Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Klassikkojen klassikko: lusikkaleivät

Meidän perheen juhlaperinteisiin lusikkaleivät eli lusikset ovat kuuluneet ihan aina. Tämän vuoksi olen leiponut niitä varmaan toista sataa kertaa. Lusikkaleivät ovat periaatteessa todella helppoja valmistaa, mutta “ruoanlaitto on taidetta, mutta leivonta on tiedettä.” -sanonta pitää hyvin paikkansa lusikkaleipienkin kohdalla. Välillä niistä tulee lähes täydellisiä, välillä taas vähemmän onnistuneita: milloin vähän littanoita, milloin hieman kovia…  Mikä parasta: ne […]

Lue lisää

Vesimeloni-kurkkujuoma

Vappua juhlistetaan perinteisesti kuohuviinillä, jonka kulutus kasvaa noin 400 kertaiseksi tavalliseen viikonloppuun verrattuna. Myös alkoholittomien juomien suosio on kasvanut. Surauta vappupäivän brunssille raikas vesimeloni-kurkkujuoma. Kurkun kuorilla ja mintulla voit maustaa jääveden. Vesimeloni-kurkkujuoma (4-5 annosta) 1 (200 g) kurkku 400 g vesimelonin paloja ilman kuorta ja siemeniä n. 20 lehteä vahvaa minttua (Järvikylä) jääpaloja Kuori kurkku (säästä […]

Lue lisää

Nutellamokkapalat ja kandeeratut pähkinät

Edellisessä postauksessani kerroin kummityttöni syntymäpäivistä, joita juhlittiin mm. kokkikoulun merkeissä. Jälkiruoaksi oli mokkapaloja, jotka maistuvat melkein kaikille ikään katsomatta. Nutellakuorrutus toi niihin uutta makua. Koristeeksi voit halutessasi rouhia hasselpähkinöitä tai tehdä kandeerattuja hasselpähkinöitä, joiden salaisuus piilee soodassa! Kandeeratut pähkinät voit tehdä hyvissä ajoin etukäteen. Olen aikaisemmin postannut suolakinuskilla kuorrutetut mokkapalat. Niiden ohjeen löydät täältä. Nutellamokkapalat ja kandeeratut pähkinät sopivat […]

Lue lisää

12-vuotisjuhlat kokkikoulun merkeissä

Kummityttöni halusi pitää ystävilleen syntymäpäiväjuhlat. Ohjelmassa oli muun muassa hohtokeilailua, kokkikoulua, saunomista ja yökyläilyä. Kummitäti sai kunniatehtävän toimia kokkikoulun vetäjänä. Suunnittelimme synttärisankarin kanssa kolmen ruokalajin menun. Hedelmäinen juustosalaatti Itse tehty tuorepasta ja sitruunainen katkarapukastike Nutellamokkapalat Taitavat ja innostuneet neidit eivät paljon ohjausta tarvinneet, vaan ruoanlaitto sujui vauhdilla alkuruoasta jälkiruokaan. Hedelmäiseen juustosalaattiin tuli valikoima sankarin lempikasviksia […]

Lue lisää

Maapähkinävoi-kaurakeksit

Kaurakeksit ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan lempipikkuleipiäni. Ne ovat uskomattoman helppoja valmistaa ja mikä parasta, tarvittavat raaka-aineet löytyvät tavallisesti kotoa leivontainspiraation iskiessä. Myönnän olevani maapähkinävoifani, joten korvasin rasvan tällä kertaa maapähkinävoilla. Kekseistä tuli pehmeitä rakenteeltaan ja maku oli mukavan maapähkinäinen.   Maapähkinävoi-kaurakeksit (n. 18 kpl) 3 dl kaurahiutaleita 1 dl sokeria 2 rkl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta […]

Lue lisää

Mausteinen munakoisopata

Löysin kaupasta täydellisen upeita munakoisoja, joista ajattelin tehdä illaksi ratatouillea. Suunnitelma muuttui heti lennossa, koska kotona olikin vain chilillä maustettua tomaattimurskaa. Minulla on käytännössä aina valikoima erilaisia tomaattimurskia kuiva-ainekaapissa, koska ne ovat hyvin monikäytöisiä ja pelastavat monelta ruokapulmalta. Pakastimesta löytyi puoli pakettia chorizo-makkaraa, joten päivällisen makumaailma muuttui Ranskan Provencesta Meksiko-Espanja akselille. Padasta tuli ihanan mausteista ja lämmittävää, ei […]

Lue lisää

Fenkoli-kalakeitto

Fenkoli-kalakeiton välimerellinen makumaailma toimii loistavasti, onhan fenkoli on klassinen kalan kumppani. Tässä keitossa kukkakaali, jota puolestaan harvemmin tulee yhdistettyä kalakeittoon, korvaa perunan. Mausteeksi reilusti sitruunaa, valkosipulia ja kapriksia. Älä säikähdä pitkää ainesosaluetteloa, suurin osa raaka-aineista on tuiki tavallisia. Tämän ohjeen olen muokannut entisen kollegani, Ritvan, tekemästä ohjeesta. Terkkuja Savitaipaleelle! Fenkoli-kalakeitto (5 annosta) 500 g siikafileetä 1/2 […]

