Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Näytelmästä jäi paha maku

No niin. Politiikan kummat viikot ovat jatkuneet, enkä nyt tarkoita niinkään viime aikojen erikoisia sattumuksia ja juonenkäänteitä, vaan politiikkaan pesiytyneitä toimintatapoja, joita minun on välillä todella vaikea ymmärtää.
Viime viikollahan meillä oli hallituskriisi, joka oli hallituskriisi kaikille muille paitsi Soinille, Orpolle ja Sipilälle. He tiesivät koko ajan, että kyse on vain silmänlumeesta. Tästä seurasi sentään jotain hyvää: saimme toimintakykyisen halllituksen.

Sitä minä en ymmärrä, miksi syntyneellä uudella ”puolueella” on sama määrä ministereitä kuin ennen, vaikka kansanedustajien määrä ryhmässä melkein puolittui. Jos ajatusleikkinä kuvittelemme, että Uusi vaihtoehto saisi vaaleissa puolet perussuomalaisille gallupeissa luvatuista ääniosuuksista, sillä olisi 8–10 kansanedustajaa – melkein joka toinen ministerinä!

Miksi siis näin? ”Kuuluu diiliin”, minulle sanottiin. Eikä nyt – eikä yleensäkään – ole kysymys mistään sellaisesta, että kokoomuksen kaikki kansanedustajat pohtisivat yhdessä, mitä nyt kannattaisi tehdä. Ei, sellaista politiikan tekeminen ei ole.
Jos joku kuvittelee, että puolueen eduskuntaryhmällä on jonkinlaista valtaa, se kannattaa unohtaa nyt. Oikeasti puolueen puheenjohtaja avustajineen tekee isot päätökset, nämä syötetään ministereille ja eduskuntaryhmän puheenjohtajille – ja näin pikku hiljaa tieto päätöksistä valuu kansanedustajille, kun eduskuntaryhmä kumileimasimena hyväksyy päätökset. Saattavat he joutua lukemaan puolueensa isoista päätöksistä vasta lehdestäkin.

Viime viikon näytelmästä jäi minulle paha maku. En näköjään vieläkään ymmärrä politiikkaa.
Aika monta syötyä sanaa ja puolitotuutta ehdimme kuulla, kun kaikki vain ”aavistelivat”, että jotain on tekeillä. Höpöhöpöä. Hyvin suunniteltu oli taas puoliksi tehty.
Tämä sotku vähentää taas politiikan uskottavuutta. Mutta näin tehtiin, koska kaikki yhtäkkiä säälivät Timo Soinia Jussi Halla-ahon saatua voiton. Ymmärrän motiivit, mutta tuskin missään muualla saa tehdä näin likaisia diilejä kuin politiikassa.

Kommentit

  • Hjhjhj

    En vähästä järkyty, niain paljon olen nähnyt tässä elämässä. Mutta tämä suhmurointi on todella vetänyt apeaksi. Todellakin meillä on päättäjät, jotka silmät kirkkaina puhuvat arvoista ja järkyttyvät kansalaisten ärhentelyistä nettifoorumeilla, mutta toimivat röyhkeästi, salamyhkäisesti ja demokratiaa halveksien. Päämääränä lähinnä oma menestys ja ura sekä hyvien veljien bisnekset. Kyllä on ripille ja synninpäästölle tarvetta.

  • MMoore

    Hjallis puhuu asiaa. Miettikääpä, jos jossain yrityksessä markkinaosuus olisi romahtanut alle puoleen (kuten PerSujen kannatus yli 20 prosentista alle 9 prosenttiin), varmasti koko johtoryhmä olisi lähtenyt vaihtoon.

    Nyt lehdissä kirjoitetaan, että olisi pitänyt jättää epäonnistuneelle johdolle jotain varapuheenjohtajien pestejä tms. Miksi ihmeessä? Jos hommat ei ole hoituneet kunnolla, johto vaihdetaan, paitsi Pohjois-Koreassa.

  • Kerttuli

    Menikö Harkimon oma nimitys pm Sipilän ystävänä Veikkauksen hallitukseen kaikkien eettisesti kestävien sääntöjen mukaan? Kannattaa kuitenkin se oma toiminta – ainakin miltä se ulospäin on näyttänyt – muistaa ennenkuin kovin kritisoi olevansa itse tietämättömyyden uhri ja ryhmänsä kumileimasin.

    • kansantaiteilia

      jos mies puhuu logissaan täyttä asiaa niin miksi haluat vesittää erittäin oleelllisen asian mistä hän puhuu?
      Jos kaveri olisi ns. kiitoll.suudenvelassa nimittäjilleen, niin uskaltaa silti aiheesta kritisoida heitä.
      Näin ei tekisi broileripolitiikko.
      pitää nostaa hattua koska puhuu todellakin tässä asiaa.

