Niin tyhmä en ole, etten ymmärtäisi työntekijöiden arvoa

Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta maailma ei ole mustavalkoinen.
Me työnantajat emme mieti kaiken aikaa keinoa riistää työntekijöitä. Ei siinä olisi mitään järkeä. Huonosti voivat työntekijät eivät mitenkään edistä yrityksen etua.
Sitä paitsi meillä kaikilla on satoja ystäviä ja kavereita, jotka ovat jonkun palkkalistoilla. Ymmärrämme hyvin myös heidän ajatuksiaan ja kannamme ystävistämme ja heidän eduistaan huolta.

Haluan muistuttaa tästä, sillä kovin usein ay-liikkeen asemaan ja toimintatapoihin kohdistuneesta kritiikistäni vedetään sellainen johtopäätös, että olisin jotenkin kategorisesti työntekijöitä vastaan.
Se on täysin väärä johtopäätös. Näin ei todellakaan ole.
Sen sijaan uskon, että maailman muuttuessa tarvitsemme uuteen aikaan sopivia tapoja tehdä päätöksiä ja järjestää työmarkkinamme. Kun teemme sen oikein, siitä hyötyvät sekä yritysten omistajat että niiden työntekijät.

Ensinnäkin: jos saamme taloutemme toimimaan hyvin, meillä on mahdollisuuksia laskea pientuloisten verotusta ja lyhentää leipäjonoja.
Saman voisi sanoa yrityksistä: jos yritykset menestyvät, niiden on mahdollista palkata uusia ihmisiä ja helpompi maksaa työntekijöille parempaa palkaa, joka motivoi työntekijöitä yhä parempaan työhön.
Ammattiyhdistysliike perustettiin ihan syystäkin. Pääoman valta oli suuri, ja työntekijöitä piti puolustaa silloisia patruunoita vastaan. Taistelu muuttui yhteistyöksi, koska yhteisiä etuja oli.
Tänä päivänä maailma digitalisoituu. Keinoälyn ja jaetun digitaalisen verkon maailmassa teollisen ajan yhteiset palkankorotukset ja sen sellaiset eivät toimi – varsinkaan kun meillä on iso joukko työmarkkinoilta syrjäytyneitä, joiden työllistämistä jäykät työehtomme estävät.

Työntekijöistä sen sijaan joudutaan jopa taistelemaan.
Työntekijöitä on motivoitava ja koulutettava. Se tarkoittaa, että työnantaja ei voi kohdella työntekijöitään miten sattuu.
Voin olla yksinkertainen, mutta en niin tyhmä, etten ymmärtäisi työntekijöiden tärkeyttä ja arvoa.
Mutta ammattiyhdistysliikkeen valta ei ole enää edes kaikkien työntekijöiden etu. Toki johtajat yrittävät näin väittää, koska heidän valtansa ja palkkansa riippuvat jäsenistöstä. Uskon, että moni kuuluu liittoon tavan ja työttömyysturvan vuoksi – vaikka samaan aikaan ylin johto varmistaa ensin oman valtansa ja sitten miettii liittojen tai työmarkkinoiden ulkopuolisia pieniä ihmisiä. Voi hyvin kysyä, saavatko ihmiset rahoilleen vastinetta.

Tarvitsemme joustavammat työmarkkinat. Siksi esimerkiksi irtisanomissuojaa pitää muuttaa – ei sen vuoksi, että työnantajat haluaisivat antaa potkut kaikille mahdollisille. Tästä on vaan yksi tie ulos: ay-liikkeen valta on murrettava. Se on myös työntekijöiden etu.

Kommentit

  • Jonne

    Ammattiyhdistysten toimintatapa muuttuu sitten kun niiden 2 000 000 000 jäsentä niin haluavat. Ei sitten kun Harkimo ja muut liikemiehet haluavat.

    Hämmästyttävää, kuinka Harkimo ja kaltaisensa jatkuvasti puhuvat työmarkkinoiden jäykkyydestä ja vaativat mm irtisanomisien helpottamista, vaikka keväällä OECD totesi Suomen työmarkkinat yhdeksi joustavimmista. Noh, etkä faktat eivät ole tarpeen silloin kun tehdään bisnestä…

