Ovatko sote-lausunnot asiantuntijamoraalin mukaisia?

Vielä marraskuussa 13 sote-asiantuntijaa oli lausunnossaan tätä mieltä: ”Kokonaisuutena uudistuksen tuloksena syntyvä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä on vaikeasti ohjattava. Suomalaiset kokemukset sopimusohjauksesta eivät tue oletusta ohjausmallin tehokkuudesta kustannusten hillinnässä. Taloudellisesti kestävän tuotantotavan hakemiseen maakunnissa tuleekin menemään useita vuosia”.
Nyt sote-asiantuntijoiden kelkat ovat yhtäkkiä kääntyneet.
Esimerkiksi aiemmin uudistusta epäilleet THL:n ylijohtaja Marina Erhola, Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori (ja Terveystaloa omistavan Helsingin Diakonissalaitoksen hallituksen jäsen) Heikki Hiilamo ja Aalto-yliopiston tutkimusjohtaja (ja Terveystalossa vastaanottoa pitävä) Katariina Silander muuttivat mielensä, ja alkoivatkin yhtäkkiä tukea hallituksen esittämää sote-mallia.
Viimeisimmän tiedon mukaan yhdeksän asiantuntijaa on uudistuksen puolella ja neljä sitä vastaan. Näin silti, että tällä välin lakeihin tehdyt muutokset eivät ole niin isoja, että ne vaikuttaisivat uudistuksen rakennemalliin kovin mullistavasti.

Sote-pakettia on kyllä muutettu, mutta lähinnä siten, että siitä on karsittu ne elementit, joilla kolmen miljardin säästöjä oltaisi edes voitu saavuttaa.
Uudistuksessa on luovuttu siitä, että velvoitetaan julkinen sektori yhtiöittämään toimintansa. Yhtiöittäminen taas olisi se tärkein seikka, jolla terveydenhoidon kustannukset saataisiin alas. Se takaisi terveen kilpailun julkisen ja yksityisen puolen välillä.
Pitkään aikaan ei myöskään ole enää puhuttu niistä keinoista, millä taataan myös pienten suomalaisten sote-yritysten pääsy mukaan palveluntarjoajien joukkoon. Kun tämä menetettiin, en ole enää varma, kannattaako uudistusta tehdä, vaikka hallituspuolueiden edustajien pitäisikin sen puolesta äänestää.

Nykyiseen ratkaisuun on päästy yli kymmenen vuoden ajalle venyneen valmistelun lopputuloksena. Siitä huolimatta Erhola ajatteli lokakuussa 2017, että sote-malli on kiireellä tehty ja monimutkaisesti johdettava.
Miten viimeisen viiden kuukauden aikana on voitu saada aikaan niin strateginen mullistus, että hän nyt voi hyvin mielin lausua: ”lainsäädäntökokonaisuus on riittävän hyvä toimeenpantavaksi, jotta voidaan siirtyä sote-uudistuksen seuraavaan vaiheeseen”?
Minua kiinnostaa kovasti, mitkä tahot ovat vaikuttaneet asiantuntijoihin, jotta saadaan kallistettua venettä suuntaan tai toiseen. Olen aina tiennyt, että lääkebisneksessä lobataan kunnolla. Politiikassa ilmeisesti silti kaikkein eniten.

Edelleen olen sitä mieltä, että koko paletti pitäisi ratkaista toisin.
On esitetty pariakin hyvää vaihtoehtoa: Säädetään erillinen sote-laki, joka määrää yhdistämään perustason palvelut ja erikoissairaanhoidon samaan kuntayhtymään alle 250 000 asukkaan maakunnissa. Muissa kuudessa maakunnassa se on vapaaehtoista.
Niissä maakunnissa, joissa perustason palvelut jäävät kuntien vastuulle, ne olisi järjestettävä yhteistyössä vähintään 50 000 asukkaan väestöpohjalla.
Tai sitten säädetään lailla viisi terveydenhuoltoaluetta, jotka vastaavat terveyspalveluiden järjestämisestä. Niiden rahoitus tulisi valtiolta ja Kelan terveysturva lääkekorvauksineen yhdistettäisiin näihin.

Huonoa mallia ei pidä päästää eteenpäin. Aina on vaihtoehtoja.