  • Hallintarekisteröitsijä

    Harkimo on ollut monessa asiassa “sydämellä” mukana, kuten YLEn dokumentti “Hanko vuonna 0” muistuttaa.

    Toivoisin, että hän siirtyisi Jenkkilän kiinteistömarkkinoille näyttämään osaamistaan ja tekemään Amerikkaa suureksi jälleen.

  • Sudeettisavolainen sutjake

    On tietysti rehellistä sanoa, ettei ymmärrä, pisteet siitä.

    Tämä “hallitusremontti” oli kuitenkin hyvin ymmärrettävä ja perusteellisesti pohdittu poliittinen manööveri, politiikan mestarityö. Keskusta pelkäsi uusia vaaleja ja perussuomalaisista irronnut ryhmä ajautumista oppositioon Halla-ahon katveeseen. Kokoomus ei pelännyt, vaan korjasi tästä sadon.

    Pitää muistaa, että hallitusohjelma on tehty ja sitä on jo toteutettu kahden vuoden ajan. Loppukausi on pelkkää toteutuksen viimeistelyä ja vapaalla rullaamista vaaleihin. Ministeripostien muuttaminen tässä vaiheessa tuskin vaikuttaisi juuri mihinkään.

    Kokoomukselle tärkeät asiat etenevät kuitenkin nyt helpommin, kun kumppaneina on kaksi uusia vaaleja pelkäävää hallituskumppania. Soten valinnanvapaus ja alkoholiuudistus etenevät nyt sutjakkaammin. Keskusta maksaa maakuntauudistuksen etenemisen hintaa kokoomukselle entistäkin nöyrempänä.

    Hjallis voisi harrastaa nyt purjehdusta rauhallisin mielin.

    • Hjhjhj

      Kokoomuksella oli ihan omat pelon aiheensa, vaarassa hallituksen kaatuessa olisi ollut soten valinnan vapaus, joka takaa yksityisten terveydenhuoltofirmojen kuppauksen suoraan suomalaisten verorahoista.

      • Sdeepee

        Tässä on syy miksi Orpo teki kaikkensa, että omat rahoittajat saavat vielä rahansa. Tosiasia on, että vain Kepulit ja 20 loikkaria tukevat Kokoomusta tässä Suomen suurimmassa puhalluksessa.

  • Verneri Vilmunen

    Oikeusministerin homma annettiin jo hyvissä ajoin Kokoomukselle, ettei soinilaisille olisi jäänyt liian vaikutusvaltaisia salkkuja nyt ilmi tulleessa tilanteessa.
    Jotta sellaista demokratiaa..

  • Make-

    Arvostamani tohtori Bengt Holmström sanoi keväällä, että Sotessa ja myös Maakuntahallinnossa olisi pitänyt edetä askel kerrallaan, kuin aikanaan Peruskoulun tulossa.
    – Minä haluaisin joskus oikeasti ja sensuroimattomana kuulla mitä mieltä “rivikansanedustaja” Hjallis Harkimo on Sipilän hallituksen ”Kepulle Maakuntahallinto ja Kokoomukselle Sotehallinto” kokonaispaketista.
    Onko liikkeenjohtokokemusta omaavan Hjalliksen mielestä tuo hallintohimmeli Suomelle
    a) Tarpeellinen b) Kilpailukykyinen ja c) Toimiva kokonaisuus??

  • Savonukko

    Hieno kirjoitus Hjallis.

    Nyt oikein syvä kumarrus – ensimmäinen suoraselkäinen poliitikon kirjoitus !

    Sääli vaan, että hallituksen toimintakyky on vain 2 vuotta sitten tulee uusi eduskunta ja uusi hallitus jolla on ihan toiset arvot ja kaikki muutokset palautuu !

    Hyvää Tässä Sipilän ja Soinin kähminnästä on että jatkossa mm. maataloustuet tulee merkittävästi vähenemään ellei häviämään kokonaan ! Äänestäjät osaavat valita Seuraavaksi vain rehellisiä asioista päättämään !

  • ValonSoturi

    Hyvinhän sinä tunnut politiikkaa ymmärtävän, ainakin kun tarkastelee sitä miten sait itsesi suhmuroitua Veikkauksen hallitukseen.

  • lol

    Ja ajatteleppa hallituksen tulevaisuutta. Hallituksella on todella pieni enemmintö eduskunnassa ja siellä on tuo pieni ryhmä, jolla ei taida enää olla tulevaisuutta politiikassa tän tempun jälkeen. Ne voi kiristää hallitusta ihan niin paljon kun kehtaavat seuraavat 2 vuotta :-). En tiedä onko niillä älyä ja munaa tuohon, mutta jos on niin te otatte pelkkiä tiedotteita niiltä vastaan :-).

Jätä kommentti

*