Menestykseen ei ole oikotietä

Jännä sinänsä, että tätä täytyy edes sanoa ääneen, mutta tuntuu että on pakko. Jokainen voi menestyä, mutta se vaatii sitoutumista ja perslihaksia. Menestyksellä en tarkoita sitä, että voittaa maailmanmestaruuden tai tienaa paljon rahaa. Jokaisella on oma skaalansa, mutta siinä on aina mahdollisuus nostaa omaa tulostaan pari pykälää.
Olen oppinut havainnoimalla jotain menestysreseptistä, kun olen toiminut eri urheilijoiden managerina. Heitä on ollut vuosien varrella Kiira Korpi, Teemu Selänne, Jarkko Nieminen, Marcus Grönholm sekä Minea Blomqvist. Kaikki oman alansa ehdottomia huippuja.

Heissä kaikissa on se yhteinen nimittäjä, että he ovat uhranneet kaiken aikansa ja energiansa oman päämääränsä saavuttamiseksi. Heillä on ollut kunnianhimoa ja he ovat olleet määrätietoisia.
Kukaan huippu ei ole saavuttanut mitään ilman yksitoikkoista harjoittelua, sen laadun tarkkaa pohtimista ja kaiken tämän vaatimaa sitoutumista.
Urheilijat tarvitsevat manageria, jotta he saavat keskittyä siihen, mitä he osaavat parhaiten eli urheilla. Sama pätee yrittäjiin: jotta he voivat saavuttaa jotain, pitää heidän keskittyä siihen mitä osaavat ja palkata ihmisiä siihen, missä he eivät itse ole hyviä.

Sama pätee politiikkaan. Sielläkin menestyminen vaatii kovaa työtä ja sitoutumista. Jos ei kokoomuksen uusi puheenjohtaja paneudu työhönsä, kehity koko ajan ja opi uutta, hän ei tule menestymään.
Oikeastaan sama yksinkertainen oppi pätee kaikkeen mitä teemme. Jos haluat työntekijänä päästä eteenpäin, lienee paras lääke paneutuminen, kova työnteko sekä valmius ottaa oppia vastaan.
Kun johtaja johtaa avoimin mielin ja valmiina kehittymään, oppimaan ja sietää siksi kritiikkiäkin, hän todella myös kehittyy. Mutta jos hän ei sitoudu jatkuvaan kehitykseen myös omalla kohdallaan, on hän väärässä paikassa.

Tuntuu, että me kaikki odotamme, että joku toinen saisi Suomen nousuun. Että joku keksisi uuden Nokian tai supercellien menestys riittäisi. Mutta ei se riitä.
Sotien jälkeen tarvittiin ihan jokaista. Saimmeko maamme nousuun siksi, että silloin ei ollut muuta mahdollisuutta kuin osallistua, antaa kaikkensa, oppia ja kehittyä jos halusi läheisilleen parempaa tulevaisuutta? Olemmeko nykyään liian mukavuudenhaluisia?
Ei se tietysti aina riitä, että antaa kaikkensa ja tekee täysillä. Olen aina yrittänyt toimia niin projekteissani, mutta silti on menty välillä metsään ja kovaa. Mutta vaikka asiat ovat menneet päin mäntyä, on jälkikäteen ollut helppo hengittää: ainakin annoin kaikkeni.
Nyt on tiukka paikka Suomella. Meidän on pakko panna kaikki likoon, paneutua siihen mitä teemme ja antaa kaikkemme.
Ennen kaikkea meidän pitää lopettaa valittaminen. Ja tämäkin koskee kaikkia!

Kommentit

  • Mummo-59

    Epäkohtien, epärehellisyyden, ahneuden ja tavan kansasta viis veisaavien päättäjien toimien esille tuominen EI OLE valittamista. Röyhkeydelläkin on rajansa. Kansaa kuppaamalla ei mitään tapahdu. Kansa nostaa Suomen nousuun, mutta ei rahoita enää ahneiden ”kansanedustajien” loputtomia tyhmyyksiä.

  • Kimmo Katavisto

    Kimmo Katavisto.
    Kansanedustajat ovat poliittiikkojen ja valtaa pitävien polittisen eliitin edustajia jossa he tekevät sen työn joka on likaista työtä miksi kansa uskoo edustajien puheita, nämä äänestäjät ovat kuin WINCAPITAN sijoittajat jotka uskoi 400% voittoihin, kansanedustaja lupaa myös 400% voittoa mutta edustaja sanookin että se pitää maksaa viime kädessä omasta pussista. Mutta olemmehan me Suomalaiset heinähattu kansaa.

Jätä kommentti

*