Lohta aasialaiseen tapaan

Lohta aasialaiseen tapaan. Lautanen Villeroy & Bochin BBQ ja aterimet Villeroy Bochin Arlon -sarjaa.

* Blogikirjoitus sisältää kaupallista yhteistyötä. Tuotteet on saatu lainaksi tavaratalo Carlsonilta.

Olen pitkään haavellut tekeväni susheja. Kylmä ruoka ei kuitenkaan ole oikein houkutellut näin talvella, joka vihdoin saapui myös tänne pääkaupunkiseudulle. Japanilaisen tai ehkäpä enemmän aasialaisen makumaailman houkuttelemana tein paistettua lohta, jonka pikamarinoin mm. soijalla, valkosipulilla, chilillä ja tuoreella  inkiväärillä. Paistoin lohipalat pannulla ja tarjosin lisäksi riisiä ja wasabikastiketta. Lohesta tuli todella mehevää ja maukasta. Myöhemmin tein lohesta myös tosi helpon uuniversion (kts. vinkki ohjeen lopussa). Lisäkkeeksi sopii myös perunasose tai pelkkä salaatti.

Lohta aasialaiseen tapaan (2-3 annosta)

3  (à 125 g) nahallista lohipalaa
Marinadi
2 rkl soijakastiketta
2 valkosipulinkynttä
1/2-1 punainen, mieto chilipalko
2 tl inkivääriä raastettuna
1 rkl sitruunanmehua
1 tl sitruunan raastettua kuorta
Pinnalle
mustia tai valkoisia seesaminsiemeniä

  • Mittaa soija syvälle lautaselle, johon kalapalat hyvin mahtuvat. Hienonna valkosipuli ja chili. Sekoita kaikki marinadin ainekset lautasella ja kääntele lohipalat marinadissa. Anna marinoitua 15-30 minuuttia, välillä käännellen.
  • Nosta kalapalat marinadista ja ripottele kalojen päälle seesaminsiemeniä.
  • Paista lohipaloja ensin nahkapuolelta. Käännä ja paista muilta pinnoilta kauniin värisiksi. Paistoaika on yhteensä 6-8 minuuttia

Vinkki!

  • Paista nahkapuolelta kuumemmalla lämmöllä kuin lihapuolilta, jotta mausteet eivät pala.

Wasabikastike

2 rkl soijaa
1-2 rkl (sitruuna)öljyä
1/2-1 tl wasabia

  • Sekoita wasabikastikkeen ainekset keskenään. Tarjoa kastike erikseen ja mausta sillä riisi, kala tai vaikkapa salaatti, jos tarjoat kalan salaatin kanssa.

23120276794_e1253ef500_z

Vinkki! 

Uunilohi aasialaisittain (4-5 annosta)

  • Jos haluat tehdä lohesta isomman annoksen, voit tehdä sen helpommin uunissa. Leikkaa nahalliseen, ruodottomaan lohipalaan (n. 800 g) poikittain viiltoja juuri ja juuri nahkaan saakka. Viillot saavat olla noin 1 1/2 cm välein.
  • Sekoita marinadia noin puolitoistakertainen annos.  Nosta lohi uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Levitä ja hiero marinadi kalan pintaan ja viiltoihin. Marinadin saa parhaiten viiltoihin reilusti käsin hieromalla. Käytä mielellään suojakäsineitä. Jos käsittelet marinadia paljain käsin, varo hieromasta myöhemmin silmiä käsilläsi. Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Anna marinoitua 15-30 minuuttia.
  • Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.
  • Jos kalaa jää, voit tarjota sitä seuraavana päivänä esimerkiksi lounassalaatissa.

* Blogikirjoitus sisältää kaupallista yhteistyötä. Tuotteet on saatu lainaksi/lahjaksi tavaratalo Carlsonilta.

Jätä kommentti

*