  • Ei näytä lupaavalle

    Olen lukenut jostain että yrityksissä joissa on tulehtunut ilmapiiri, tuottavuus kärsii ja lopulta se näkyy viivan alla. Julkisella puolella näitä työpaikkoja ongelmineen on usein tiedotusvälineissä esillä, mutta nämähän eivät voi mennä konkkaan. Yksi näkökulma pitäisi myös ottaa huomioon, eli mitä kaikkia seurauksia on pitkään jatkuneesta tulehtuneesta yhteiskunnallisesta ilmapiiristä? En ole ainakaan itse kokenut että kukaan yrittäisi parantaa sitä vaan päinvastoin – Suomessa on varovaisesti arvioiden puolimiljoonaa vajaatyöllistä (hyvin koulutettua, kielitaitoista) mutta tästä huolimatta halutaan tuoda lisää “työvoimaa” ulkomailta. Voisiko sitä siis paljon selvemmin sanoa: teistä suomalaisista ei ole mihinkään, korkeintaan ilmaiseksi voidaan ottaa. Tämä oli vain yksi hieman kärjistetty esimerkki, niitä ongelmia on lukuisia muitakin. Näistä lähtökohdista ja nykyisillä johtajilla jotka ilmeisesti ymmärtävät vain numeroita ja pakottamista (omat taskut täynnä), sitä tsemppifiilistä voi olla vaikeaa saada valloilleen?

  • Ennenoliparemmin

    Hyviä kommentteja edellä. Nykyisen hallituksen pienituloisia kohtaan tekemät päätökset viimeaikoina, esim. julkisella puolella, eivät tue Harkimon näkemyksiä. Läheinen julkisella töissä,jossa koko ajan työpaikalla heikennyksiä,jotka ovat johtaneet jaksamis-ongelmiin. Työtaakkaa ja vastuuta lisätty ,kysymättä työntekijän resursseja..
    Jos politiika jatkuu nykyisenlaisena, katson että ay-liikettä tarvitaan entistä enemmän.
    Verrataan aina miten toimitaan esim. Saksassa ja muualla euroopassa, mutta esim. Saksassa köyhyys lisäntynyt voimakkaasti. Suomi havittelee samalle tielle.
    Ja kun artikkelin kirjoittajakin toimii hyväveli verkostossa, josa virkoja ei niin pienipalkkaisia jaetaan.
    Hän ei ole uskottava kommentoimaan ko aiheesta.

  • Timppa

    Perusporvarihallituksen kansanedustajan Hjalliksen soisi jo näkevän meren purjeveneiltä!
    Sopimusyhteiskunta vaatii ja tarvitsee työnantaja- ja työntekijäedustuksen. Ja miksei tulevaisuudessa kolmikanta TUPOakin?!

  • Kimmo

    Hjallis se vaan jaksaa.

    Liitot syypää työttömyyteen, vissiin hän kohta syyttää liittoja huonosta viljasadostakin.

    Jos lukee noita hänen kommentejaan niin ilmeisestikkin hän ajattelee, että “helppo irtisanominen, lisää työvoimaa.” Omituinen lausunto mutta Hjallishan onkin poliitikko/liikemies, joten ………

  • Avoimmuutta asioihin

    Hjallis puhuu asiaa. Mikä ihmeen suljettu maa suomi on?
    Ihan kuin olisimme vielä yya sopimuksen piirissä. Kyllä AY liikkeen pitäisi katsoa laajemmalti, myös lähinaapureiden menettelytapoihin.
    Ainakin pohjolassa olemme ainoa maa joka on devalvoitumattomassa eurossa. Silti meillä on palkansaajien tappioina saavutettuja etuja joita ei maksa kukaan muu, kuin palkansaajat itse kerrottuna kolmella. Netistä ostetaan vaan ulkoa tavaraa, mutta ei suomessa valmistettua. Ruotsissa 8% lomaraha ja sairaskarenssipäivä. Sairasajan palkka 80% pariviikkoa. Sek devalvoituu. Meillä korvataan edut 3 mrd. ulkomaan velalla suomalaisen veronmaksajan piikkiin. Kts. Ostovoimaa suomalaiselle työlle

  • Työnantaja

    Ennen allekirjoita Mr Hjalliksen ajatuksia. Itse edustan työnantajaa, mutta näen, että ammatiliitot tarjoavat työntekijöille turvaa silloin kun sitä oikeasti travitsevat. Ei työntekijää saa jättää kaltaisteni armoille ja vaikka 99 prosenttia meistä on vastuunsa tuntevia ja kantavia, aina joukkoon mahtuu rumaa jälkea tekeviä. Myös työnantajan on helppo toimia, kun pelisäännöt ovat selkeät. Hjalliksen ajama malli toimii Utopiassa, mutta ei yhdessäkään maailmamme valtiossa. Mutta ehkä sadan vuoden päästä me työnantajatkin olemme kasvaneet niin fiksuiksi, että ammattiyhdistysliikkeet voidaan lakkauttaa tarpeettomina. Tekemistä siis vielä riittää meillä työnantajilla.

  • Insinööri

    Ay-liike murrettava ja paikallista sopimista. Eli palataan sinne ajalle jolloin työpaikan portille tultiin aamulla. Ja ehkä päästiin töihin. Jos ei niin huomenna uudelleen.. Pystytään painostaan luottanusmiehiin joilla on oma suku jossain töissä tehtaassa tms. Ihan huuhaa juttuja heittää Hjallis tuossa lopussa..

Jätä kommentti

*