Lapselle jokainen isä on sankari

Siinä me istuimme koko perhe isän ympärillä. Pian isä kuolisi, minä hetkenä hyvänsä.
Tunnelma oli samaan aikaan epätodellinen ja täysin totta.
Jokainen meistä katseli sängyssä hitaasti hiipuvaa isää omien kokemustensa kautta. Minulle hän oli ennen kaikkea esimerkki ihmisestä, joka katsoi aina valoon.
Hän ei jäänyt synkistelemään, vaikka joku hänen rahoittamistaan elokuvista tuottikin tappiota ja vei rahat. Perhe eli sitten vähän niukemmin, mutta isä meni jo uutta kohti.
Syöpä oli nujertanut isää, sankariani, jo pitkään. Lopulta tuli aika, jolloin hänelle lankesi ikuisempi valo. Perheensä keskellä isä hengitti viimeisen kerran ja kuoli. Vähänpä tiesin, kuinka suuri isku tuo hetki tulisi olemaan.

Itken tätäkin kirjoittaessani.
En pelkästään surua, vaan myös iloa niistä hetkistä, jotka isän kanssa sain kokea. Hän oli lähellä minua koko elämäni. Hän kuljetti minua kuvausreissuillaan ja sainpa työpaikankin klaffipoikana kahdessa suomalaisessa elokuvassa.
Harrastuksissani isä kulki aina mukana. Purjehduksesta hän ei ymmärtänyt mitään, mutta seurasi rannalta kiikareilla touhujani ja kannusti.
Isä oli reilu myös ystäville ja tuttaville. Tarina kertoo, että häneltä kannatti lainata rahaa, koska hän ei koskaan kysellyt sitä takaisin. Eipä siis ihme, että äiti hoiti meillä aina kaikki raha-asiat…

Tämän kaiken sanottuani voitte varmaan ymmärtää, että puhun paljon omista pojistani. Haluan täyttää isäni saappaat.
Olen tietysti täysillä mukana työelämässä ja politiikassa, mutta se on lopulta toissijaista. Nykyään elämäni ainoa päämäärä on lapsieni onnellisuus. Kaiken tämän maallisen hosottamisen rinnalla toivoisin vain, että kuolemani jälkeen poikani arvostaisivat minua yhtä paljon kuin minä isääni.
Siksi vietän heidän kanssaan aikaa mahdollisimman paljon ja yritän olla läsnä – enkä silti olisi osannut kuvitella kuinka suuresti olen ikävöinyt tänä syksynä Floridassa opiskelut aloittanutta Leo-poikaani! Onpa nyt myös ensimmäinen isänpäivä, kun emme ole kaikki yhdessä sitä viettämässä.

Isyys on mahtava ja hirveä asia. Se tuo samaan aikaan ihanaa sisältöä ja raskasta vastuuta, toisaalta iloa ja toisaalta huolta asioista, joihin ei kaikkiin itse pysty vaikuttamaan. En silti osaisi kuvitella elämää ilman poikiani.
Ja jos jotain isäinpäivänä saa toivoa, niin sitä, että mahdollisimman monella isällä olisi aikaa pysähtyä tänään, katsoa lastaan silmiin ja kuunnella häntä. Sillä lasten silmissä jokainen isä on sankari. Ei sössitä sitä.

Jätä kommentti

*