Helpompi marjapiirakka mamman tapaan

Mamman marjapiirakka on jo klassikko vailla vertaa. Tämä on minun yksi käytetyimmistä resepteistäni, jonka ole joskus kirjoittanut pienelle pahville ja samaan pahviin olen liittänyt muutamia muitakin lempireseptejäni. Pahvireseptiä en uskalla siirtää mihinkään reseptivihkoon tai sähköiseen arkistoon, koska sitten en sitä todennäköisesti enää löytäisi. Tämä on resepti on mamman marjapiirakan helpompi versio, jota tulee tehtyä säännöllisesti ympäri vuoden.  Pohjan ainekset vain sekoitetaan keskenään. Tiskiäkin tulee vain yksi kulho, taikinakaavin ja mitat. Aineksia voi vaihdella sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Pohjan jauhoista osa korvataan kaurahiutaleilla. Tällä kertaa käytin pohjaan mantelijauhetta, joka antoi makua ja hieman rapeutta. Täytteen kermaviilin tilalla käytin purkillisen (250 g) pehmeää mietoa rahkaa.

Helpompi marjapiirakka mamman tapaan

1 dl voita sulatettuna tai juoksevaa margariinia

1 muna

1/2 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

1 dl kaura- tai ruishiutaleita tai mantelijauhetta  

1 tl leivinjauhetta

Täyte

4-5 dl marjoja

1 prk (200-250 g) kermaviiliä tai rahkaa

1 kananmuna

3/4-1 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

  • (Sulata voi taikinakulhossa mikrossa.) Sekoita kaikki pohjan ainekset taikinakaapimella tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja myös hieman reunoille. Käytä jauhoja apuna. (Itse en edes välttämättä voitele vuokaa. Muropohja irtoaa ihan mainiosti silti.)
  • Levitä marjat pohjalle. Jos käytät pakastemarjoja, lisää ne jäisinä.
  • Sekoita täytteen muut ainekset kulhossa, jossa teit pohjan.
  • Kaada täyte marjojen päälle ja levitä se tasaiseksi kerrokseksi.
  • Paista 200 asteessa uunin alatasolla 30-35 minuuttia.

Vinkit!

  • Pohjan kaurahiutaleiden tilalla voit käyttää ruishiutaleita – tai leseitä (sopii puolukoiden kanssa mainiosti), mantelijauhetta, esilaisia jauhoja, kuten graham- tai speltti- tai ruisjauhoja. Jauhoja riittää 3/4 dl.
  • Mausta pohja kardemummalla, kanelilla tai inkiväärillä.
  • Täytteen kermaviilin tilalla voit käyttää maustamatonta jogurttia tai rahkaa, myös tuorejuustot sopivat. Jos käytät maustettua rahkaa tai tuorejuustoa, vähennä hieman sokerin määrää. Tuorejuustoa ja rahkaa voit ohentaa tarvittaessa tilkalla maitoa. 
  • Mustikat, herukat, vadelmat ja puolukat sopivat piirakkaan joko yksinään tai niiden erilaisina yhdistelminä. 
  • Sokerin tilalla voit käyttää ruoko-, fariini, tai muskovadosokeria.
  • Jos marjat ovat hyvin kosteita, voit lisätä täytteeseen noin 1 rkl perunajauhoja.
Hyväksi koettuja yhdistelmiä:
  • mustaherukka/vadelma-appelsiinituorejuusto
  • vadelma-sitruunarahka
  • mustikka-kardemumma
  • puolukka-ruishiutale/-jauhot
  • puolukka-kookoshiutaleet

Kommentit

  • Eeva

    Erinomainen ohje. Pohja oli ilahduttavan helppotekoinen ja hyvänmakuinen. Käytin kaurahiutaleita. Täytteeseen tuli ranskankermaa ja kreikkalaista jogurttia kun niitä sattui olemaan kotona.

  • Liuskakivi

    Helppo ja hyvä. Olen tehnyt sekä pohjan että täytteen monenlaisista eri aineksista ja aina on tullut hyvää. Maukkain pohja tulee mielestäni käyttämällä kaurahiutaleita ja kardemummalla maustettuna. Kermaviilistä tulee mielestäni liian ”ohut” täyte joten pelkästään sitä olen käyttänyt vain kerran. Yleensä jonkunlainen sekoitus maitotuotteita täytteessä. Erittäin herkullinen oli mielestäni yllä mainitulla pohjalla 10% rahka-ranskankerma-pakasteananastäyte.

Jätä kommentti

*