Kävi käsky, että koko ay-liike on verollepantava

Ero työtaistelujen ja poliittisten lakkojen välillä on se, että poliittinen lakko kohdistuu maan hallitukseen – ei työntekijöiden omiin työehtoihin.

Sivistysmaissa poliittisia lakkoja on rajoitettu, mutta Suomessa työntekijäjärjestöjen annetaan edelleen järjestää kymmeniä miljoonia maksavia lakkoja aina, kun hallituksen esitykset eivät miellytä.

Ylityökiellot ja tuore JHL:n lasten ja vanhusten olosuhteita heikentävä lakko ovat ainoastaan poliittisia kannanottoja.

Työntekijät saavat taistella työehdoistaan, mutta ay-pomojen oman vallan turvaamiseksi luodut poliittiset lakot eivät saisi haitata liittoon kuulumattomien työn tekemistä tai yritysten toimintaa. Niitä ei pidä kieltää, vaan muuttaa lainsäädäntöä niin, että ne tehdään työajan ulkopuolella niin kuin muissa maissa.

Poliittisten lakkojen rajoittaminen on tietenkin hankalaa, koska Suomessa on vuosikymmeniä luotu perustaa ay-liikkeen mahdollisuuksille vaikuttaa sille kuulumattomiin asioihin. Meille on syntynyt syvä korporatismi, josta yksi ilmentymä on ay-liikkeen asema yleishyödyllisenä, verovapautta nauttivana liikkeenä.

Ei ole oikein, että ammattiliitot velvoittavat työnantajia perimään jäsenmaksujaan suoraan työntekijöiden palkoista. Nämä maksut ovat työntekijöille kalliita, mutta liitoille verotonta tuloa.

Jäsenmaksujen työnantajaperinnästä on tehty sopimus vuonna 1969. Se täytyy purkaa.

Lisäksi verovähennysoikeus koskee kaikkia ammattiyhdistysten tuottoja. Tämä perustuu niiden väitettyyn yleishyödyllisyyteen.

Veroviranomainen määrittelee muun muassa niin, että yleishyödyllisen yhdistyksen tai säätiön toiminta ei saa kohdistua vain rajattuun henkilöpiiriin. Toisekseen toimija ei ole yleishyödyllinen, jos se käyttää osankin varoistaan perustajan tai hänen läheistensä hyväksi.

Ei vaikuta kovin yleishyödylliseltä, kun esimerkiksi Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto kerää hallituspalkkioita noin 90 000 euroa VVO:na tunnetusta Kojamosta, valtion VR-yhtymästä ja vakuutusyhtiö Varmasta. Aallon ansiotulot olivat vuonna 2016 vajaat 206 000 euroa. Sen jälkeen hänen kuukausipalkkaansa on korotettu 50 prosentilla. Samalla liitto neuvotteli palkansaajilleen noin kolmen prosentin korotuksen.

Leijonanosa Kojamon voitoista tulee asumistukien kautta. Kun se nostaa valtion tukemien vuokra-asuntojen vuokria, on myös tukia nostettava.

Perusarvion mukaan valtio häviää vuodessa yli 200 miljoonaa euroa verotuloja ay-liikkeen verottomuuden vuoksi. Sitten ovat vielä vasemmistopuolueille maksettavat vaalituet, joita eri yhdistykset ovat kertoneet maksavansa muun muassa VVO:n perustajajäsenelle SDP:lle.

Sekä yrittäjät että työntekijät tulevat kärsimään niin kauan kuin hallitus antaa tällaisen lakkosirkuksen jatkua. On vietävä paikallinen sopiminen läpi ja saatettava järjestäytymättömät yritykset yhdenvertaisiksi järjestäytyneiden kanssa.

Aidosti uskon, että työntekijöillä olisi monta kertaa paremmat oltavat, jos työn ehdot olisi sovittu paikallisesti. Ay-pomot tietysti pelottelevat toisin päin, koska pelkäävät valtansa puolesta.

Nyt hallitus näpertelee irtisanomislain kanssa, vaikka sillä ei ole suuria kansantaloudellisia vaikutuksia.

Samalla lakkojen ja protestien määrällä olisi hallitus voinut muuttaa poliittisten lakkojen lainsäädäntöä tai poistaa ay-liikkeen yleishyödyllisyyden. Sitä kautta päästäisiin vihdoin kasvattamaan hyvinvointia, eikä lisäämään riitoja, kuten nyt on tehty. Vastakkainasettelu pitää nyt lopettaa ja päästä sopimukseen.

