Lajit samalle viivalle

Urheilu on pohjimmiltaan iloista leikkiä, mutta samalla se on myös voimakas kulttuurinen liima yhteiskunnallemme.
Suomeksi sanottuna: olemme urheiluhullua kansaa. Siltä ainakin näyttää, kun katsoo esimerkiksi jääkiekon nuorten MM-kisojen katsojamääriä.

Siksi rohkenen tarttua sinänsä pieneen, mutta kiinnostavaan kysymykseen: Miksi urheilutoimittajat saavat valita vuoden urheilijan vuodesta toiseen, eikä kansalla ole valintaan osaa eikä arpaa?
Jonkun pitäisi kyllä yrittää puuttua asiaan. Jos urheilua seuraavat ihmiset päättäisivät yhdessä voittajasta, saataisiin ihan eri tuloksia.

Olen tietysti vähän jäävi sanomaan tällaisia mielipiteitä. Pakko tunnustaa, että vieläkin muistan harmistukseni ensimmäisen maailmanympäripurjehdukseni jälkimainingeissa.
En pärjännyt Vuoden urheilija -äänestyksessä ollenkaan.
Ja miksi olisinkaan: eihän purjehdus ollut silloin toimittajien mielestä edes urheilua!
Muistan hyvin, kun Päivi Alafrantti valittiin vuoden urheilijaksi Jari Kurrin nenän edestä. Se oli mielestäni skandaali!

Samalla se oli vahva todiste siitä, että urheilutoimittajat rakastavat vain perinteisiä lajeja. Tänä vuonna valittiin Tero Pitkämäki.
Ei se nyt mikään varsinainen vääryys ole, mutta mies valittiin kolmannen kerran ja pronssin kautta…
Esimerkiksi Roope Tonteri ja Jenna Laukkanen voittivat jotain lajeissa, joita sentään harrastetaan moninkertaisesti enemmän kuin keihäänheittoa.

Tietysti jotkut lehdet järjestivät omia lukijaäänestyksiään, ja niissä olivatkin ihan eri nimet huipulla.
Jos urheilutoimittajat olisivat järkeviä, he muuttaisivat systeemiä siten, että yleisö voisi olla mukana äänestämässä.
Median kuluttajat maksavat kuitenkin myös toimittajien palkat, joten kyllä heidän pitää olla mukana päättämässä kuka on vuoden urheilija.
Ovatko urheilutoimittajat jotenkin vanhanaikaisia vai mikä on se syy, että omasta vallasta halutaan pitää kiinni?

Jos näin ei tapahdu, mielestäni pitää kohta harkita kilpailevaa Vuoden urheilija -palkintoa.
Se olisi sellainen, jossa joku pieni porukka ei päättäisi mikä on urheilua ja mikä ei. Maailma muuttuu, lajit monimuotoistuvat ja koko ajan keksitään uusia tapoja liikuttaa ja kilpailuttaa ihmiskehoa.
Eikö tässä maailman ajassa olisi järkevintä antaa ihmisten itsensä päättää, mikä on heidän mielestään urheilua?
Voisimme yksinkertaisesti päättäisi arvostaa kaikkia lajeja, joissa ihmiset näkevät vuosia vaivaa yltääkseen yhä parempiin suorituksiin.

Sillä muuten käy niin, että kukaan ei kohta muista keihäänheiton kaltaista antiikkista marginaalilajia. En minä sitäkään halua, se on jalo laji ja hienoa kilvoittelua.
Mutta niin ovat autourheilu ja lumilautailukin.

Kirjoittaja Hjallis Harkimo on kansanedustaja (kok.) ja liikemies.

Kommentit

  • Samu

    Kolmas kilpaileva palkinto jossa kysytään urheilijoilta itseltään?

  • JoneR

    Kannattaa muistaa, että Tonterin lajissa parhaat kilpailivat MM-kisojen aikana ihan muualla. Tonteri ei kuulunut omassa lajissaan (marginaalilaji) maailman top-10-urheilijoihin. Tonterin valinta olisi ollut katastrofi ja kertonut karua kieltään urheilutoimittajien ammattitaidosta.

    Jenna Laukkasen voitto tuli lyhyen radan kisoissa. Laukkanen ei kuulu omassa lajissaan maailman top20-urheilijoihin. Ei mitään asiaa vuoden urheilijaksi.

  • Aapeli

    Olen Hjalliksen kanssa samaa mieltä. Jotain tarttis tehrä, muuten menee mielenkiinto !

  • lehtola

    Jallis taitaa olla tässä asiassa jäävä ja lapsenuskoinen. Kyllä nykymuotoinen valintasysteemi aiheuttaa kaikkein vähiten jälkipuintia.
    Tästä gaalasta voisi karsia turhat rönsyt ja vouhottamiset pois. Henkilökohtaisesti en ole kyseistä vouhotusta katsonut enää vuosiin.

  • samuli

    Täyttä asiaa! Jotain pitää tehdä!

    Miten Pitkämäen pronssi oli noin paljon arvokkaampi kuin Wahlstromin MM-kulta!!? Entä miten Mäkäräisen huikea pronssi kotikisoissa kaikkien vaikeuksien jälkeen ja lisäksi maailman cupin voitto olivat ”huonompi” suoritus kuin Pitkämäen pronssi?

    Jos yleisö olisi saanut ääestää olisi Kaisa voittanut tittelin! Näkihän sen vuoden sykähdyttävimmästä hetkestä!

  • Arja Hakala

    Urheilulajit ja vammaisurheilijatkin samalle lähtöviivalle ja nimenomaan yleisöäänestyksen tulos on ratkaisevin.

  • powerlifter

    Hjallis, olet taas tärkeää asiaa nostamassa keskusteluun joista kiitos. Esimerkiksi useita nuorten maailmanennätyksiä tehnyttä naisurheilijaa ei noteerattu lainkaan. Jos teet maailmanennätyksiä maailmanlaajuisesti harrastetussa lajissa, se on kyllä jotain mitattavaa ja merkittävää.

  • Mika

    Kyllähän Pitkämäen kaudessa timanttiliigan voitto oli paljon kovempi suoritus kuin MM-pronssi. Tällaisen palkinnon jakaminen on lähes aina mahdotonta. Lajien vertailu ei ole mitenkään mahdollista. Jos meillä olisi maailmanmestari perhosuinnissa, ratapyöräilyssä, kolmiloikassa ja telinevoimistelussa, kuka olisi paras urheilija. Täysin mahdottomia arvioida.

    Jos harrastajamäärä on kriteeri, niin formulakuski ei tulisi koskaan valituksi. Jos kriteeri on se, että lajia pitää harrastaa kaikilla viidellä mantereella, muuten se ei ole laajasti harrastettu, niin vielä vähemmäksi jää vaihtoehdot.

    Miksi kukaan ei ole ehdottanut Aleksi Jallia? Silloin ei oltaisi vanhanaikaisia.

Kommentointi on suljettu.