Entä jos saisit päättää eläkkeestäsi itse?

Politiikan maailmassa on suuri määrä luottamustoimia, joiden hoitamisesta ei saa mitään palkkaa tai korkeintaan pienen kokouspalkkion. Mutta samassa maailmassa on myös paikkoja ja virkoja, joissa liikkuu oikeasti myös paljon rahaa.
Yksi näkyvimmistä on tietysti kansanedustajan työ. Kansanedustaja on siitä kummallinen ammatti, että se kestää neljä vuotta kerrallaan. Sen jälkeen et voi itse vaikuttaa suoraan siihen, jatkuuko työ. Toisekseen mitään pätevyysvaatimuksia ei ole. Riittää, että saa tarpeeksi ääniä vaaleissa. Eli on täysin kansan arvioitavissa, ketkä kaikki meistä suomalaisista halutaan päättämään yhteisistä asioista.

Mutta sisään päästyään kansanedustajalla on todella paljon valtaa – hän voi yhdessä kollegojen kanssa päättää jopa palkastaan, eduistaan ja eläkkeestään. Tätä valtaa on myös käytetty. Seurauksena on tilanteita, jossa alle nelikymppinen ihminen saa 4000 euron ”sopeutumiseläkettä” lopun elämäänsä. Luulisi, että siinä ehtii sopeutua. Mutta vakavasti ottaen se on epäoikeudenmukaista, kun tavallisen kansan eläkkeet ovat koko ajan leikkauspaineiden alla, vaikka taitetut indeksit ja elinaikakertoimet niitä jo leikkaavat.
Mutta koska poliitikkona voi toimia osaamatta mitään, joka olisi normaalien työmarkkinoiden käytettävissä, on ymmärrettävää, että tällaisista eläkkeistä on aikanaan päätetty. Kaikille ei kuitenkaan riitä palkkiovirkoja julkisen vallan tai sitä lähellä olevien yhteisöjen johtopaikoissa, joissa vastuu on pieni ja edut hyvät.

Hyvä edut ovat taanneet sen, että joillekin pelkästä politikoinnista on voinut tulla pysyvä ammatti. Minua vähän ihmetyttää, että tällaisia ihmisiä valitaan niinkin paljon eduskuntaan. Nytkin on ministerinä täysverinen politikoitsija. Mielestäni eduskuntaan tarvittaisiin enemmän eri alojen edustajia ja asiantuntijoita. Kansanedustajalla, joka päättää maamme asioista, pitäisi mielestäni olla jonkunlainen työkokemus myös muualta kuin politiikasta.

Tällä kaikella en tietenkään väitä, etteikö esimerkiksi kansanedustajan työ tai muu poliittinen työ olisi sinänsä ihan yhtä vaativaa kuin normaalikin työ. Mutta poliittiseen puoluekähinöintiin kasvaneet politrukit unohtavat helposti, että sen työn pohjimmaisen tarkoituksena on edes jonkinlaisen yhteisen edun miettiminen. Heidän oma palkkansa on taas kuitenkin usein kiinni siitä, että järjestelmä pysyy nimenomaan samanlaisena kuin ennen ja valta siellä, missä se on nyt. Paikoilleen pysähtyminen ei kuitenkaan ole se tie, jolla Suomi nousee kuopistaan.

Kommentit

  • Hannu

    Harkimolle vaan tiedoksi, että kansanedustajan ei ole töissä eikä hänellä ole työ- tai virkasuhdetta eduskuntaan. Kyseessä on luottamustoimi. Hän ei myöskään saa palkkaa vaan palkkiota.

    Monivuotisen kansanedustajan luulisi jo oppineen edes sen, millä perusteella hänelle maksetaan.

    • jorkki

      voi sinua ressukka, joka tartut lillukan varsiin.

    • Aukusti

      On kyllä ihan sama millä nimikkeillä tuota verorahojen kuppausta nimitetään. Harkimon pointti sinunkin pitäis kyllä tajuta, ellet sitten ole Harkimon mainitsema kuppaaja!

  • kari

    Niin valtaanpääsy aiheuttanee pientä sokeutta. Valitettavasti niitä valtaryhmiä edustanee myös Herra Harkimo, eli ´rahamaailmaa´,Raha keskittyy ja samalla nuo sijoitukseen menevät pääomat ovat pitkälti kierrosta poissa. Rahaahan kyllä riittää aina tiettyihin asioihin. Asiantuntijoita tarvitaan mutta heitä pitäisi myös kuunnella, eikä puhua kaiken maailman dosenteista. Kommentti, sellaisen ihmisen suusta, joka on miljoonansa tienannut kaikenmaailman dosenttien perustutkimuksen sovellutuksilla!
    Se yhteinen asia tuntuu kyllä unohtuvan.

    • Aukusti

      No ei ne kyllä pääomat ole pois kierrosta, jos niitä ei veroina kupata mm. pöhöttyneen eduskunnan ja sen lakeijoiden ylläpitoon. Omilla ansioillaan hankitut varat kyllä sijoitetaan mahdollisimman tuottavasti edelleen yritystoimintaan. Harkimo kuuluu pieneen, hyvin pieneen vähemmistöön edustajia, joilla on edes pieni huoli Suomen taloudesta ja verovarojen käytöstä.

  • Mustamies

    Harkimo kyllä puhuu paljon, mutta ei tee mitään konkreettista ko. asian korjaamiseksi.
    Mitä Suomi tekee tällaisella kansanedustajalla ???

Kommentointi on suljettu.