Kommentit

  • Val

    Aidosti uskon, että työntekijöillä olisi monta kertaa paremmat oltavat, jos työn ehdot olisi sovittu paikallisesti. Ay-pomot tietysti pelottelevat toisin päin, koska pelkäävät valtansa puolesta.

    * Voit uskoa aidosti itse ja puhua omasta puolestasi, mutta et muiden. Muut eivät ole sama kuin sinä ja ne muut…jätän mieluimmin sanomatta etten sanoisi pahasti halventavasti! Katsele vain EK:n ja Suomen yrittäjien suuntaan!! Oma työnantaja ei kuuntele minkäänlaista neuvoa työntekijöiltä, se mieluiten sanelee ja tekee vahinkoa! ”Posti, Suomen paras työpaikka 2020” on pelkkiä sanoja ja sen huomaa listasta joka julkaistiin vähän aikaa sitten! Posti on paltan jäsen ja palta taas kuuluu EK: hon.

  • Justice

    Entä he, esim. valtion korvaamattomat, ketjutetuissa määräaikaisissa työsuhteissa olevat, virkailijat, joilla ei ole niin VES:ä kuin edes TES:ä?
    Valtio voisi aloittaa omasta pesästä ensin antamalla oikeutta ja yhdenvertaisuutta!

  • ahne

    ”Aidosti uskon, että työntekijöillä olisi monta kertaa paremmat oltavat, jos työn ehdot olisi sovittu paikallisesti. Ay-pomot tietysti pelottelevat toisin päin, koska pelkäävät valtansa puolesta.”

    Aikoinaan eräässä savolaisessa firmassa vein tuntilappuja konttorin puolelle.Emäntä istui toisella puolella pöytää ja isäntä toisella.Pistin laput pöydälle,emäntä kysyi että pitäisikö näistä vielä jotain maksaakin!?Kuin kerjuulla olisi ollut,ei ikinä siihen eikä muuhunkaan pikkuporvarin firmaan!
    Paikallista sopimista?

  • Niinnoeekäkun

    No ne nämä päättäjäveljet, jotka hakevat ensin kuuluisuutta muilla ei ihan järkevillä tavoilla, ovatkin tietävinään jotain tämän päivän työelämästä.

    Tämäkin yrittäjä tainnut jonkun verran käyttää bisneksiin muuta kun omaa rahaa.
    No sitten viisaana huudellaan toisten rahankäytöstä, ja verottamisesta. Pellejä kaikki.

  • rehellisyyttä

    Hyvä kun Harkimo puhuu asiat niin kuin ne on..

  • Mamma

    Hjallis puhuu oikeasti asiaa, mies on todella viisas ja fiksu. Hänellä on paljon annettavaa Suomen kansalle ja politiikalle. Häntä kannattaa seurata ja kuunnella.

  • Luksan Kalle

    Katsokaa, millaiset palatsit näillä järjestöillä on, kun ovat saaneet rakentaa ne verovähennysoikeuden turvin. Nekin rahat on hankittu sillä, kun työnantajat ja yrittäjät ylläpitävät tuottavaa taloudellista toimintaa ja ottavat joka kerta yrittäjäriskin tässä muullakin, kuin työvoiman kautta tulevalla riskillä.

  • Jpuhe

    Tuleeko konkka suomi oylle? Laskisiko joku fiksu analyytikko milloin suomen lainakorot nousee yli sietokyvyn. Arvaus 2025? Ja ennen kaikkea mitä silloin tapahtuu. Kreikanko malliin-sori ei makseta. Dataa laskelmaa ja tapahtumasnenaariota varten on riittävästi.

  • Takakonttipöljä

    Uskomatonta toi teollisuusliiton pj:n rahan ahneus.

    Ei tarvii mennä kuin Kuopion naapurikaupunkiin, siellä kaupungin hallituksen puheenjohtaja lietsoo lakkoja, haitaten kaupungin kehittymistä. Samalla kuitenkin valmis matkustelemaan kaupungin varoilla, paikallisten liikemiesten kanssa.

    Säälittää noi liittojen jäsenet, joita nämä härskit liittojen työntekijät käyttävät pelinappuloina ja laittavat vielä duunarit maksavamaan leikit!

Kommentointi on suljettu.