Miten pilvilinnat romahtavat?

Donald Trumpista tuli presidentti, vaikka kukaan ei tiennyt hänen linjojaan oikeastaan mistään. Vahva karaktääri ja suuret puheet muutoksesta riittivät. Nyt on kulunut sata päivää Trumpin valtaa. Vieläkään, kolmen kuukauden jälkeen ei kukaan tiedä mitä mieltä hän oikeasti on esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tai monesta muusta asiasta. Trumpin hahmo oli niin uusi, että se riitti ihmisille: monelle Trumpia äänestäneelle tuli varmasti tunne, että viimein tulee joku tuore hahmo, joka uskaltaa asettua politiikassa vuosikymmeniä pulskistuneiden vallakkaiden ja rahakkaiden sukujen valtaa vastaan.

 

Samaa henkeä on nähtävissä myös Ranskan presidentinvaaleissa. 39-vuotias Emmanuel Macron on nousemassa viikonloppuna Ranskan presidentiksi. Jos tarkkoja ollaan, niin hänen linjastaan ei tiedetä myöskään kovin paljon. Eikä sitä linjaa varsinkaan ole koskaan testattu äänestäjillä: Macronia ei ole vielä ikinä valittu vaaleilla mihinkään poliittiseen luottamustoimeen.

Toki osataan sanoa, että Macron on ”liberaali” ja myös ”eurooppamielinen” – näinä monimutkaisina aikoina tuollaiset yläkäsitteet eivät kerro vielä mitään niistä valinnoista, joita Macron erilaisissa päätöstilanteissa tulisi tekemään. Eikä Macron tietenkään niitä konkreettisesti paljasta – jos ihmiset tietäisivät ne, häntä ei ehkä valittaisi. Mutta Macron, niin kuin Trumpkin, luo toivoa ihmisiin puhumalla ympäripyöreitä, jotka miellyttävät äänestäjiä.

 

Tämä sama trendi on valloillaan myös Suomessa. Vihreät lupaavat kaikille kaikkea, ilman että kukaan tietää miten ne toteutetaan ja rahoitetaan. Vihreän kuplan avulla luotiin kuitenkin sellaista uskoa ihmisiin, että puolueelle tuli hyvä äänisaalis.

Toivoa luodaan myös perussuomalaisten puheenjohtajakisassa. Halla-aho on kertonut mielipiteensä, joista ainoa selkeä oli se, että jos hänestä tulee puheenjohtaja, Soini ei saa jäädä ministeriksi eikä Halla-aho sille paikalle halua. Sitä ei tiedetä, haluaako Halla-aho pitää puolueensa hallituksessa – tai mitään muutakaan konkreettista. Halla-aho on EU-vastainen, mutta hän ei halua kansanäänestystä. Terho taas on EU-vastainen ja haluaa kansanäänestyksen, mutta hän taas ei tiedä koska. Näistä pyörittelyistä näkee, että kumpikaan ei uskalla sanoa oikein mitään, vaan hekin haluavat luoda toivoa kannattajilleen.

 

Politiikassa on aina ollut jargonia, mutta nyt tuntuu, että se on päässyt todella valloilleen. Joka puolella puhutaan paljon mutta sanotaan vähän, jotta pystyttäisiin kosiskelemaan mahdollisimman suurta massaa eikä kukaan loukkaantuisi. Näin kerätty suosio tietysti yleensä romahtaa, kun sama taho nousee valtaan. Ja kun menossa on alamäki, niin silloin vasta ei uskalletakaan tehdä päätöksiä, jotka voisivat olla jollekin kielteisiä.

Tämä kaikki on todella epämiellyttävää. Ei taloutta eikä maata voi johtaa näin. En tiedä mihin tämä pilvilinnojen pelokas rakentelu johtaa, mutta tuskin kovin hyvään. Täytyy vain toivoa, että pilvilinna romahtaa pehmeästi.

Kommentit

  • ap

    Niin se on, että tunteet ihmistä liikuttavat eikä järki niinkään, vaikka sen mukaan vannotaan.

  • NoGo

    “Ei taloutta eikä maata voi johtaa näin.” – No, sano se Sipilälle.

  • Maikki

    Puolueita, on maan pienuuteen nähden liikaa. Kaikkien arvot liippaavat läheltä toisiaan. Kaikille ovat ympäristöasiat, lapsiasiat, koulutusasiat, vanhukset ja työllisyys tärkeitä. Vai onko?

Jätä kommentti

*