Kommentit

  • Jyri Koivisto

    Sote uudistus käyntiin ja viilaukset tehtävä satavien kokemusten perusteella.
    Tämä hallituksesta toiseen vatkaaminen on maksanut jo maltaita ja edelleenkään ei osata tehdä mitään muuta kuin riidellä.

  • Tekojalka

    Eivät nämä takinkäännökset mikään ihme ole. Asiantuntijoista Heikki Hiilamo ja Katariina Silander muuttivat kantaansa, molemmat kun ovat vahvasti kytköksissä Terveystaloon. Hiilamo Terveystalon suuren omistajan Diakonissalaitoksen säätiön hallituksessa ja Silander Terveystalon lääkäri. Ei tarvitse lobbareita kaukaa etsiä.

  • Kutvonen

    Eipä ole Harkimo ensinkään selvittänyt kokemuksia esittämistään ratkaisuvaihtoehdoista !. Niistä käytännössä saatujen huonojen kokemusten takia ollaankin pyrkimässä pois. Kuntayhtymät jos mitkä ovat osoittautuneet kelvottomiksi ja vapaaehtoiset rakennelmat ovat täysin unelmien tasoisia käytännössä.
    Hjalliksestahan on iän karttuessa tulossa täysi idealisti, miltei vihreiden veroinen

    • Juuso

      Kutvonen ei ole tainnut tutustua aiheeseen lainkaan – ai niin Savossa se ei onnistu. Kainuussa, Etelä-Karjalassa ja Kymeenlaaksossa on onnistuttu asian suhteen. Ota selvää äläkä Kalpalaisena Jokeri-mieheen kupsahda.

  • Sote on farssi ja tuho

    Hyvä.
    5 rohkeaa, jotka lentää yli Käenpesän pitää löytyä.
    Harkimo, Lepomäki, Salolainen ja pari muuta kokoomuksesta tai kepusta ehä sinisistäkin, koska muuten ei saa ääniä.
    Maakuntien nukutukset ym pitää palauttaa.

  • Tri Ikonen

    Eipä tämä herra koskaan avaa suutansa eduskunnan istunnoissa. Selän takana uhoa ja.

    • Isoarska

      Kirjoitettu teksti on ja pysyy (hyvä Hjallis!), äänihuulia heiluttaa tuuli. Toki eduskunnassa huutelut pikakirjoitetaan talteen mutta sieltäkö ne nousee kansan frameille?

  • LGH

    Nostan hattua Hjallikselle. Skarppi kaveri.

  • Karjalaispoika

    Harkimo ei ole itse esittänyt mitään, mikä olisi parempi vaihtoehto, kunhan vain arvostelee ja hakee lisää timantteja kruunuunsa ajatuksella “mitäs minä sanoin!”
    Lopettaisi tuon poliitikko-uransa, kun ei muuhun pysty, kunhan vain louskuttaa löysiä ja roikkuvia turpalihaksiaan.

  • Jäävuori näkyvissä!

    Tämä selvitti todella asiantuntijoiden kummallista takinkääntöä. Kiitos Hjallis tiedosta.

    Nyt on kokoomuslaisen itsenäisesti ajattelevan väen syytä ryhdistäytyä ja torjua raju kustannustason nousu. Heheän sen maksavatkin! Ei ole kuviteltavissa, että terveyskeskuksenkaan lääkärit – tai työteliäät sairaanhoitajatkaan – pysyisivät kunnallisen virkaehtosopimuksen määräämässä palkkatasossa, kun yksityinen sektori kilpailee heistä ja palkkataso luontoisetuineen on väistämättä korkeampi. Työtahti on hieman tiiviimpi, mutta siitä sitä maksetaankin.

    Palvelut on hankittava kalliimmalla yksityisiltä, kun terveyskeskukset tyhjenevät. Ja kustannukset kaatuvat kokoomuksen tai minkä tahansa puolueen keskiluokkaisen väen ja ammattityöväestön niskoille.

  • Mumma

    Hyvä Harkimo! Päätöksiä ei pidä tehdä siksi , että aikaa on kulunut, eikä niin, että korjataan virheet myöhemmin . Tietoa on paremmasta.
    Julkisen palvelun työntekijäkato tulee olemaan katastrofaalinen nykyisillä suunnitelmilla .

  • Mustamies

    Mumma on oikeessa mutta Karjalaispoika on tuas viärässä.
    Siinäpä tärkeimmät näin Pääsijäis-viikon kunnijaksi !

Jätä kommentti

*