Konjakkinen puolukkahyytelö

Puolukoita tulee tänä vuonna paikoitellen ihan hävyttömän paljon. Lisäksi ne ovat isoja, lähes karpaloiden kokoisia. Puolukat ovat vielä hieman raakoja, joten ne soveltuvat mainiosti hyytelön keittämiseen. Konjakilla maustettu puolukkahyytelö sopii vaikka lahjaksi. Seuraavan hyytelön taidan maustaa vaniljalla.

puolukat_3

Konjakkinen puolukkahyytelö

1 kg (n. 2 l) puolukoita, puolikypsiä
4 dl vettä
800-1000 g hillosokeria
1/2 dl konjakkia

  • Pane pieni lautanen jääkaappiin hyytymistestiä varten.
  • Mittaa puhdistetut puolukat kiehuvaan veteen. Keitä 10-15 minuuttia. (Ota aika siitä kun seos alkaa uudelleen kiehua.)
  • Nosta kattila liedeltä, siivilöi mehu. Saat hyytelöstä kirkkaan, jos et painele marjoja siivilää vasten. Mittaa mehu ja kaada se takaisin kattilaan. Kiehauta ja sekoita joukkoon hillosokeri (100 g/dl valmista mehua). Keitä keskilämmöllä 10-15 minuuttia, välillä sekoittaen. Kuori pinnalle muodostuva vaahto pois. Mausta konjakilla.
  • Tee hyytymistesti: Tiputa hyytelöä kylmälle lautaselle ja siirrä lautanen takaisin noin 5 minuutiksi jääkaappiin. Vedä hyytelö keskelle lusikalla vako. Ellei vako umpeudu, on hyytelö valmista. Jos vako umpeutuu, jatka vielä keittämistä noin 5 minuuttia ja toista koe.
  • Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä hetki. Purkita hyytelö huolellisesti pestyihin ja kuumennettuihin purkkeihin. Säilytä viileässä.
puolukkahyytelo_3

Makea hyytelön tuoksu houkutti ampiaisen samaan kuvaan.

Vinkit!

  • Konjakkinen puolukkahyytelö on kiva ruokalahjaidea. Joulu tulee tänäkin vuonna…
  • Konjakin voit jättää pois halutessasi.
  • Mausta hyytelö vaniljalla. Halkaise vaniljatanko pitkittäin ja rapsuta siemenet veitsenkärjellä. Lisää tangon puolikkaat ja siemenet siivilöidyn mehun joukkoon. Poista tangot ennen purkitusta.
  • Hyytelö kuohuu helposti yli keittämisen aikana. Sekoita seosta silloin tällöin.
  • Lasitölkit puhdistat helpoiten astianpesukoneessa. Purkita hyytelö suoraan astianpesukoneesta otettuihin, kuumiin purkkeihin.
  • Voit myös kuumentaa pestyt tölkit sanomalehteen käärittyinä uunissa 100 asteessa noin 30 minuuttia. Älä peitä tölkkien suuaukkoja. Sanomalehteen kääriminen helpottaa kuumien tölkkien käsittelyä. Kiehauta kannet vedessä kattilassa.
  • Voit keittää pienen määrän tölkkejä vedessä kansien kanssa. Nosta tölkit kattilasta pihdeillä. Varo kiehuvaa vettä. Muutama tölkki kuumenee mikrossa. Täytä tölkit vedellä ja kuumenna, kunnes vesi alkaa kiehua.
  • Purkkien ja kansien väliin voit laittaa tuorekelmun.
  • Tarjoa hyytelöä liharuokien lisäkkeenä, mausta sillä kastikkeita, tarjoa brien tai muiden juustojen kanssa.
  • Puolukkahyytelön ohjeella voit valmistaa pihlajanmarjahyytelöä. Maista pihlajanmarjoja ennen keräämistä, niiden maku voi vaihdella paljonkin jopa viereisissä puissa. Valitse puu, jonka marjat ovat mielestäsi hyvän makuisia. Puhdista ja huuhtele marjat huolellisesti ennen käyttöä.
  • Siivilöidyissä marjoissa on vielä makua ja runsaasti kuituja. Jos et halua heittää niitä pois, voit käyttää ne smoothieen tai marjapuuroon.

Kommentit

  • Timo

    Kolmas pallukka: Mittaa mehu. – eli mitä mitataan ??

Kommentointi on suljettu.