Lakritsitaatelit

Vasemmalla lakritsi- ja oikealla suklaataateleita, jotka ovat gluteenittomia, vegaaneja eikä niihin ole lisätty sokeria. Nam!

Idea lakutaateleihin tuli kun sain alkuvuodesta maistaa Green-tuotemerkillä myytäviä lakritsi- ja suklaataateleita. Ne olivat uskomattoman hyviä!

Lakritsinjuurijauhe on kellertävää. Puolitetut taatelit on kuorrutettu raaka-kaakaojauheella, josta tuli aavistuksen kanelista säväystä taateleihin.

Lakritsin suurena ystävänä ajattelin, että niitä voisi kokeilla tehdä myös itse. Minulla oli joulun jäljiltä jääkaapissa tuoreita taateleita, joten tarvitsin vain lakritsijauhetta, koska taateleihin tarvitaan tasan kaksi raaka-ainetta! Greenin taateleissa oli myös öljyä, mutta päätin jättää sen pois. En löytänyt kaupasta lakritsijauhetta, vaan lakritsinjuurijauhetta, joten ostin sitä. Lakritsinjuurijauhe oli väriltään kellertävää, lakritsijauhe on hieman ruskehtavampaa. Täytynee yrittää löytää myös lakritsijauhetta, jotta pääsen vertailemaan kunnolla näiden makueroja. Minulla sattui myös olemaan raakakaakaojauhetta, joten päätin kokeilla sekä lakritsi- että suklaataateleita. Terveelliset gluteenittomat ja vegaanit “karkit” sopivat vaikka ystävänpäivälahjaksi!

Lakritsitaatelit
(15-30 kpl)

n. 15 tuoretta tai Pirkka pehmeää taatelia
n. 1 rkl lakritsi- tai lakritsinjuurijauhetta (esim. Urtegram)

  • Poista taateleista kivet. Voit leikata taatelit halutessasi puoliksi.
  • Siirrä taatelit pyöreäpohjaiseen kulhoon ja ripottele päälle lakritsijauhe. Sekoita lusikalla. Siirrä taatelit lasipurkkiin ja säilytä jääkaapissa.

Vinkit!

  • Suklaataatelit saat kun korvaat lakritsijauheen raakakaakaojauheella (CocoVi) tai tavallisella tummalla kaakaolla.
  • Saat herkkuihin sitkeämmän rakenteen käytät pehmeitä taateleita, joita myydään pusseissa kuivahedelmäosastolla. Tuoreita taateleita myydään hevi-osastolla. Ne on pakattu pahvirasioihin.
  • Lakritsinjuurijauhetta voi ripotella sellaisenaan vaniljajäätelön päälle.  Se sopii maustamaan erilaisia jälkiruokia, leivonnaisia ja jopa lämpimiä ruokia.

 

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Komeat on kuvat, laitoin peukun

    – kommentoin ilmeisesti eka kerran tuotemerkki-/ kaupallisia juttuja
    – resepti vaikuttaa hyvältä: ei sokeria (vaikka kuulemma sitä sanaa ei saa käyttää mikä aine tuotteesta puuttuu) ja soveltuu monelle muullekin ruoka-ainerajoitteiselle herkuttelijalle.
    Eilen tosin oli jokin juttu tekstitetty uutisnauhassa, että lakritsia on vältettävä raskausaikana – pitäneekö paikkansa nykytiedon mukaan? koskisiko myös näitä juurijauheita?

    (tekstin ulkopuolella olen pohtinut, mahtaako olla reseptikirjaa, millä päivän ruoat saa kolmella eurolla)

    • Leena Korkalainen

      Hei! Kiitos kommentistasi ja peukusta.
      Lakritsitaatelit sopivat monelle ruoka-ainerajotteiselle herkuttelijalle. Niihin ei ole lisätty sokeria, vaan makeus tulee taateleiden luonnostaan sisältämästä sokerista ja lakritsinjuurijauheen glykyrritsiinistä.
      Uusien THL:n suositusten mukaan lakritsia tai salmiakkia ei suositella raskaana oleville glykyrritsiinin vuoksi, jota myös lakritsinjuurijauhe sisältää. (https://www.thl.fi/fi/-/uusi-tutkimus-vahvistaa-ohjeen-valttaa-lakritsin-syontia-raskauden-aikana)
      Henkilöille, joilla on korkea verenpaine lakritsinjuurijauhe ei myöskään sovi.
      En ole törmännyt mainitsemaasi reseptikirjaan. Päivän ruokamenoissa voi säästää kun käyttää kauden raaka-aineita, suunnittelee ostokset etukäteen, hyödyntää tarjoukset, välttää hävikkiä, valmistaa kerralla isoja annoksia ja pakastaa osan kerta-annoksiana.

  • Eino J. (maallikkona)

    Kiitos neuvonnasta

    – luin viime kesänä tuosta ruokabudjetista, mutta juttu katosi – ehkä koski eläkeläisiä, ehkä muita
    – noinhan sitä lähiruokaa yleensä tehdäänkin, kausituotteista ja kattilallinen kerrallaan
    – aion myös kokeilla kotimaisten marjojen kanssa aiempaa reseptiäsi banaanijäätelöstäsi
    KIITOS

  • Leena Korkalainen

    Toivottavasti banaanijäätelö maistuu. Marjat antavat siihen varmasti mukavaa raikkautta.

Jätä kommentti

*