Mutta jos sodat vain katoaisivat!

Kukaan ei tietysti kannata sotaa, mutta sen vastustaminen puhtaalla naiiviudella on mitä sietämättömintä populismia. Eräs nimeltä mainitsematon suomalainen vihreä puolue siteeraa suomalaista asevelvollisuutta käsitelleessä linjauksessaan Sunzin Sodankäynnin taito -teoksen klassista lausetta:
”Erinomaisinta ei ole sata taistelua ja sata voittoa, vaan vihollisen kukistaminen taistelutta.”
Se on tietysti viisas ajatus, mutta moisen ideologisen selkärannan ottaminen maanpuolustukseen näinä aikoina on vastuun pakoilua.

Vihreiden mukaan ”asevelvollisuutta on uudistettava valikoivan asevelvollisuuden suuntaan ja pitkän aikavälin tavoitteena on asepalveluksen täysi vapaaehtoisuus.”
Se on jatkoa vihreiden vuoden 2010 linjaukselle, jonka mukaan ”Puolustusvoimien mitoitus ja valmiudet on sovitettava vastaamaan uhkakuvien ja sodankäynnin muutoksia nykyistä paremmin. Nykyisen laajuisen asevelvollisuuden ylläpito ei ole enää tarkoituksenmukaista.
Ruotsissa oli tuolloin siirrytty palkka-armeijaan, mutta muutamassa vuodessa tuuli on sielläkin kääntynyt.
Asevelvollisuutta haikaillaan takaisin, koska palkka-armeija laatuun ja kykyyn toimia on petytty. Lisäksi maailmanpoliittiset jännitteet ovat tuoneet oman lisäpaineensa.

Mutta nämäkään muutokset eivät saa vihreitä muuttamaan virallisia, kovin kauniita linjauksiaan.
On totta, että Suomella ei tällä hetkellä mielestäni ole mitään sotilaallista uhkaa, enkä pidä esimerkiksi Natoon liittymistä oikeana ratkaisuna. Suomi on puolueeton maa, joka on hyvä asia.
Meillä on puolustusvoimat, jossa tällä hetkellä on palveluksessa noin 30 000 asevelvollista. Sodan ajan vahvuus on 230 000 henkeä ja reservissä vielä 900 000.
Meidän vahvuutemme on iso armeija, jolla Suomea puolustetaan.  Ruotsin 30 000 hengen palkka-armeijalla ja 20 000:n reservillä ei sen kokoista maata puolusteta.

On upeaa, jos pystymme kukistamaan vihollisemme ja estämään sodat taistelutta.
Mutta on typerää, jos emme valmistaudu siihen mahdollisuuteen, etteivät tuhansien vuosien takaiset sotaopit toimi.

Kommentit

  • Kari Tapio Laine-Rosten

    Putinin Venäjä on Suomella mahdollisuus EI vihollinen.
    Jos joku ei ole tajunnut niin Nykyinen hallintojärjestelmä on erään tahon armeliaisuuden vuoksi vielä viikon pari hoitamassa asioita. Sitten aloitetaan hallittu muutos. Tullaan asettamaan valtankunnanoikeus, joka käsittelee tuhansia poliittikkoja, tuhansia pankkiireja, jne. Kokonaismäärä tulee olemaan jossain 200.000 – 300.000 tuhannen oikeudenkäynnin luokkaa. Kuolemantuomioita tulee jokunen tuhat. Mutta tavallisella kansalaisella, joka on vähän kusettanut verottajaa ja pikkasen ottanut yhteen poliiisin kanssa ja sillee ei ole mitään huolta. Suomi tulee kukoistamaan. Ai minkä vuoksi ? Sen takia että Jumala pitää Suomesta…

    Kari
    0400 480 273
    Hiidenmäenkuja 15
    03100 NUMMELA
    SUOMI SAATANA !
    vihtisaint@gmail.com
    Betonityöntekijä Parma-Consolis Nummela

Jätä kommentti

*