Lue lisää

Siemenleipä

Pääsiäisenä tuli nautittua perinteisiä ja uusia pääsiäisruokia ja -herkkuja oikein kunnolla. Siskoni tekemä siemenleipä oli tämän pääsiäisen uusi suosikki. Leipä on superhelppo tehdä: ainekset vain sekoitetaan keskenään, seos levitetään pellille ja paistetaan. Proteiinipitoinen leipä on täysin jauhoton, joten se sopii vilja-allergisille ja keliaakikoille. Leivän rakenne on pehmeä, ehkä hieman keksimäinen tai teeleipämäinen. Leipä maistui sellaisenaan ja […]

Lue lisää

Hernetahnalla täytetyt kurkkuveneet

Keväiset kurkkuveneet on lastattu herne-fetatahnalla. Tarjoa alkupalaksi tai aperitiivin yhteydessä pienenä tapas-palana. Hienoissa ravintoloissa tarjotaan keittiön tervehdyksiä. Tämä voisi olla kotoinen keittiön tervehdys, esimerkiksi pääsiäisenä. Hernetahna sopii myös sellaisenaan leivän levitteeksi tai vaikkapa salaattiin. Kurkkuveneet (4 annosta, noin 8 kappaletta) 1/2 (n. 150 g) paksuhkoa kurkkua Hernetahna 100 g suomalaisia herneitä (pakaste) n. 50 g salaattijuustokuutioita öljymarinadissa […]

Lue lisää

Gluteeniton nutella-suklaakakku

Maailman helpoin gluteeniton nutella-suklaakakku tehdään kikherneistä! Kuulostaa yhtä villiltä idealta kuin aikaisemmin postaamani mustapapubrownien ohje. Kikherneitä ei maista, vaikka tietää mitä kakku pitää sisällään. Suosittelen siis rohkeasti kokeilemaan. Kakku maistuu sellaisenaan, mutta voit myös halkaista sen ja täyttää aprikoosi-, appelsiini- tai vadelmahillolla.   Gluteeniton suklaakakku 200 g tummaa suklaata 50 g voita 2 tlk (à 380/230 g) kikherneitä […]

Lue lisää

Sushiburrito

Minulla taitaa olla menossa jonkinlainen sushibuumi. Sushikulhojen jälkeen vuorossa olivat sushiburritot. Niissä yhdistyivät meksikolaisen burriton helppo syötävyys ja japanilaisen sushin ainekset. Sushiburriton sisään voi melko vapaasti sujauttaa täytteitä oman maun mukaan. Minä käytiin perinteisen lohen asemasta savustettuja muikkuja ja majoneesin korvasin uudella ihastuksellani: wasabituorejuustolla. Muhkea ja mehevä rulla tainnutti isommankin nälän. Sushiburrito (4 kappaletta) 250 g sushiriisiä 3 rkl riisiviinietikkaa 1 […]

Lue lisää

Mokkamutakakku

Haarukka oikealla -blogi täyttää tänään vuoden. Kiitoksia kaikille lukijoille ja kannustajilleni! Nimen keksiminen blogille oli yllättävän vaikeaa, tuntui, että kaikki hyvät ja osuvat nimet oli jo käytetty. Onneksi ystäväni auttoivat. Nimiehdotuksia tuli tosi paljon, kiitos vielä heille. Haarukka oikealla -nimeä ehdotti lapsuudenystäväni. Hän asui pitkään Luxemburgissa ja siellä on kiva ravintola nimeltä La Fourchette à Droite eli […]

Lue lisää

Sushikulho

Sushien väkertämien on mielestäni melko työlästä. Sushin makumaailman houkuttelemana tein sushiaineksista helppotekoisen kulhoruoan. Riisin tilalla käytin ohraa, koska se on mielestäni maukkaampaa. Wasabin korvasin wasabituorejuustolla ja kalana oli loimulohta. Kulhoruokien suosio on suuri, eikä ihme, sillä ne ovat helppoja ja herkullisia. Erilaisten viljojen päälle kasataan mahtavia makuaineksia ja nautitaan kulhosta. Vaikka sushikulhon ainekset olivat kylmiä, ruoka ei tuntunut […]

Lue lisää

Spagettilasagne

Spagettilasagnessa lasagnelevyt on korvattu raa`alla spagetilla. Jauhelihakastike tehdään kuten tavallisessa lasagnessa. Juustokastikkeen korvaa kiehautettu maito, jonka joukkoon lisätään sinihomejuustoa. Juustokastiketta ei siis suurusteta. Spagetti turpoaa kypsennyksen aikana sekä leveys että pituussuunnassa ja imee itseensä nestettä. Spagettilasagne (4-5 annosta) 250 g täysjyväspagettia Jauhelihakastike 400 g jauhelihaa 1 (100 g) sipuli 2 valkosipulinkynttä 1 tlk (500 g) tomaattimurskaa […]

