Huippu-urheilu on rikki

Suomalainen huippu-urheilukoneisto on rikki. Se on kuin Nokia viimeisinä vuosinaan: pöhöttynyt mammutti, joka kuvittelee olevansa maailman kärjessä, mutta tuloksia ei vain enää tule. Innostuneiden, sitkeiden ja uutta keksivien yksilöiden muodostaman joukkueen sijaan yritys muuttui jähmeäksi organisaatioksi, jossa palkat olivat hyvät, mutta tuotteet eivät enää kiinnostaneet yleisöä.
Jotakin samankaltaista on tapahtunut myös suomalaisessa urheilun järjestömaailmassa. Yleisurheilun maailmanmestaruuskisat ovat alkamassa parin viikon kuluttua. Meillä on taas samat mitalitoivot kuin aina ennenkin: Pitkämäki, Ruuskanen ja öö… siinä ne sitten ovatkin. Tai ehkä on yksi nimi, jolla on mahdollisuudet hyville pistesijoille, jos kaikki menee nappiin: Sanni Utriainen. Kotoisin Nokialta, muuten.
Onko Sanni koneistomme ansiota? Ei. Hän teki viime keväänä kahta työtä ja otti kesäksi isänsä takaaman lainan, jotta pystyi urheilemaan täysipainoisesti. Se riski tuotti yli 63 metrin heiton ja avasi kisakoneen ovet.
Siinä puhutaan sitkeydestä ja määrätietoisuudesta, jota on syytä kunnioittaa. Sitä asennetta ei voi mikään järjestö ostaa eikä urheilijalle antaa, mutta mahdollistaa kyllä. Siihen toki tarvitaan rahaa.
Rahaa on urheilukoneistolla kyllä ollut, kasvavassa määrin. Kataisen hallituskaudella 2007–2011 huippu-urheilun suorat tuet kasvoivat 151 prosenttia. Sataviisikymmentäyksi.
Eikä siinä kaikki: huippu-urheilua tuetaan välillisesti myös lajiliittoja, rakentamista ja liikunnan koulutus- ja valmennuskeskuksia avustamalla. Arvioinnit osoittavat, että erityisesti lajiliitot painottavat toiminnassaan huippu-urheilua. Niinpä huippu-urheilun suorat tuet ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 2007.
Mikä muu yhteiskunnan avustama kohde on saanut nauttia samanlaisista kasvuluvuista? Ei mikään. Ja jotta varmasti saisimme kuulla Maamme-laulun kansainvälisillä areenoilla, vielä viime hallituskaudella huippu-urheiluun on laitettu lisää rahaa. Tuet nousivat 12 miljoonasta 14 miljoonaan euroon vuosina 2011–2015.
Mihin nämä rahat menevät? Olisi aika laskea kuinka monta huippu-urheiluyksikköä, liki nollaraportteja työstävää humu-ryhmää tai organisaation, kattojärjestön ja lajiliiton toimihenkilöä on oikeasti tarpeen, jos rahaa ei riitä päätymään Utriaisen kaltaisille nouseville kyvyille.
Nyt rahat ilmeisesti menevät huipuille, jotka jo saavat sponsoreita muutenkin. Ei mikään yrityskään menesty vain johdon bonuksia kasvattamalla tai perustamalla lisää kehitystyöryhmiä, joissa on kalliisti palkattuja konsultteja. Menestys tulee siitä, että työntekijöille annetaan mahdollisuudet tekemisen iloon hyvissä olosuhteissa. On muutoksen aika.
Ja ehkä Utriaisen ansiosta sana Nokia ei kohta tarkoita enää kaatunutta jättiläistä, vaan suomalaisen sisun uutta kotipaikkaa.
Kirjoittaja on kansanedustaja (kok.) ja liikemies.

Jätä kommentti

*