juustoraasteesta päällimmäiseksi.
Vinkit!
- Voit tehdä piirakan irtopohjavuoan lisäksi tavalliseen piirakkavuokaan.
- Jos käytät irtopohjavuokaa, jonka reunan kiinnitys on hieman löysä, suojaa paistoritilä leivinpaperilla. Näin säästyt uunin pesemiseltä, jos rasvaa pääsee valumaan vuoasta paiston aikana.
- Jos teet gluteenittoman piirakan, varmista, että myös kaura kasvirasvasekoite eli ”kaurakerma” on tehty puhtaasta kaurasta tai käytä maitopohjaista ruokakermaa.
Suolainen piirakkapohja
2 dl hiivaleipävehnäjauhoja
1 dl perunasosejauhetta (Pirkka, sis. suolaa)
1 tl leivinjauhetta
100 g voita
1 dl vettä
- Sekoita jauhot, perunasosejauhe ja leivinjauhe kulhossa. Lisää kylmä, paloiteltu voi ja nypi käsin tai sekoita varovasti sähkövatkaimella ryynimäiseksi seokseksi. Kaada joukkoon vesi ja sekoita tasaiseksi.
- Taputtele taikina jauhotetuin käsin vuoan pohjalle ja reunoille. Siirrä jääkaappiin kovettumaan.
Vinkit!
- En lisännyt piirakkapohjaan suolaa, koska useimmat perunasosejauheet sisältävät suolaa. Samoin voissa on suolaa. Jos käyttämäsi perunasosejauhe on suolatonta, lisää pohjaan 1/2 tl suolaa.
- Voit valmistaa taikinan myös monitoimikoneella.
- Voit korvata osan hiivaleipävehnäjauhoista muilla jauhoilla, esimerkiksi ruis-, graham-, kaura- tai spelttijauhoilla.