Lue lisää

Mehevät omanamuffinit

Omenamuffinit tehdään omenasoseesta, mantelijauheesta ja jogurtista, mutta ilman rasvaa. Lisäksi muffinit ovat gluteenittomia. Tämä yhtälö saattaa kuulostaa epäilyttävältä, mutta usko tai älä, muffineista tulee upean meheviä ja maukkaita. Ajattelin joskus kokeilla näitä myös porkkanasta. Omenamuffinit (9 kappaletta) 2 dl (200 g) omenasosetta TAI 2 (250 g) omenaa 1 rkl sitruunanmehua 1 rkl sokeria Taikina 2 kananmunaa 2 […]

Lue lisää

Linssi-avokadosalaatti ja sinappivinegretti

Linssi-avokadosalaatti mehevöityi sinappivinegretillä. Vinegretti eli öljy-etikkakastike sopii lähes salaatille kuin salaatille. Vinegretti koostuu kolmesta osasta: öljystä, haposta ja mausteista. Perusohje on helppo muistaa: kolme osaa öljyä ja yksi osa happoa. Sen jälkeen vinegrettiä voikin varioida loputtomiin. Kokeile erilaisia öljyjä, kuten oliivi-, rypsi-, pähkinä-, avokado- tai kurpitsansiemenöljyä. (Osan öljystä voit korvata vedellä.) Hapoksi käy sitruunan- tai limetinmehu […]

Lue lisää

Kotiruokaa kiitos!

Välillä en keksi, enkä edes jaksa miettiä, mitä tekisin ruoaksi. Silloin kunnon kotiruoka on aina hyvä valinta. En varmasti ikinä kyllästy uunijuureksiin. Ne on superhelppo valmistaa, niistä raaka-aineista, mitä kaapista sattuu löytymään. Juuresten kaveriksi tein lihapullia, jotka myös valmistuvat näppärästi uunissa. Jääkaapissa oli maa-artisokkia, palsternakkoja, perunoita ja porkkanoita. Paloittelin ne, pyöräytin sitruunaoliiviöljyssä (olette varmaan havainneet, että sitruunalla […]

Lue lisää

Meksikolainen chilpotle kanapata

Meksikolainen chilpotle  kanapata muhii herkullisen meheväksi uunissa. Chilpotle tai chipotle (molempia nimiä käytetään) tarkoittaa savustettua chiliä.  Käytin pataan valmista meksikolaista chilpotlekastiketta, joka on hyvin tulista, mutta lempeän savuista. Pata kannattaa valmistaa koipi-reisistä. Ne tekevät padasta erityisen maukkaan. Tarjoa tortillojen, pitaleipien tai uuniperunoiden täytteenä. Se sopii myös riisin tai ohran kanssa. Salaatti, avokado ja ranskankerma täydentävät aterian. Meksikolainen chilpotle kanapata (6-7 […]

Lue lisää

Mango-mozzarellasalaatti

Mango-mozzarellasalaatti on värikäs vaihtoehto perinteiselle tomaatti-mozzarellasalaatille. Värikästä viikkoa! Mango-mozzarellasalaatti (2-3 annosta) 1 mango 1 tomaatti n. 100 g kurkkua 1 pet (220/125 g) bufala di mozzarellaa tuoretta basilikaa (sitruuna)oliiviöljyä mustapippuria Kuori ja viipaloi mango. Leikkaa tomaatti sekä kurkku puoliksi ja edelleen viipaleiksi. Levitä ainekset vadille. Revi mozzarella ja lisää se salaattiin. Ripottele pinnalle runsaasti basilikaa. Lorauta […]

Lue lisää

Blinit

Blinit ovat ehdotonta talviruokaa. Niiden pitää olla sopivan happamia, kuohkeita ja pinnaltaan rapeita. Tällä kertaa tein blinit täysin tattarijauhoihin, jotta ne sopivat myös keliaakikko-vieraallemme.  Tarjosin blinit pääruokana, joten lisäkkeitä oli runsaasti. Tarjolla oli klassisen mäti-sipuli-smetana-tilliyhdistelmän ohella Cavi-Art -“kasvismätiä”, joka on tehty merilevästä. Se sopii niin kasvissyöjälle kuin kala-allergisellekin.  Itse tehty perinteinen sienisalaatti maistui pitkästä aikaa taivaalliselle. […]

Lue lisää

Laskiaispullat uudella ja perinteisellä tavalla

Laskiaisessa parasta on laskiaispullat. Onneksi herkuttelun voi aloittaa jo hyvissä ajoin ennen laskiaista. On makuasia millä täytteellä pullansa haluaa: hillolla, mantelimassalla vai jopa jollain muulla? Laskiaispullat saivat täysin uuden tvistin kun käytin hillon tilalla lemon curdia ja maustoin kermavaahdon mintulla. Lemon curdin voit tehdä itse tai ostaa valmiina kaupasta.  Jos kallistut perinteisten mantelipullien kannattajiin, suosittelen, […]

Lue lisää